Minua on hemmoteltu.
Vanha kenkälaatikollinen tavattoman vanhoja kansakoulun opetusvälineinä käytettyjä linnunmunia ja tämä aivan pähkinänä vanhoihin kansakoulutarvikkeisiin on nyt aivan myyty.
Sain ne ihan omaksi, voi minua, kiitos ihana Laura.
Uimareissulla keräsin myös järvisimpukan hylättyjä kuoria, ehjiä, jotka pesin kunnolla. Läheisellä järvellä niitä on niin paljon että joka askeleella löytää joko elävän tai pelkän kuoren.
Keräsin sellaisen sopivan määrän sillä minulla oli niille ideainen.
Olohuoneen yhdessä nurkassa ovat suurin osa meidän lasikuvuista ja ne ovat todella kaivanneet täytettä joka puhuttelee, ja nythän sitä löytyi.
Pienemmät lasikuvut ovat muovisten tai metallisten, mutta aina viallisten tai täysin rikkinäisten millenium-kellojen kupuja, ostettu superhalvalla kirpputoreilta, jotka tuunattiinkin Vintagen viemää-kirjassa. Suuret kuvut ovat kauan haluttuja ja himottuja herkkulöytöjä edullisesti nyt loppukeväästä eräästä antiikkiliikkeestä josta joskus onnistuu jotakin löytämään. Ja nyt onnisti!
Siellä ne nyt ovat, hetki meni pohdintaan kuinka simpukat ja munat sinne saan kunnes tajusin että kupu sivuttain, täytteet hellästi sisään ja sitten äärimmäisen varovaisesti kupu oikein päin alustaa vasten. Ainakin super-hitaasti munien kohdalla.
Sain minä vielä todella upeat kärpässienetkin samalla jotka ovat yhtälainen aarre.
Miten voi oikeasti opetusvälineistö ollakaan näin herkkua?
Vanha parsintasieni taas oli löytö Hämeenlinnan rompetorilta nyt pari viikonloppua sitten, se oli niin hieno ja niin huolella tehty, 5 euroa siitä oli mieluinen hinta ja lähti matkaan.
Lintua pohdiskellessa, minä kerään ulkoa vain sulkia.
Mukavaa, mahdollisesti kirpputori-inspiroitunutta viikonloppua kaikille!
I collected empty duck mussel shells from the lake on a swimming trip, they were easy to find, the lake is jam packed filled with them. I also got super-wonderful (atleast to me) old school teaching equipment egg shells from my hubbies sister and I'm so happy. Finally I got some filling for my glass domes in the living room corner. Lovin' them all.







































