sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Savella

 

Tämän vuoden alussa tuli aloitettua jotain aivan uutta, innostavaa ja sellaista tulevaisuuden ihan uudelleen kirjoittavaa. Ihanaa siinä on että puuhaan ei ollut rientämässä yksin vaan yhteinen projekti aloitettiin ystävän kanssa. Perustimme nimittäin silloin Savella nimisen yrityksen yhdessä Suvekan kanssa ja hänen testailema savimaali on kaiken ytimenä. 




Savimaalit ja Savella on ollut siis kevään uusi alkanut mahtava projekti ja valtavasti mahtuu ajateltavaa ja puuhaa päiviin kun olemme kehitelleet sävyjä, värikarttaa, tuotantoa, mietitty varastoja, valittu parhaita luonnonmukaisia materiaaleja, kuvattu valtavasti kuvia, graafista materiaalia, suunniteltu, laadittu, mietitty käytännön ratkaisuja kaikelle niin että vau. 


Kaikki on mahtavaa kun työ on niin kiinnostavaa, toki samalla täytyy tehdä myös muita töitä että pystyy elämään. Onhan tässä vain kaksi naista minimaalisella aloitus-budjetilla - täysillä kaatamassa kaikki osaamisemme yhteiseen intohimoon ja se on upeaa!


Tein taiton savimaalin valmistuksesta Savimestareille eli Savimaali-lehden helmikuussa sillä hän halusi kirjoihin ja kansiin hänen kehittämät savimaali-reseptit.



Tässä siis on riittänyt uutta vuoteen ja elämään. 

On myös toisaalta ollut mahdollista ajatella uusia tuulia kun lopetimme tapahtumien järjestämisen viime vuoteen ja on tässä muutakin isoa tuloillaan! 


Siitä lisää toisen kerran ja pian lisää Savellasta ja savimaaleista, ensimmäinen värikartta on pian valmis ja varmistus testailuja tehdään täyttä vauhtia. 


Vuoden aikana olen myös kuvannut kuin vimmattu töitä, niin kotia liittyen saveen ja savirappaus-kursseja, savimaalaus-kursseja, mainosmateriaalia ynnä muuta niin että on hippulat vinkuneet, tässä vain pieni raapaisu vuoden paahtoon!









































- - - - -


The beginning of this year started a new exciting venture that is on the scale of changing-ones-future-level. The best bit about it is that I wasn't doing any of it alone but together with a friend. We started a company called Savella (which pretty much translates as "with clay") and the core of everything is our completely natural clay paints, which many know as earth paints, developed by Suveka at Savimestarit.


So the year has been full so far of clay paints and Savella naturally and the work is all fantastic because we are so enthusiastic and excited about it all. It also consists of a lot of thinking, developing, choosing, progress development, trying, designing - practical process as well as the wonderful colour and shade design and testing - but our first colour chart is soon here! 


I'm already so proud of us, two women putting all their mite and knowhow together with a minimal start budget and at the same time trying to juggle day to day work and life - we can do this!


Stay tuned for more of Savella and many big things still this year to come! It will be a colourful end of year for sure ❣