
Olemme maalanneet ja maalanneet miehen työhuonetta, väliin piti maalata myös huonekaluja joita tarvitaan työhuoneessa. Tätä varten päätimme sävyttää itse Uulan pellavaöljylattiamaalia, näin tummaa ei Uula pysty kuulemma sävyttämään eikä onnistu missään muuallakaan kyseiseen pohjaan. Joten oli aika harjoitella ihan itse. Paljon, siis paljon rautaoksidia ja himpsun verran falunsinistä, tuli tulokseksi tumman tumman harmaa. Niin, ja lisäsin havupuutärpättiä myös maaliin, sillä sai tulokseksi extra-matan pinnan. Nopeutti se paljon kuivumistakin.

Ja tässä on ensimmäinen asia mihin maalia pääsi kokeilemaan. Mies on aina toivonut itselleen puolapuita, niissä on kuulemma mukava roikkua kun tarvitsee vähän vetreyttää päätään. Joten kun kierrätyskeskuksessa löytyi aika elämää nähneet moiset, oli ne pakko hankkia, hintaa taisi olla 10 euroa. Kun mies lupasi ne purkaa ja koota kotona, niin minä lupasin ne maalata.

Ja niistä tuli oikein komeat, nämä pystyikin jo kiinnittämään työhuoneen seinälle valmiiksi. Muuntuivat täysin. Ja koska pigmentit tekivät maalista super-runsasta ja peittävää, 1 kerros maalia melkein riitti, toisen laitoin vielä varmistukseksi.

Ja muistatteko ehkä tätä pöytää joka näkyikin remontin alussa työhuoneen nurkassa?

Kevyt hionta ja muutaman ruuvinreiän paklaus puukitillä ja sekin sai muuntautua aivan uudeksi.

Ja niin loistavan matta lopputulos, tykkään.
We coloured some linen-oil paint by ourselves, it took a lot of pigment to make it this dark but I love the outcome. So, some furniture got a new treatment, old exercise thingies from some school as well as hubbies worktable were transformed into something a bit more dramatic. These are placed to the study, can't wait to finish the room!