tiistai 4. marraskuuta 2014

Tehdasvalaisin / Edison lamp Diy


Heipädihei pitkästä aikaa! Otetaan heti tekemis-ohjeistusta kehiin. On ollut niin kiire että blogiinkaan ei ole ehtinyt niin tässä vähän inspiraatio hemmottelua kun oon ollut näin kamalasti poissa. 

Valaisin Diy, olkaapa hyvä:

Kovasti olen ihaillut sellaisia pelkistettyjä vanhoja posliinivalaisimia kuvista, mutta joita ei tahdo löytyä millään omaksi. Sanottaisko niitä nyt tehdasvalaisimiksi tai Edison lampuiksi, monta on lempinimeä. Tein sitten oman!


Tarvitaan se olennainen, posliinikanta ensimmäiseksi. Tämä siro posliinivalaisin löytyi Domus Classicalta ja on tarkoitettu kattoon tai seinään, joten sille täytyi tehdä jonkinlainen pohja, ettei sinne sähköistyksiin kukaan sormeansa tunge.


Väsäsin sellaisen vanhasta laudasta ja kun en jaksanut etsiä reikäporanteriä, taas jossakin hukka nimisessä paikassa, niin sahasin sen japaninsahalla ja hioin nauhahiomakoneella. Helpommalla siis pääsisi sillä reikäporanterällä, vinkkivinkki, vaikka ei tässäkään kauan nokka tuhissut.

 Vielä vähän hienohiontaa ja sippoinen alunen oli valmis.


Sitten se hankalin osio, heheh. Valaisimessahan on, niin kuin kaikissa vanhan tyylin posliinivalaisimissa ohennukset posliinissa, joista voi porata laattaterällä johdon läpi pinta-asennusta varten. En halunnut tehdä kantaan mitään reikiä, joten puuhun se piti porata. Haastavan siitä teki että halusin porata sen viistoon ja sivusta ulos.


Porasin siis 8 mm reiän sivusta ja päältä, ja siitä ei tullut kaikkein siistein reikä mutta se toimii, puukiekko ei hajonnut ja hionnan perään se oli varsin mainio. Ura olisi helpompi, sitä voi vaikka viilalla viilata sopivaan kokoon, suosittelen lämpimästi.


Sitten vielä todella herkku-vinkki: Kuinka tehdä itse tekstiilipäällysteistä johtoa? 

Tarvitset ontelokuitua, sellaista mitä myydään virkkaukseen, valitse vain värisi. Ontelokuitu on samaa materiaalia kuin suurin osa johtojen tekstiilipäällysteistä, polyesteria ja muita keinokuituja. Kun et käytä liimaa, tämä on täysin turvallinen, sähkömiehenkin tarkastama.

Osta kaupasta, vaikka Clas Ohlsonilta, pyöreää valaisinjohtoa. Tarvitset tylpän kynän tulpan esimerkiksi tai vaikka meikkipuikon korkin, joka pitää teipata johdon päähän. Tarkista ettei päässä ole mitään terävää joka voisi repiä ontelokuitua.


Sitten vain pujotat johdon putken sisään, se menee kuin vettä vain. Teippaa pikkuisella palalla teippiä kuituputki kiinni johtoon päistä jotta se ei purkaannu, aivan kuten valmis tekstiilijohto täytyy teipata päistä.

Ontelokuitua myydään aika luvattoman valtavissa rullissa mutta jospa siitä saisi jatkossa pienempiäkin määriä, tai sitten on virkkausprojekti edessä.


Tässä on meidän vedonpoistaja-ratkaisu. Ruman pistokkeen sisältä napattu vedonpoistin varmistaa että johto ei irtoa valaisimesta vaikka koko valaisin tippuisi johdon varaan. Vedonpoistaja tarvitaan.
Sähköasennustahan ei saa tehdä itse, vie osat ammattilaiselle niin he pistävät kaiken kasaan ja valaisin on turvallinen.

Vinkkinä myös rumien pistokkeiden tilalle, joita on rautakaupat väärällään toinen toistaan hirveämpiä, Domus Classicalla on uutuutena aidosti kauniita pistokkeita, myös tällaiselle maadoittamattomalle valaisinjohdolle. Tästä löytyy vaikka käytetyn mallin, klik.


Ja tällainen siitä tuli, oma tehdasvalaisin, modernikin sanoisin. Katkaisija vielä puuttuu sillä moiset oli meiltä itseltä loppu kun sähköasentaja-ammattilainen tämän kasasi. Huomatkaa ruuvidetaljit, meillä ainoat oikeat ovat tasakantaiset ruuvit, joita on hamstrattu esim. Ruuvi.netin myymälästä mutta löytyy niitä Domus Classicaltakin.


Valaisin on nyt työpöydällä kun odottaa kavereita (niin, lisää tulossa, oottakaapas vaan). 

Ainakin on jo kaverina Pommi-kissa, jonka vakkari paikka on työpöydällä pienellä lampaantaljalla. Tällä kun kissa makoilee niin töitäkin saa tehdä koneella rauhassa, kokeilkaapa antaa oma talja niin sopu säilyy (eikä tule ainakaan tämä neiti enää näppiksen päälle makaamaan).

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!

(Yhteistyössä Domus Classican kanssa)


Hello, long time no see! Good to be back, here's some DIY inspiration right away, with an Edison lamp / industrial lamp / steampunk lamp instructions. 

The porslin lamp itself is ment for ceiling or wall attachment, you can find one from Domus Classica, so it needs a base to make it safe. I made the base from an old board and because I really didn't want to look for the hole drill bit, that was completely lost who knows where, I sawed it with a japanese saw and sanded it. Just saying, the hole drill bit would probably be faster.

Because I didn't want to drill a hole in the porslin bit, I drilled a hole in the wood base, 8 mm in size, for the wire. It needed some work to get it diagonal and out from the side, so just saying again, making a groove would be easier. Then you can use a file to make it bigger, if needed.

And here is a pretty nice Diy itself, you can make your own textile cable! Just take hollow fibre thread, the kind that is sold for knitting or crocheting for example. You need round lamp cable / wire from the hardware-store. Attach a marker cork at the end with tape and slide on the hollow fibre. Attach the fibre at the ends to the cable with tape and your done. In Finland one can't attach the electrical parts together without a professional, so we need to get a professional to attach them. The end result should look like the on here!

Love the new lamp, it is now sitting on my desk, as so is our cat Pommi (in english Bom, she was a bit of a rascal as a kitten). I'm gonna make more! Just saying, more to come :)

Have a nice Tuesday evening everybody!

(Made in collaboration with Domus Classica)

13 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta ideasta.
    Meilläpäs onkin noita aitoja vanhoja posliinisia kantoja ja niihin lasitkin. Alakerran rempassa yli jääneitä. Ajattelinkin tehdä niistä pölytälamppuja. Löysin nimittäin Tampereen reissulla pöytälampuksi muokatun laivalampun ja siitä se idea sitten läksi. Mutta mistä olet löytänyt tuollaisen ihanan polttimon, lampun?? Tuommoista olen yrittänyt etsiä täältä Jyväskylästä mutta eipä ole eteeni sattunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, tarkoitat niitä perinteisiä saunavalaisimia joissa on kierteetkin lasikuvuille, hyvä kun löytyy, niitä meillä myös, sopivat varmasti myös pöydälle. Nämä lasikuvuttomat, ääri-pelkistetyt kannat ovat itsellä etsinnän alla :)

      Tuo polttimo on Clas Ohlsonilta :)

      Poista
  2. Upea! Minua kiinnostaa myös tuo poltin, mistä se on? Hauskasti sattui tämä juttu kun juuri tulostin vanhan Edison lamppu mainoksen koristamaan sulakekaappia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just sit nappiin, eli polttimo on tosiaan tuttavallisesti Clasulta :)

      Poista
    2. Mahtavaa, saatiin juuri viikko sitten lähimpään kaupunkiin eli Poriin oma Clasu :)

      Poista
  3. Nerokasta ja kuinka ihanaa löytää näitä herkkuja varten tykötarpeet, kepein kukkaroin :)

    VastaaPoista
  4. wow!!! danke für die schönen bilder und liebe grüße von angie aus deutschland

    VastaaPoista
  5. Voi kun tää blogi heräisi taas eloon. On ikävä noita alkuvuosien innostavia juttuja.

    VastaaPoista
  6. Tää on niin paras blogi!!! Kiitos sulle ^_^ Mä niiiiin haluan tän lampun, pitää varmaan käydä hamstraamassa osia rakennustorilta! Mulla onkin jo yks edisonlampputuunaus takana ( http://ilonikoti.blogspot.fi/2014/08/esinerallia-ja-rakkautta.html ) .. josta en meinannu kuvaakaan löytää :D

    VastaaPoista
  7. hei, kävimme juuri kiihtyvän keskustelun kangaspäällysteisistä johdoista mieheni kanssa mökkityömaallamme. Noin minä teenkin esille jääville johdoille. Iso kiitos. Uusvanhat kangasjohdot maksavat maltaita ja sähköjohtoa meillä on yllin kyllin varastossa. Terv. Riitta kasillatehtyihanaturhuus.blogpost.fi

    VastaaPoista
  8. Ihan pakko kysyä, että onko kissan nimi oikeasti Pommi? :D Luulin, ettei toista samannimistä kissaa ole, omani on juurikin Pommi-kissa :D

    VastaaPoista