sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Ihana markkinapäivä

Viime lauantaina oli ihanat Joulumarkkinat jälleen pitkästä aikaa, myyjillä parhaimpiaan paikalla ja hurjasti väkeä, niin mahtavaa, ai että. Se jouluinen leppoisa tunnelma joka saapuu asemalle, on itselle se ihan paras osa kaikkea tapahtumapäivänä ja se on erityisesti kaikkien kauniiden myyntipaikkojen ja vierailijoiden ansiota. Joten iso Kiitos kaikille lukuisille kävijöille sekä meidän kaikille myyjille, taitajille, leipureille ja paistajille! 


Eihän sitä itse ennättänyt kameran kanssa kuvailemaan kun juoksin kaikkia järjestämishommia valmiiksi mutta nappasin pari kuvaa omasta myyntipaikasta kun vielä rakentelin kaikkea ja uudesta myyntitiskistä jonka löysin torista. Messinkikasvit näyttivät vain niin suloiselta tarjottimella yhdessä ennen esillepanoa, kuin runsauden sarvi niin tuohon näkyyn ihastuin. 



Insta-tileille @parolanasemanjoulumarkkinat sekä @parolanasema kokosin monia kävijöiden ja omia stooreja kohokohtaan tämän vuoden Joulumarkkinoista, siellä voi käydä tunnelmoimassa vielä tapahtumapäivää.


Tämä oli nyt yhdeksäs tapahtuma meillä, Joulumarkkinat ja kesän Rompetori mukaan laskettuna ja on ollut antoisaa suunnitella ja toteuttaa parhaita tapahtumia mihin pystyy, aina parannella parhaansa mukaan ja voi rehellisesti sanoa että on osattu jotakin. 


Ekat Joulumarkkinat 2015 alkoi idiksestä, jota kehiteltiin ystävän kanssa periaatteella että olisko vähän kivaa pitää markkinat ja kutsuttiin myyjiksi poppoo lifestyle-bloggaaja-some-ammattilaisia ja koko juttu heitettiin kasaan kepeästi ja ylitti silti kaikki odotukset. Niin että siitä se sitten lähti ja kun vintage on niin mieleen, oli ihan pakko kokeilla vanhan tavaran myyntitapahtumaa myös, eli meidän Rompetoria (ensimmäisen kerran 2018) ja wou mitä siitä kehittyikään, taisi tulla jotain eeppistä, vaikka itse sanonkin. Valtavasti ihmisiä ja vuonna 2022 meillä oli lähemmäksi 90 myyntipaikkaa, aivan koko asemapuisto täynnä sekä aseman aula ja makasiinissa myös, se oli jotain ikimuistoista. 


Nyt on vuoro muiden rakentamien markkinoiden ja tapahtumien ja nämä joulumarkkinat ovat meidän viimeinen tapahtuma toistaiseksi! Keskitytään seuraavaksi puutarhaan keväällä ja remontteihin asemalla, sekä otetaan vähän rennommin sillä elämän kalenterin rytmin on määrännyt tapahtumakalenteri jo niin monta vuotta. Jos joku haaveilee tapahtuma-järjestämisestä ja kaipaa vinkkejä ja muistilistaa tai on kysyttävää niin annan neuvoja mieluusti. Tässä on tullut löydettyä monta toimivaa ratkaisua sekä opittu hurjasti lisää jokaisesta tapahtumasta ja tuntuu hyvältä kun voi sanoa että kyllä osataan. 


Ihana on vuorostaan päästä käymään tapahtumissa ja kierrellä kiireettä, en malta odottaa! Nyt on vuoro jouluun asti keskittyä muihin töihin ja tulevaan näyttelyyn tammikuussa, josta myöhemmin lisää, kiitos vielä kerran Joulumarkkina-väelle ❤



We had the loveliest Christmas fair here at our station a week ago after a long pause, thank you so much to all the venders, crafters, bakers and makers as well as to all our guests! It was lovely again to get that holiday feeling on as our fair always manages to do, with the scents, smiles, tastes and new and vintage products. It was a delight!


Only had time a couple days before to take some pictures of my own pop-up corner when I was putting everything in their place. The new brass botanical decorations looked so lovely in a basket all together that I had to take a picture as is. It always is a busy, busy time before the fair so the camera got a lot of rest.


We have had 9 events, that is a lot and truly feels like an accomplishment! It started in 2015 from an idea that wouldn't it just be super fun to have our own christmas event and we mulled it around with a friend and decided that it's doable. After quickly putting everything together and inviting other lifestyle bloggers and social media professionals to come and sell their products or make something lovely for just that day, the fair exceeded our expectations and after that we couldn't resist to make it a tradition.


I love vintage and old treasures so I decided to try my skills with the antique/flea market fair as well so we had our first Rompetori (which sort of means old stuff fair) in 2018. Four flea market fairs later now in 2022 we can honestly say that they have been epic. Huge turnout of people, so grateful, last vintage fair we had close to 90 vendor spots, everything from alpacas to burger trucks and vintage as far as the eye could see. 


It is now time to turn it over to other event creators because this was our last event for now and we are going to focus in turn to gardening and renovations and freeing our calendar because the events have ruled our schedules tightly for so many years. Can't wait to have the opportunity to be a visitor in vintage fairs and maybe in a short while, get a chance to make some long term dreams come true. 


Thank you, one more time, to all of the christmas fair-folks, makers and visitors! ❤