tiistai 23. elokuuta 2011

Omenoita ja tuunausta

Saatiin omenoita ämpäreittäin ystävien notkuvasta omenapuutarhasta, olisi ollut lajikkeitakin niin monta että iski runsauden pula. 
Nyt pitäisi olla piirakkaan sopivia, tulikohan otettua vähän liikaa? Täytynee alkaa leipomaan liukuhihnalla!
Samalla reissulla maatilalle löytyi vakio-antiikkiliikkeestä halvalla Arabian vanha piippuleimainen vati, olen tällaista halunnut jo pitkään ja juuri tähän tarkoitukseen, keittiön saarekkeelle. Muutakin tarpeellista siellä pöydällä on nimittäin...

Yksi tarpeellisista tuunauksista on aivan jäänyt näyttämättä! Ostin tämän metallitelineen kesän alussa kirpputorilta 4 eurolla ja näin sen potentiaalin parempaan. Siinä tuli mukana kamalat metallilautaset ja koko karmeus oli maalattu sotkuisesti maaleilla joiden piti kai muistuttaa messinkiä, huh. Lahjoitin lautaset suoraan kirpputorin kassalle ja sehän kävi. Tämä teline on se minkä halusin, sillä...
Kun annoin sille kunnon uusio käsittelyn muuttui se sinkityksi ja patinoiduksi, se mitä tämä aine on ja miten patinointi käy keittiön perusainetarpeilla, löytyy tosiaan ohjeet ja maalin ostopaikat Vintagen viemää-kirjasta. Nyt teline toimii loistavasti vaikka kakkutelineenä, on jo testattu mutta enimmäkseen tässä tarkoituksessa:
Lautastelineenä, jatkuvassa käytössä olevat lautaset ovat nyt käden ojennuksen päässä eikä kaapissa, toimii loistavasti.

Sain muuten tuon lutusen mutta täysin risan vanhan kannun samalla kaupan päälle vadin kera, eipähän tarvitse varoa mitä sille tekee sillä halkeamaa löytyy ja ei se ihan täysin pidä enää vettäkään. Saa nyt olla silmänilona kuitenkin.

Ja niin muuten, uusimmassa Ihana-lehdessä on nyt tällä kertaa tuunailua, nimittäin vanhasta kehyksestä, tyynyliinasta ja sanapelistä, tämä oli mukava projekti ja toimiva juttu!


We got apples by the buckets from our friends large apple-garden, so many varieties to choose from, hope we didn't take too much, better get to baking and fast! 
On the same trip to the farm we stopped at one good antiquestore and found that gorgeous finnish wash basin from the 40ies. Wanted one for a while and now I found it, and for a good price.

One tuning Diy I've almost forgotten to show you all, is this metal-base-thing-ama-whats-it. I found it at fleamarket, looking horrible for 4 euros. I saw the potential and when I painted it with special paint it turned into old zink colour with patina. The instructions for the transformation is found in my book, Vintagen viemää. Now it workes as a plate stand, and it's super-handy!

16 kommenttia:

  1. Omppukateus ylläättää päivittäin täällä blogimaailmassa ;D Meilläpäin kun ei tunnu kenenkään puu tekevän satoa tänä vuonna !
    Upeita löytöjä ja tuunauksia ! Ja tuo kannu on tosiaan lutunen :)

    VastaaPoista
  2. Niin ihania tuunauksia taas! Meillä on kyllä omppuja, mutta ne ovat ihan raakoja vielä. Hassua!

    VastaaPoista
  3. On nuo ihania, nuo vanhat Arabian astiait. Minullakin yksi toimittaa hedelmäkulhon virkaa...☺

    VastaaPoista
  4. On nuo ihania, nuo vanhat Arabian astiait. Minullakin yksi toimittaa hedelmäkulhon virkaa...☺

    VastaaPoista
  5. Ååå så mycket fint sen jag tittat in sist!!! Ligger lite efter med bloggläsandet nu när det varit sommar. :-)

    Superfina loppisfynd och glaskuporna med allt vacker i, härligt, härligt!

    VastaaPoista
  6. blogit pursuavat niin ihanasti omenoita, että häätyy hakea itellekin torilta, voi kun pääsisi jonkun omenatarhaa koluamaan kans! sinkkiämpärit <3

    VastaaPoista
  7. Tässä blogissa saa kyllä aina huokailla syvään ihastuksesta. Aivan mielettömiän ihania juttuja TAAS!

    VastaaPoista
  8. Minä ostin tänään Joensuun torilta kotimaisia omenia 5€/2kg....kyllä ottaisin jostain puutarhalta enemmänkin...ovat maukkaita
    Lautastelineessä minullakin jokapäiväisessä käytössä olevat laitaset esillä...ja toimiiiii:)

    VastaaPoista
  9. Omppuja, nam :) Meille ei niitä tänä vuonna taida juurikaan tulla, harmi! Tein viime vuonna parikymmentä purkkia hilloa ja hyvin teki kauppansa.

    Kiva tuunaus!

    VastaaPoista
  10. Ihana sanataulu!! Makeat värit ja upea toteutus!

    VastaaPoista
  11. Riitta, kumma juttu, olisko siis puiden pölyttäjistä pula? Toivottavasti nyt ainakin vähäsen löytyy! Ja kiitos, lutunen kannu on, mutta täytynee laittaa ihan toinen purkki sen sisään että voi pitää kukkasia tosissaan, on niin aikaa nähnyt.

    Eeva, hassu homma, taitaa siis sekin olla alueellista :) Tulee hyvät syksyn piirakat!

    Irmastiina, kyllä, aivan parhaita nämä vanhat, uudet eivät sytytä lain. Kun miettii miten tuokin on selvinnyt yhden sodan ja monet käytöt, vau!

    Aja, no eihän sitä kesällä, sitten taas kun malttaa olla sisällä :) Ja kiitos!

    uuvee, sitähän voi vaikka kysäistä jos kävelee ohi pihan jossa puut notkuu katkeamaisillaan että saako ehkä tulla keräämään pienen määrän, taatusti onnistuisi :) sinkkiämpärit minä myös ♥

    Babelin nikkari, oletpas ihana, kiitos ja kumarrus!

    PikkuBertta, se toimii kyllä erinomaisesti, miten sitä yhdessä vaiheessa vaivautuikaan laittamaan ne kaappiin :)

    Merja, nam, meillä myös, yksi omppuhillontekijä vain vielä puuttuu, saapi nähdä ehtisikö sitä?

    Kamomilla, kiitos, siitä tuli kyllä aika lutunen :)

    VastaaPoista
  12. Ihania tuunauksia, näitä on inspiroivaa katsella!

    VastaaPoista
  13. Sain tänään käsiini Vintagen viemää kirjan ja olen ihan myyty! Todella ihana opus ja niin tyylikäs, sitä on pitänyt hypistellä pitkin päivää. Aidosti tykkäsin kirjasta kovasti ja fanitan kättesi jälkeä. Kirjauduin sitten tietysti samantien lukijaksi:) Terveisin Heidi blogista Wanhat Päivät

    VastaaPoista
  14. Niin kaunista että! Ja ihanan värinen tuo taulunkehys! Kiitos ihanasta blogistasi, täällä aina haukkoo henkeään kaikesta ihanasta :)

    VastaaPoista
  15. Lautasteline idea on hieno ja erittäin KÄYTÄNNÖLLINEN. Aion pitää simmut auki vastaava siis hakusessa !
    Minä kans hieman keräilen vanhaa Arabiaa mutta ihan vaan kun tulee vastaan yllättäen ja halvalla :o)

    VastaaPoista
  16. ihastuin kovasti tuohon lautastelineeseen! ja tosiaan toimii loistavasti myös kakkutelineenä -molempi parempi! taulu on myös aivan ihastuttava!

    VastaaPoista