tiistai 1. joulukuuta 2009

1. Valoa









Kun pimeä ei ota valaistumaan päin ja välillä tuntuu että päivä ei sarasta ollenkaan niin silloin voi lisätä valoa itse. Tarvikkeina tarvitset vain oksia, mitä tahansa tuoreita ja vankkoja oksia. Itse leikkasin lehmuksesta varkaita tätä tarkoitusta varten.



Tekemiseen tarvitsee vielä leikkuupihdit, taivuttelupihdit, ohutta tummaa rautalankaa ja vankkaa siimaa.


Sido rautalangalla oksia yhteen sieltä täältä, samalla taivuttaen niitä ympyrän muotoon, tee oikein kunnon kokoinen ympyrä, kranssista tulee kuitenkin kapea ja vankka. Tässä voi olla apukädet tarpeen välillä pitelemään oksia kiinni kun sidot niitä toisiinsa. Kun kranssi on mieluisan muotoinen, kieputa valosarja ympärille väljästi, tässä käytin itse 120-polttimoista sarjaa, jonka hankin vain 3 eurolla joulunjälkeisistä aleista viime vuonna. Siimaa laitoin varuiksi 4-kertaisena kun kranssi on sen verran suuri.





Huone ei heti muuta valoa tarvitseekaan, moinen pehmeä valo ja suuri kranssi tuovat tunnelmaa suureenkin huoneeseen. Näitä kransseja tulee meillä melkein joka ikkunaan ja ovat nopeita tehdä, tunnissa syntyi heti kolme. Valosarjoja kannattaa hamstrata useita tulevista alennuksista, hinnat ovat silloin just kohdallaan, odottavat sitten kärsivällisesti tulevia tekemisiä.


In Finland this time of the year can be very dark and bleak, so in the absence of light, add some yourself. Tie a very large wreath using just fresh and sturdy branches and thin wire, make it really large because it's not going to be very thick. Add christmaslightgarland around it, and hang it in the window with strong fishing-line. Instant light and big enough to fill the whole room. Christmaslights are just the right price after Christmas, a good time to stock up for next year, this lightset cost only 3 euros.

27 kommenttia:

  1. Tää joulukalenteri on mahtava idea! Ja kranssi oikein kaunis!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kranssi. Tänä vuonna en saanut keneltäkään joulukalenteria, mutta sainpa sittenkin seurattavaa jouluun asti. Kiitokset. :)

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis kranssi! Ja hyvä muistutus tuo valojen hamstraaminen alennusmyynneistä:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Olohuoneen jouluvalot simahti vuosi sitten, enkä mistään ole tähän mennessä löytänyt sopivia tilalle. Jotain tämmöistä pääsee nyt kehiin!
    Asta

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että on 1. ja odottettu joulukalenteri alkoi :) Yksinkertainen ja niin kaunis! Ei todellakaan muuta tarvitse.

    VastaaPoista
  6. Yksinkertainen ja kaunis idea!

    VastaaPoista
  7. Kauniisti tuovat esille myös ihanat ikkunat.
    t.Ulla

    VastaaPoista
  8. Kaunis kranssi! Ja minä kun luulin tehneeni löydön, kun ostin 40-polttimoisen valosarjan kympillä. Täytyy pitää silmällä alelaareja.

    VastaaPoista
  9. kaunista ja saat sen tekemisen näyttämään niin helpolta!

    VastaaPoista
  10. Todella toteuttamiskelpoinen idea, kiitos.

    VastaaPoista
  11. Kiitoksia hurjan paljon! Voi ainakin tällaisena päivänä tuijotella sään sijaan ikkunassa tätä tarvittaessa ;)

    tähtisädetikku, tämä oli juuri niin helppoa kuin näyttääkin, yllätyin itsekin! Tuoreet oksat taipuvat niin helposti.

    VastaaPoista
  12. Ihana joulukalenteri, ihan paras! Odotan innolla jokaista päivää... :)

    VastaaPoista
  13. Upea!!!! Ei voi muuta sanoa. Yksinkertaisen kaunis eikä liian jouluinen.
    Radan varresta kaadettiin juuri iso pajukko,pitäisiköhän käydä poimimassa niitä sieltä parempaan talteen?

    VastaaPoista
  14. Pitää vielä lisätä toinenkin kommentti.Nyt minullakin koristaa olohuoneen ikkunaa samanmoinen kranssi.Kiitos ihanasta ideasta:)

    VastaaPoista
  15. Upea! Voisi itsekin kokeilla - tosin epäilen, etten saa aikaiseksi noin pyöreää:)

    VastaaPoista
  16. Nyt on minullakin oma joulukalenteri! Loistavaa! :)

    Ja kiitos sinulle mahtavasta blogista.

    VastaaPoista
  17. Jees jees Me like! Juuri sellainen josta minäkin pidän. Iselläni myös tapana hamstrata noita vlojuttuja joulun jälkeen mutta maallemuuton jälkeen ei olekaan tullut tehtyä ja nyt piti vähän uusia varastoa ennen joulua. Harmi. Luulin että ledlamput ulkona olisivat kestäneet pitempään kuin kaksi talvea... :(

    VastaaPoista
  18. Kaunis ja simppeli idea. Tänne palaan uudestaan katsomaan joulukalenteria ja muitakin juttuja.

    VastaaPoista
  19. Onpa ihana kranssiohje ! Ja tosi kauniit kuvat... Ostan aina alennusmyynneistä noita koristevaloja, niille kun löytyy paljon käyttöä : )

    VastaaPoista
  20. Upeata kuulla että idea inspiroi, tämä on parasta!

    niina, ihmeessä! Siinähän hyvä ottaa talteen ja hyötykäyttöön :)

    Iiriskukka, kerrassaan mainiota :D

    Irmeli, jos meinaa mennä soikeaksi, lisää vain oksia, ovat nimittäin niin jänteviä että pönkäävät kranssin pyöreäksi, ja jos meinaa jostakin kohdasta mennä hullun muotoiseksi, lisää vain rautalankaa, usko pois, toimii!

    Kamomilla, meillä hajosi osa jouluvaloista jo yhden talven käytön jälkeen ulkona :/ Ajattelin että jos nyt kestävät paremmin sisätiloissa, katsotaan kuinka käy.

    VastaaPoista