sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kirpputorilöytöjä, nurkkia ja nappeja naulakoiksi



 On ollut viime aikoina niin kiirettä ja hektistä että kotia ei ole tullut kuvattua tai laitettua ihan omaksi huviksi iäisyyksiin, en edes oikein muista milloin. Kun keskityttiin vartiotuvan makuuhuoneen remonttiin, sitä ei ole myöskään ehtinyt tehdä mitään asemalla omaksi huviksi yhtä pitkään aikaan. 

Ideoita olisi enemmän kuin on omaksi hyväksi, tekisi mieli maalata mööbeleitä, rakennella suuria juttuja ja väsätä niin tolkuttoman monta asiaa. Saisi pois sitä sisustuspoltetta, mukava ainakin huomata että vaikka teen tuunailuja joka viikko, en kyllästy siihen tippaakaan. 

Ajattelin koittaa vähän palata tänne blogin pariin, ihan vaan vaikka pienillä jutuilla, ettei minua näkyisi hyvässä lykyssä vain viikonloppuisin.

Jos vaikka kirpputorilöydöilläkin, tässä olisi ihan muutama pikkujuttu viime aikaisista löydöistä.

Finlaysonin kangas-näytevihko 1930, täynnä pelkkiä gingham-kuoseja, vei sydämen täysin. Ajattelin ensimmäisenä toista yhtä suloista ginghamia, Tanjan blogia täällä. Pieni vinkki Finlaysonille, ottakaa edes yksi tällainen raita- tai ruutukangas uudelleen mallistoon niin tulen juosten.


Sopivat kahvat ostamme aina omaksi, sen sun tällaiset niknäkit ovat aika tarpeellisia kun rakentelee ja väsää sen sun tällaista jatkuvalla syötöllä.


Ja kahden euron peili, aamulla on hyvä vilkaista tällaista hellän sumuista kuvastusta. Oho, kalenteri on vähän jäänyt jälkeen, no, ei se mitään, eikös sitä olla menossa vauhtia heinäkuuta kohti?




Yksi projekti on jo rantautunut olohuoneeseen vaikka eivät olekaan vielä täysin valmiit. Näistä rottinkinojatuoleista lisää uudemman kerran mutta ovat lempituoleja jo monelle, uudet tyynyt ja irtopäälliset tyynyillä hankin jo jonkin aikaa sitten edellisestä työpaikastani Futoniasta


 Täytyy vain lisätä että tämänkin postauksen tekemisen aikana, kannettiin yksi kaappiprojekti miehen kanssa varastosta yläkertaan, kissa rikkoi kauniin peilitarjottimen (jonkin verran huutoa tähän väliin) ja vaihdoimme sattuneesta syystä samalla imurin filtterit. Ei ole kyllä aina ihan näin paljon ohjelmaa estämässä mutta aika tyypillinen päivä.

Mites teidän sunnuntai? Onko mennyt ongelmitta?


Eihän se viikonloppu olisi mitään ilman ainakin yhtä rakentelu- tai tuunaus-ohjetta joten tässä tälle viikonlopulle: 
Iltalehden Ilona-liitteessä tehdään tänä viikonloppuna Napeista nappinaulakkoja itse (eli lehti löytyy ständeistä vielä tänään sunnuntaina paperiversiona). Näyttävät nahkanyörillä aivan seinään ommelluilta, aivan ihania. Asensin omani, ison sekalaisen rivistön, kapeaan portaikkoon jossa ei tavallinen naulakko toimisi. Ihan valmiista osista tehty, helppoa kuin heinänteko.

Nyt syömään jotakin, ja katsomaan eräitä koiravauvoja, rauhoittavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

Some fleamarket finds, like a whole book of gingham-patterns from the year 1930, super cute. Some corners of our home, trying to come back to the blog so that it wouldn't be just the weekend when I briefly show up, let's see how it goes! 

And ofcourse, 1 x DIY for the weekend, what would it be without one. 

I made instructions on how to make your own button hangers, and they are made from ready-made materials, easy pieces. All the instructions, one can find in this weekend's Ilona-magazine here in Finland.

Have a calming Sunday!

23 kommenttia:

  1. Hyviä löytöjä, rakastan kirppareita. Ja ihanat nuo nahkalaukut, itsellä on useakin hieman vastaava laukku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkalaukut, voi ahh, niistä ei kyllä saa tarpeekseen :) Hyvät löydöt olet tehnyt kun on oikein kokoelma :)

      Poista
  2. Nuo rottinkituolit ovat aivan ihanat. Taidan muuten lainata ideaasi, matosta tyynyksi, vielä ensi viikolla :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia - ei mitään pönötystä vaan kunnolla särmää ja elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, koitin ainakin niin että kunhan kerrankin vain räpsin :)

      Poista
  4. Todella kauniin väriset kehykset peilillä! On teillä ollut taas vauhdikasta siellä! Me ollaan koko viikonloppu leppoisasti maalailtu lattioita valkoiseksi, kummasti tuo remppa viekin aikaa. Nyt puraisi kyllä hiukan kirpparikärpänen, ehtisiköhän sitä tänään hiukan pyörähtämään jossain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taas ehti tapahtua juu :) Maalausvaihe rempassa on niin ihanaa, sitä kun vain saisi tehdä niin jo olis meillä remontti pitkällä, ne on ne edeltävät työvaiheet jotka pistää aina rempan venymään ikävästi ;) Kirpparilla on hyvä välillä vähän käydä, inspiroitumassa vaikka!

      Poista
  5. Hitsi sun kirpparivainu on kyllä ihan omaa luokkaansa, mahtavia löytöjä! :) Ja kummasti tuo peilin vihreä sävymaailma vetää mua koko ajan enemmän ja enemmän puoleensa vaikka joskus vuosi sitten vielä ajattelin, että ei ikinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha vihreä, mintun- ja turkoosinvihreät sävyt, niitä en oikein osaa vastustaa :) Ja kiitos, onneksi sitä välillä osuu silmiin sopivia juttuja, kaipaan jo kesän rompetoreja, oujee :)

      Poista
  6. Hienoja löytöjä! Pitäisi itsekin taas aktivoitua kirppareilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tauko tekee ihan hyvääkin, oon huomannut että silloin silmä ehkä vähän harjaantuu ja on kriittisempi ostosten suhteen, helmet ovat sitten todellisia helmiä :)

      Poista
  7. Voi että kun teillä on nättiä mööpeliä ja kaikkea!! Ja tykkään nappinaulakosta!! Saako ohjetta tänne? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että tykkäät :) Nappinaulakkojen ohje ei ole tulossa blogin puolelle, mutta tosiaan Ilonasta löytyy, vielä ehdit saamaan oman tältä päivältä :)

      Poista
  8. Teidän kotikuvat on kyllä parhaat♥ Muuttaisin heti!

    VastaaPoista
  9. Voihan nenä noita Finlaysonin vanhoja kankaita! Heti takaisin tuotantoon!

    Aivan mahtavia kirppislöytöjä taas kerran.

    T. Huvilan emäntä / http://villabeata.net

    VastaaPoista
  10. Vetimet on tosi hienot, mutta niin on tuo laatikko niiden takanakin :)

    VastaaPoista
  11. What a LOVELY blog you have with so beautiful photos!
    Have a great week...
    Titti

    VastaaPoista
  12. Upeita löytöjä! Mitä kirppareita suosit?!:)

    VastaaPoista
  13. Voi jeeeeee mitä kuoseja --- Finlayson, please ota taas valikoimaan!!! :)

    VastaaPoista
  14. Jesssus, mitä löytöjä. Himmeä ja kulahtanut peili tosiaankin olis aamulla paikallaan :)

    Iltalukemisena ollut tässä viikon verran tuo Sormustin ja Sorkkarauta-kirja. SE ON IHANA :)

    VastaaPoista
  15. Ihania projekteja taas kerran!
    Bongasin alempaa ihanan arkun, josta olit tehnyt sohvapöydän. Saanko udella, mistä bongasit arkun ja ennenkaikkea mistä löytyivät pyörät?
    Itselläni arkku, joka kovasti kaipailisi pyöriä alleen,

    VastaaPoista
  16. Ja ennen kuin ehdit vastamaan... Löysinkin jo sun vanhasta postauksesta tiedot armeija-arkusta ja kierrätyskeskuspyöristä. Lähden suorittamaan etsintöjä.

    VastaaPoista