torstai 11. elokuuta 2011

Olohuoneesta


Lupasin näyttää niitä meidän pieniä sisustusaikaansaannoksia joten nyt vihdoin niin kuin luvattua: Tässä olohuoneesta, meillä on uusi asukki, tuolta kattokruunun takaa se jonkin verran näkyykin ja on niin suuri että on vaikea saada kuvaan mahtumaan..

Päälle mahtuu monet matkalaukut,

Mieheke teki hyllyt, erittäin vankat sellaiset ja nyt sisälle mahtuu mieletön määrä tiellä ollutta tavaraa ja pölyyntymisroinaketta. Sekä erityisesti kaikki elektroniikka pois tieltä johtoineen ja myös suurin osa keräämääni sisustus-/tekemis-/ideakirja-valikoimaani niin hyvin että pystyin jopa järjestämään ne värien mukaan..


Se on meidän uusi kaappi, vihdoin löytyi osiin menevä tarpeeksi suuri kaappi sopivaan hintaan ja hyvillä muodoilla. Väriä en nyt niin valtavasti rakasta mutta ei aiheuta vielä toimenpiteitä. Ehkä jokin murrettu vihertävä sävy, saapi nähdä mitä keksitään!


Lehtien paikkaa vieressä pitää vanha meijerilaatikko joka oli löytö meidän omasta makasiinista. Mukava on tietää että meijeri on yhä täysin toiminnassa tuossa vain muutaman kilometrin päässä.

Loput matkalaukut ovat nyt nurkassa, näissä on enimmäkseen lankoja ja muita kevyempiä säilytettäviä.

Ja yksi meidän löhöpaikoista oli niin muhkeasti mallillaan niin nappasin sen kuvaan myös. Seuraavaksi luvassa muita olohuoneen nurkkia!

We have a new giant closet in the middle of our livingroom, and it houses massive amounths of stuff inside, especially all the electronics and such that just keep collecting dust. Not anymore, now I can just close the doors and forget about dusting and hide every single wire that is never pretty and always in the way. Next, more livingroom bits and corners to come!

15 kommenttia:

  1. Upea kaappi!Vedensininen sohva on kutsuvan näköinen.Teillä on kaunista.

    VastaaPoista
  2. Ihana kaappi ja kaikki.

    Minustakin murrettu vihreä olisi tuossa kaapissa kaunis. Kun valitsimme keittiörempassa uusien kaappien värejä, valitsimme poronjäkälän, joka on yksi vihreän sävy. Olen hyvin tyytyväinen - vieläkin.

    Juuri eilen puhuin miehelleni koulujen vanhoista kasvitauluista, että mihinhän nekin ovat kaikki menneet...;-)

    Kiva esittely, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kaappi on tosi kaunis! Hauskaa, että sun hyllyssä on mun kirja ja mun hyllyssä on sun kirja. :-)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kaappi...ja valaisin vasta on IHANA...☺

    VastaaPoista
  5. No kyllä on oikee kaappikaunotar! Ja monia samoja kirjasia pitää sisällään, mitä itseltänikin löytyy.

    On teillä ihana olkkari!

    VastaaPoista
  6. Tuollaista etsin meillekkin, niille lukuisille tavaroille jotka ovat tuikitärkeitä ;)

    VastaaPoista
  7. Lamppu katossa on minusta tosi ihana. Kaappi on mahtava, ehkä toinen väri pukisi sitä?. Sohvan väri on herkku.

    VastaaPoista
  8. Mielettömän hienoja matkalaukkuja, tykkään! :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis on kaappikin, mutta sohva on ihan huisi! Jos meillä ei olisi lapsia, niin sohva olisi mallia teidän olohuone!

    VastaaPoista
  10. Näyttää tosi kodikkaalta ja mukavalta.

    Nuo matkalaukut ovat kyllä oivallisia säilytyspaikkoja kaikenlaiselle härpäkkeelle.

    Minä säilyttelen niissä sisustustavaroita.

    Lisää kuvia odotellen...

    VastaaPoista
  11. Oijoijoi matkalaukkuja vaikka millä mitalla. Mä olen jo ostokiellossa vaikka meillä ei (pienessä) kämpässä ole niita kun viisi. Pöh, hyvinhän mahtuis ainakin toiset viisi lisää.

    VastaaPoista
  12. Minäpä taasen tykkäänkin tuosta kermanvalkoisesta, vaikkei se normaalisti olekaan suosikkivärejäni, jotenkin omaan silmään se antaa vähän kontrastia muille pastellisille vihreän ja vaaleanpunaisen sävyille. Toki varmaan murrettu vihreäkin kaappi olisi ihana, kunhan ei riitele sitten sohvan kanssa.

    VastaaPoista
  13. Kaunis kaappi ja minusta ihan oikean värinen. Tuollaiset kaikennielevät ovat tavarankerääjän turva:)

    VastaaPoista
  14. Voi mitä kaikkia ihania tavaroita ja kaappi on upea!

    VastaaPoista
  15. Rimpsukaisa, kiitos huikeasti, onhan tämä vähän tällainen projekti vielä mutta nyt ei ihan niin sikinsekainen projekti tuon kaapin ansiosta :)

    Leena, kasvitauluja löytyy vielä muuten oikein hyvinkin huuto.netistä esim. sanoilla opetustaulu tai koulutaulu yms. ja koulujen huutokaupoissa vielä runsaasti tarjolla :)

    Outi L, ja sinun kirjahan on täysin must, joka talvi sitä selataan :)

    Irmastiina, kiitos kiitos, kattokruunu löytyi kerran hämeenlinnasta Hämeentien kirpputorilta, maksoi vähän enemmän kuin mitä normaalisti löydöistä maksetaan mutta sen väärtti!

    Teija, ennen olivat kirjat valtavissa pinoissa tuossa meijerilaatikossa ja kaikkialla sen ympärillä, oli juu ehkä toimimattomin systeemi ikinä, ja sitten tuli vielä tuo pieni puruhammas niitä kokeilemaan, kaappi ratkaisi kyllä niin monta probleemaa :)

    Krista, juu, ovat kyllä metsästettäviä oikein koirien kanssa, helpommin löytyy kokonaisina olevia mutta eihän sellaista kanna meidän yläkertaan ei sitten lahjomallakaan, pitäisi varmaan seiniä purkaa sitä varten ;)

    Sirkkis, uutta väriä tässä tosiaan mietitään mutta kun ei nyt ollut vaihtumassa niin laitoin ympäristön sitten siihen mätsäämään, toimii nyt näinkin :)

    Onnenhippuja, tattis kovasti!

    Katja, no ehkä sitten kun ovat vähän isompia? Meillä ei kyllä liikaa varota sohvaa, antaa elämän näkyä :)

    Ainosofia, kiitos kovasti, lisää on tulossa!

    Johanna, no tottakai mahtuu, ei kuin pinoon vain, viiden päälle menee vielä kevyesti toiset viisi, huikeana tornina olivat aiemmin kaikki yhdessä eteisessä :)

    Minttu, väri on itseasiassa vähän kuvista poiketen kermainen beige, luonnonvalkoinen olisi kyllä parempi mutta mitään valkoista kaapista tod. näk. ei tule, minä kypsyttelen vielä värisävyjä ja sitten kun se osuu kohdalle niin pensseli esiin :)

    Cheri, kaiken nielevät jättikaapit ovat kyllä, tämäkin sellaiset runsaat 150 cm leveä, niin johan mahtuu!

    Sari, kiitoskiitos!

    VastaaPoista