sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Vitriini-laatikosto / lokerikko osa 1


Pitkin kesää ja syksyä olen tuunannut yhtä työläintä huonekalua, joka on asemalle löytynyt mutta oi niin ihanaa mööbeliä että. Syy miksi tähän hommaan on tuppautunut menemään niin kauan aikaa on kamala väritys (punainen kuultosävy) mikä laatikoissa ja rungon reunoissa oli ja se oli pakko saada muutettua paremmaksi.


Kyseessä on vitriini-laatikosto / lokerikko vanhasta nauha- ja nappikaupasta joka löytyi netistä edullisesti mutta vaati vähän pohdintaa sen paranteluun. Kun tutkimme laatikostoa, huomasimme että laatikoiden edustat oli itseasiassa vaihdettu (?!?) joskus ehkä 80- ja 90-lukujen vaihteessa uusiksi ja tämä on varmasti maksanut maltaita. Vanhat lasit on uusiokäytetty, laatikoiden kaikki muut osat on vanhat, myös suuri runko (joka on kuvassa kyljellään, painoi kuin mikäkin), mutta lasit on istutettu uusiin kehyksiin ja vetimet on vaihdettu rumiin versioihin, todella hassu modaus.


Ei tämä niin haitannut, maalataan sitten ja hyvä tulee varmasti. Näin heti että tämänkin mööbelin kohtalo on olla musta.

Ottossonin pellavaöljymaalia, väri musta (bensvart) ja 63 laatikkoa maalaukseen. Määrä vähän hirvitti ja piti olla luova minne laatikoita ripottelin kuivumaan ja kuivumisen jälkeenkin. Ensin vetimet irti ja niiden kohtaloa piti miettiä erikseen.


Jokaikisessä laatikon edustassa oli niin monta suuntaa maalattavana että puoli tuntia per laatikon maalaus oli minimi mihin pystyin, joten laatikoiden maalaukseen uhrautui kokonainen työviikko, yli 40 tuntia. Olin sitkeänä sissinä päättänyt että luovuteta ei ja kun lokerikko oli levällään aseman aulassa kaiken tiellä, oli se selvää että tämä piti saada valmiiksi mahdollisimman pian.

Maalia kului yhteensä vain noin 2 dl, niin riittoisaa maali on. Mikään muu pensseli ei olisi toiminut tähän tarkkaan maalaukseen ja hyvään peittävyyteen kuin taitelija-pensseli. Sellainen pehmeä, keinokuituinen, valkoiset harjakset, ei missään nimessä kallis mutta laadukas, jotka hankin Hämeenlinnasta askartelukaupasta nimeltään Askartelukauppa, Tempera pro sarjaa taisivat olla. Suosittelen enemmän kuin lämpimästi. Pensseli ei pyyhi maalia pois maalatessa ja ensimmäinen kerros on suoraan peittävä ja lopputulos niin sileä ja upea.


Käytin kahta kokoa, pieni näyttää jo aika virttyneeltä mutta on yhä mahtava ja suurempaa käytin rungon maalaukseen. Saa näitä paljon suurempanakin ja ilman näitä pensseleitä en enää huonekaluja maalaa öljymaalilla, kannattaa kokeilla. Pienellä pensselillä muuten maalasin jo olohuoneen jättivitriininkin, heheh.

Aivan tuota pikaa näytän mitä tästä tuli, koska lokerikko / vitriini-laatikosto on viimein valmis, jipii!

This huge haberdashery cabinet we found online this summer and it's been an ongoing project for months now. It has been in a ribbon and button store back in the days, it was spending its retirement days in one garage when we bought it. The fronts of the cabinet had been switched (?!) somewhere in the 90s as well as the pulls and the color of the wood was a horrible red. The change-work must have cost a fortune! I saw right away that it should be a deep black.

I painted the cabinet in all natural Ottosson linseed oil paint, color black, more precisely bone black. It took only about 2 deciliters of paint, I love this paint! And you must use an artificial bristle artist brush, without one the painting work would have been awful. Now I got a full coverage with a single thin layer of paint and it was precise work and a smooth finish.

It took over 40 hours to paint all the 63 drawer fronts but it was so worth it, and soon I'll show the results because it is finally finished! 

4 kommenttia:

  1. Huh mikä homma sinulla on ollut noiden maalailuissa. Lopputulos on varmasti ihan huikean kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä aikamoista kieli keskellä suuta maalailua nämä, mutta heti helpotti kun sai viimeisen valmiiksi! :D

      Poista
  2. Huh, sulla on kyllä ihan hurja työ ollut. Ihanaa, että kohta saat ihailla valmista lopputulosta, siitä tuli varmasti upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut napominen ja sitten kun on ollut sellainen palo että eihän se kaksi laatikkoa vielä mitään, että pitää kerralla ainakin kuusi saada, muttakun siitä tuli aina minimissään 3 tuntia niin että napsahti ;D

      Poista