lauantai 30. marraskuuta 2013

Viikonlopun vinkit


Vielä ehtii osallistua Arctips-arvontaan justiinsa tämän päivän ajan, eli jos vielä et ole ehtinyt niin nyt kannattaa laittaa oma arpa vetämään ja huomenna illalla arvotaan onnellinen voittaja!

Tuunari-palstalta, eli viikonlopun Iltalehden mukana tulevasta Ilona-lehdestä löytyy kenkälaatikko tuunauksia. Näissä kaikissa käytin vain vanhoja vaatteita kuten kauluspaitoja, yhden omankin puuvillapaidan jossa oli klassinen kainaloreikä, voi se oli kiva paita, ja yhteen jopa kierrätin ystävältä saadun patjaraitakankaan joka oli siis alunperin rikkinäinen riippukeinu. 

Kyllä säilyy nyt popot tyylillä, ja muutkin tilpehöörit. Mihin sitä uutta tavaraa silloin kun voi kierrättää vanhaa tyylillä?
Tässä minusta dramaattisin laatikkotuunaus, eihän tämä ole kenkälaatikko mutta vastaava. Se on nyt tuossa pinossa alimpana, reiätön ja niin siisti. 


Ja vielä viikonloppu-vinkkiä, siis menovinkkiä, jos sunnuntaina tekee mieli käväistä jossakin fiilistelemässä hyvää tunnelmaa niin ainakin 
Metsänkylän navetalla on jälleen Joulumarkkinat. Itsekin olen siellä, kameran takana vain räpsimässä, joten ehkäpä törmäillään siellä,

Mukavaa viikonloppua ihanaiset!

In this week's Ilona-magazine there are DIY instructions on how to transform your shoe boxes to a new level. I only used old clothes, such as men's shirts which I love to use in so many different ways, great stripes and patterns and you can buy them for less than nothing at the fleamarket. The most dramatic change was that ugly yellow box, I fixed it and covered it with fabric from a broken hammock that I snatched from a friend. Who needs new stuff when you can recycle old with style!

Have a lovely weekend and if you are in the neighbourhood, I can recommend a wonderful Christmas market on Sunday, you can check it out here, sorry the site is only in Finnish.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Huovutusta DIY Felting


Tuli löydettyä nyt syksyllä eräs ihana tekniikka uudelleen jonka olin melkein unohtanut. Silkkivillaksi sitä nimitettiin kun ekaa kertaa testasin jo useampi vuosi takaperin ja on sillä nyt virallisempikin termi, nimittäin Nuno-huovutus. 

Siinähän huovutetaan kangasta ja villaa yhteen ja lopputuloksia ja toteutustapoja on vaikka kuinka paljon ja jokaiselle jotakin. 

Mutta,
oma tarkoitus kun oli saada nyt aivan lampaantaljan näköistä huovutusta! 

Löysin nimittäin aivan parasta materiaalia, eli kertakaikkisen upeaa villaa, Tiirinkosken tehtaalta, täältä. Siellä Ninni kasvattaa upeita alkuperäis-lammaslajeja ja pääsin testaamaan heidän lampaidensa villaa kun kaikkia kiinnosti mikä lopputulos tuleekaan olemaan. Ja se oli huikea:


Katsokaa nyt miten ihanaa kikkuraa siitä tuli, eikö?


Kesällä kuvasinkin upeita vastasyntyneitä karitsoja ja ihailin kaikkea upealla Tehtaalla (jossa tulee nykyään käytyä vähän väliä). Villa jota käytin sitten tässä huovutuksessa on Gotlannin turkislampaan villaa.


Eikä tätä villaa siis karstattu taikka pesty turhaan, kaikki lanoliinit ovat tallessa ja kyllä olivat kädet hoidetun tuntuiset huovutuksen jälkeen.

 No, minulla ei normaalisti todellakaan ole malttia huovuttaa tuntikausia mitään, joten kehittelin oppimastani ja tämä tekniikka on nopeaa koska siinä käytetään sähkövempaimia apuna.
Tarkemmat ohjeet löytyvät työvaihekuvineen monien talvisten ideoiden kera uusimmasta Ihana-lehdestä justiinsa nyt. 

Ja vinkkinä materiaaleista jos etsit kangasta mitä huovuttaa villaan, niin tuota yllä kuvassa vasemmalla näkyvää tiheämpää puuvillaharsoa, jota en itse löytänyt normi-kangaskaupoista, löytyy ainakin Popper Designilta, tästä klik pääsee saatavuutta kyselemään.

Aion niin huovuttaa lisää tänä talvena, istuinpäällisiä, huovutettuja taljoja ja vaikka mitä muuta. Olen niin myyty että oksat pois, katsotaanko kuka ehtii ensin tekemään lisää? Pistäkäähän linkkiä tulemaan jos innostuitte testaamaan niin pistetään upeat kuvat sitten esille kaikilta jotka vain haluavat tänne blogiin yhteisesti!

I felted after a long pause, and not just the normal style but Nuno-felting. The big difference was that I felted wool so to speak straight from the lamb, without carding it or washing it. And the result is natural, beautiful, curly and super beautiful. The wool is from Tiirinkosken tehdas here in Finland, and all the instructions for the felting can be found in the newest issue of Ihana-magazine!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Arctips arvonta


Kiitos valtavasti tsempeistä ja kannustuksista edelliseen, heti on parempi mieli ja kotikin alkaa rauhoittumaan, mahtavaa. Niin mahtavaa että nyt laitetaan iäisyyden tauon jälkeen arvontaa kehiin! 

Töysän kenkätehdas antoi arvottavaksi upean parin Arctips-huopalapikkaita, ja vielä parasta, sen millainen pari on kyseessä saa jokainen toivoa aivan itse. Oma lemppari pari on nämä Saga-paulapieksut*, ja kun kaipasin väriä niin viininpunaisena, nyt ei palele omat varpaat tänä talvena. 

100 % merinovillaa ja Suomessa tehty, aidot materiaalit puhuttelevat kyllä tällä hetkellä yli kaiken ja nyt on kunnon aidot villaiset talvikengät valmiina actioniin.

On minulla ennen ollut ihan tavalliset huopikkaat mutta ne ovat sellaiset seisoskelukengät, näillä huopalapikas-popoilla pistetään oikeasti kävellen, sellaiset niiden täytyykin olla.


Arctipseja löytyy siis lukuisia värejä ja on eri malleja, mieheke tykästyi heti tummanharmaisiin pitkävartisiin huopalapikkaisiin, toimisivat kyllä loistavasti hänelle. Mutta siis nyt sitä arvontaa, eli...

Osallistua voi ihan niin kätevästi kuin pistämällä kommenttia kommenttilaatikkoon kunhan kertoo samalla mikä olisi se unelmien pari, väri ja malli Arctipseja jonka haluaisi. Osallistua voi myös facebookin puolella, täällä, klik.

Eri parit ja värit voi kätevästi vilkaista tuolta Arctips-nettikaupan puolelta, täällä. Pistetään sellainen tehokas viikko arvonta-aikaa, eli aikaa osallistua on 30.11. asti klo 22 asti. Onnea kaikille tasapuolisesti! Ja jos tekee mieli osallistua muihinkin Arctips-arvontoihin samaan aikaan ja tuplata mahdollisuudet, niin heidän facebook-sivuilta kannattaa vilkaista, elikkä täältäpä löytyy! 

(*blogiyhteistyö: tuote blogin kautta saatu) 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Kotirauhasta, pysäköinnistä ja kodista

Minun piti tänään rupatella pitkät pätkät villasta ja niin ihanasta huovutuksesta mutta päätin puhua eräästä meille todella tärkeästä aiheesta. Nimittäin kotirauhasta.

Viimeisen päälle viiden vuoden ajan kun olemme asemaa asuttaneet ja sen omistaneet, on meidän piha ollut jatkuva murheen aihe. Teimme kauppojen teon yhteydessä sopimuksen Liikenneviraston kanssa että junalle saattoliikennepysäköinti pysyisi yhä pienellä alueella meidän pihaa, siitä tehtiin niin kutsuttu rasitesopimus, ja junaan saisi yhä kulkea pihan poikki ramppia pitkin, siitä hyvästä he aurasivat pihaa pitkän talven ajan. Me siis omistamme koko pihan ja liikennemerkkien tehtävä oli opastaa ihmisiä, että hei, tämä nyt on yksityispiha mutta justiinsa tuossa saatte autonne pysäköidä kun junalle menette tai jotakuta sinne kyyditsette.

Alkuun me toiveikkaina uskottiin aivan täysillä siihen että kyllä ihmiset oppivat kunnioittamaan sitä että piha nyt on yksityisomistuksessa myös ja opitaan hyvät yhteissysteemit. Ensimmäisinä vuosina me ei saatu edes hepuleita jos jotkut parkkeerasivat keskelle nurmikkoa tai toilailivat pitkin puutarhaa. Kyllä se tästä vielä. 

Kolmannen vuoden kohdalla ymmärsimme että sitä ei tule koskaan tapahtumaan.


Nyt, kahden vuoden keskustelun jälkeen Liikenneviraston kanssa, Liikennevirasto rakennutti aivan upean, ainakin 20 autopaikan parkkipaikan 100 metrin päähän meidän pihasta, toisen vielä kätevämmän laiturirampin kylkeen, samaan kohtaan josta kuljetaan jättimäisiä rappusia pitkin kolmannelle laiturille. Ja se on vielä lähempänä keskustaa ja sitä suuntaa mistä kaikki asemaa kohti karauttavat. Eli kaikki toiminnot yhdessä koossa, ja tilaa löytyy saattaa junaan yhtä aikaa vaikka kokonainen ala-asteen luokka luokkaretkelle. 

Se on upea, katsokaa vaikka:


Ensimmäistä kertaa siis, yli viiteen vuoteen meidän piha on vain meidän. 

Joka ikinen päivä näiden vuosien ajan, siis vähintään sen 365 kertaa vuodessa on pihassa ollut häiriökäyttäytymistä. Eli siis mitä? No, siis kuvitelkaa:

Pihassa on harjoiteltu käkkärikäännöksiä ja kaasuttelua, ihanaa kun sora ropisee pitkin pihaa ja välillä jopa meidän oman auton kylkeen. Kellonajasta riippumatta. Kiusantekoa on ollut niin lukuista eri lajia. Ihmiset ovat käyneet tekemässä tarpeitaan, kyllä luit oikein, meidän ulko-ovien viereen ja rakennusten kivijalkaa vasten useita, useita kertoja, jopa aivan keskelle nurmikkoa. Sitten kun autossa on ollut roskaa jota ei jaksa viedä kotiin tai 5 metrin päässä olevaan roskikseen, kuten vaikka tuhkakuppi tulee täyteen, on se tyhjennetty keskelle pihaa. Meidän päälle on yritetty ajaa, on uhkailtu, solvattu niin monia kertoja että emme pysy laskuissa enää mukana ja rikosilmoituksia on jouduttu tekemään niin vandalisoinnin kuin muun typeryyden takia lukuisia kertoja. 

Erityisesti kesällä on aina ollut hyvin levotonta. Silloin kun pitäisi päästä lomalle ja olla rennosti, on se ollut mahdotonta. Pihan vuoksi on monet yöunet jääneet väliin kun olo ei ole turvallinen, vaikka tukena onkin vartiointi- ja hälytysjärjestelmä. Onhan kotirauha meille kaikille tärkeä asia, että kotona olisi turvallinen olo, pihassa uskaltaa olla lapsetkin vaikka leikkimässä ja yöllä voi rauhassa nukkua eikä tarvitse jokaiseen rapsaukseen herätä. 


Nyt, sen pitäisi olla meillekin perusoikeus. Kiitos Liikennevirasto, upeasta parkkipaikasta ja liikennemerkeistä, toivotaan kaikille kotirauhaa. Vielä opastekyltit eivät ole tehneet tehtäväänsä ja lisäämme niitä kaikkien avuksi. Autot ja ihmiset päräyttävät pihaan silti, olemme rakentamassa portteja heti kun remontilta ehdimme, jotta piha selkeytyisi. Nyt yritämme neljän liikennemerkin avulla, tai taitaa niitä olla useampiakin, ohjata uudelle parkkipaikalle ja sen rampille. 


Ja nyt ensimmäistä kertaa voidaan suunnitella jotain aivan muuta tähän pihan kohtaan, vau, siis ihan mitä vain. Pitäisikö istuttaa jotakin aitiopaikalle? Tehdä vaikka giga-shakkilauta tai jotain muuta villiä? Täytyykin kuvata maaläntti teille niin ideoidaan vaikka porukalla. 

Tämä asia on painanut mieltä niin paljon vuosien ajan että olen huomannut sen vieneen valtavasti voimavaroja ja lisänneen kyynisyyttä ja stressitaso on pysynyt kesto-korkealla ainakin itsellä. Lomamatkoille ei ole aina uskaltanut lähteä, talovahti nyt vähintään pitänyt hankkia ynnä muuta. 

Nyt on aika todella iloita, tämä on kertakaikkisen upeaa, oma koti ja nyt myös oma rauha. Mitenkä muuten teidän kotirauha?

Sorry, only finnish this time, have a lovely weekend!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jouluideoita Ilonassa


 Nyt on joulu-inspiraatiota kerrakseen, on pilkkua, raitaa ja aikas graafista menoa tänä vuonna mutta ei mitään liian vaikeaa, siinä on hyvä motto. 

Joten, stressitöntä ja helppoa askartelua ja tuunailuja on nyt tänään lehtipisteisiin mätkähtäneessä Joulun Ilona-lehdessä. Elikkä, tämä lehti on ihan itsekseen myynnissä, eikä Iltalehden välissä joten se on helppo löytää ja on myynnissä jouluun asti.

Näissä kuvissa pikku makustus idiksistä ja sivuilla kaikki ohjeet miten tehdä omia. Miltäs kuulostaisia lahjan paketointi osalla lahjaa? Ei parane heittää paketin päällisiä tänä vuonna roskiin, siinä voi olla koristeissa jujua. Tai nahkakoristeita kuuseen? Enempää en paljasta, ohjeet Ilona & Joulu lehdessä! Ja täältä lehdet löytyvät virtuaalimuodossa, klik.


Christmas inspiration and lots of it is in the new Ilona & Joulu-magazine that hit the news stands today! Everything from a little bit more graphic and natural materials for every DIY-mad there is, hope you all like them just as much as I had fun doing them. You can buy the mag in a virtual form here.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Ihan vain hauskaa, Inspiraatiota ja DIY



 Mieheke kysyi että teetkö näillä mitään, heitän nyt mäkeen, hanskat ovat rikki tarvitsetko? 
Minä: Ei nyt heti tule mieleen, heitä vain. Lisään vain melkein samaan hengenvetoon että itseasiassa...


 ...Kyllä siitä vähintään tekee yhden Darth vader-sorminuken! Aaahha-haa, oli pakko väsätä, ihan vain siksi että se on hauskaa, voi että sitä joskus hekottaa pikkujutuille. Eiku muutkin risat hanskat ja koko roolikavalkaadi kehiin, menen raidaamaan hansikaslaatikon. Täytyy antaa lahjaksi heille jotka saivat edelliset sorminuket jotka virkkasin :)



Ihan toisesta asiasta vielä tässä, nimittäin ihanasti myös minut on valittu Indiedaysin Inspiration blog awards- ehdokkaaksi sisustus-kategoriassa ja nyt vielä tämän viikonlopun ehtii äänestämään suosikkiaan täällä! Voi sieltä voittaa liputkin hipattamaan itse gaalaan, voi goodigoodi!


'Ja vielä yksi inspiraatio-pläjäys viikonloppuun, eli siellä viikonlopun Ilona-liitteessä jonka saa Iltalehden välissä, tehdään tällä kertaa upeita leikkuulautoja, tai oikeammin ehkä juustotarjottimia, tai asetelmalautasia, no ihan mikä vain eniten niissä viehättää. 

Voi vitsit miten tyytyväinen olen näihin, näyttävät aivan vanhoilta leivinlaudoilta, patinaa omasta takaa. Materiaalin hankin Metsänkylän Navetalta sillä halusin elämää nähnyttä lautaa ja sieltä löytyi täydellistä moista, ette varmaan heti edes arvaa millaista lautaa tämä on ollut alkuun. 

Kaikki ohjeet ovat nyt vain tämän viikonlopun lehdessä,

Nyt ihanan rentoa isäinpäivän viikonloppua, seurustelkaahan oikein urakalla!

Quick-fun DIY: Hubbie asked me do I need his broken leather gloves to anything, or will he just throw them away. First thought was that go right a head and the second thought immediatly afterwards was a Darth vader finger puppet! Sometimes, you just got to DIY for the sake of pure fun, man I laughed :)

Indiedays Inspiration blog awards are also under a vote and I got nominated in the decoration category, how wonderful!

And then one more inspiration DIY for the weekend, namely these cutting boards made out of old really weathered board, all the instructions are in Ilona-magazine just this weekend here in Finland.

Have a great Father's Day weekend everybody!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Juhlistusta, nahkarahi ja kirjansivuvalaisin

 Nyt tulee sitten kiireviikon vuoksi niin paljon asiaa taas yhdessä koossa että oksat pois. Eilen illalla juhlistettiin jälleen Gloria Blog Awardseja 2013 ja tällä kertaa pääsin olemaan ihanasti tuomaroimassa parhaita ja kauneimpia sisustusblogeja. Kylläpä tekee hyvää vähän arjen katkaisuksi tällainen irtiotto, uusi mekko ja uudet ihanat kengät ja ekaa kertaa diy clutch laukku käytössä.

Pientä vinkkiä muuten tavattoman hyvästä suutarista josta sain hyvän vinkin. Nimittäin nämä ihanat kengät olivat vielä päivää aikaisemmin sellaiset peukkuvarpaan puristajat että ajattelin etten millään pysty varttia pidempään niissä aikaa viettämään. Vein ne ammattitaitoiselle suutarimestarille Hämeenlinnaan venytykseen päiväksi ja nyt ne istuvat kuin hansikkaat, ah, eikä kengistä näe lainkaan että kärjille olisi tehty mitään! Tämä ei ole mikään yhteistyömainostus, hyvää on vain pakko kehua. 

 Nahka clutchista puheen ollen, satuimme löytämään jo parisen kuukautta sitten ihanan vanhan nahkarahin osto- ja myyntiliikkeestä kolmella kympillä. Tinkasin tiukasti koska näin heti että hommaa oli edessä. Tässä ennen näky, mutta tyhjennettynä jo.

Täytteet olivat sekainen tarjoilu vanhoja sukkahousuja, tyynyjä ja pahimpana jauhoksi muuttunutta vaahtomuovia. Törkyisen tyhjennyksen ja imuroinnin jälkeen pääsin korjaamaan auenneen sauman, sattui olemaan aivan samanlaista puuvillanarua jemmassa että korjausta ei erota vanhasta. Mutta se nahka, en uskaltanut edes täyttää rahia uudelleen ennen kuin keksin millä pehmentää janoisen koppuranahan uuteen uskoon.


Luin siispä netistä mikä nahkan avuksi ja kun teki mieli pärjätä sillä mitä kotoa löytyy niin avot! Ratkaisu odotti keittiössä. Luomu neitsyt kookosöljyä, itselläni oli tuota Cocovi-merkkistä, hieroin pyyhkeen avulla sitä äärimmäisen kevyesti rahin pintaan kauttaaltaan. Kevyesti siksi, että en halunnut värin tummenevan mielellään laisinkaan. 

Nyt on rahin nahka paljon pehmeämpi, elvytetty suorastaan ja työvaihe tuoksui ihanalle. Saatan toistaa käsittelyn, tällä kertaa varmaan lämmitän öljyn juoksevaksi, vaikkakin se tummentaa taatusti nahkaa.


On se vain hieno rahi, en tiennyt edes oikein haluavani sellaista kunnes siihen törmäsin. Ihan on maailmanmatkaajafiilis. Tämä on nähnyt elämää, on patinaa pinnassa reilulla kädellä ja hienot pintakuvioinnit.

Meinasi myös unohtua että onhan tuossa alla uusi mattokin, nahkainen ja kaunis, Tiirinkosken tehtaalta löytyi se, heräteostos mutta hyvä sellainen.


 Täytteenä on nyt pieniä vanutyynyjä ja vanulevyä. Sitten vielä täytevinkki! Edullisen täytteen saa Ikean äärimmäisen halvoista peitoista, ovatkos ne jotain 1 euron luokkaa, halvempaa ostaa kuin vanulevy metritavarana, helppo sulloa tällaisen täytteeksi ja sieltähän niitä vanutyynyjäkin saa halvemmalla kuin vanua erikseen. Hassua, täytyy sanoa.


Muutakin olohuoneen nurkista. Sekä vähän arkirealismia, näin ne meidän kannettavat ja muut tilpehöörit aina jollakin sohvalla lojuu. Gobeliinityyny on tehty yhdestä gobeliinista joka ei minusta seinälle menisi millään, ostin sen alle kympillä kirpputorilta. Vaati 3 pesua että siitä lähti tupakanhaju, joka itseasiassa tuli esiin vasta ekan pesun jälkeen. Mutta nyt se on lempparityyny kaikista, pehmoisen sai pinnasta kun sen harjasi pesun jälkeen, vinkki vinkki.


Sohvapöydältä löytyy nyt myös koeputkimaljakko, täytyy käydä jotakin kukkasta siihen ehkä hakemaan, mieheke jo oikein tarjoutui mutta ei tee mieli juoksuttaa viikonloppuna. Nyt on hyvä kun saa hetken olla.

Vaikkakin lähden nyt tästä aivan kohta hiomaan ja maalaamaan.


 Niin, ja etten unohda vinkata, tämän viikonlopun Ilona-lehdessä, siellä Iltalehden välissä, on Tuunari-palstalla tällä kertaa kirjansivuvalaisimen teko-ohjeet. Tai voihan tässä käyttää vaikka mitä lippulappuja materiaalina, tapetin palat, postikortit, lasten piirustukset, muistilaput, valokuvat... Tee mieleisesi! Ohjeet tosiaan lehdessä nyt vain tänä viikonloppuna.

Hyvää pyhäinpäivää kaikille ja viettäkäähän rentouttavaa eloa!

So much of everything in one setting, it has been a busy week so here is a lot of stuff in one bunch. We celebrated the Gloria Blog Awards 2013 just yesterday evening. This time I got to judge and award lovely interior decor blogs and it felt wonderful. It also felt really good to take a break from everything, wear a new dress, fab new heels and take my diy leather clutch out for the very first time.

Also, we found a gorgeous vintage leather pouf a couple of months ago but only now I had the time to do something about it. I emptied the awful mess filling of old stockings and rubber foam that wasn't so much foam anymore but powder, literally! I fixed the seam and revived the old hard leather back to softness with organic coconut oil. Good idea for a filling by the way, at least here in Finland, Ikea's cheapest polyester fibre blankets and pillows are cheaper than the stuff sold in separate filling bags, funny really. 

And, because this post seems to be all over the place in everyway anyway, one more DIY idea, instructions for this book page light are in the Ilona-magazine this weekend. Of course you could use anything from wall paper pieces to notes and photos, this is a real make it your own lamp!

Have a lovely weekend everybody!