lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kouluantiikkia ja neuleputkea


Voihan kiire ja remontti, nyt tulee mentyä pää kolmantena jalkana ja harmitus kun ei ehdi ihan pysähtymään koneenkaan ääreen, no, kyllä se taas hellittää kunhan valmista tulee.

Tässä pieni kesävinkki:  
Kouluhuutokaupat ovat parhaita, niitä kannattaa tähytä haukkana näin kesä-aikaan (esimerkiksi kunnon guuglettelulla) erityisesti ja nämä olivat erään huutokaupan ihanimmat pienet yllätykset. Ostin (ennen huutokauppaa) laatikollisen matemaattisia opetusmalleja eli näillä olisi ollut matikan tunnilla oikeasti mukavaa tankata geometriaa.


Aivan paras on minusta tämä avattava peltinen pallo, huikea! Niin vanha että näyttää aivan kuun pinnalta.


 Eivät ne puisetkaan jää varjoon, vanha lakattu pinta on näissä kyllä niin kohdillaan, ja taas se pallo on se hienoin, kuin omena jonka saa osiin.


Viikonlopun Ilona-liitteessä Iltalehdessä tehdään tuolle samalle työpöydälle neuleputkesta jotain ihanan helppoa. Hermo menisi itsellä neuloa neuleputkea käsin mutta neulemyllyllä saa tehtyä kerän verran alle tunnissa kun pääsee kunnolla vauhtiin, siinä on vauhti joka toimii minulle! Lehdessä siis kuva koko pöydästä sekä tuunausvinkki. Neulemyllyä jos on etsinnöissä niin sitä saa täältä.

Nyt hyvää lauantaita ja palataan remontin parista taas!

Just finnish today sorry, have a really lovely weekend!

7 kommenttia:

  1. Mitä ihmettä, en ole koskaan kuullutkaan neulemyllystä mutta näyttää kyllä hauskalle!

    VastaaPoista
  2. ihania nuo matikkavälineet! ai että :) neulemylly oli uusi juttu mullekkin!

    VastaaPoista
  3. Olipas mahtavia juttuja, kiitos tästä blogista on aina niin kivoja kuvia ja ideoita :) Hauskaa päivää!

    VastaaPoista
  4. Blogikierroksella, lomalla on aikaa komemmetoida edes pari sanaa :) Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  5. Oi, geometrialaatikon sisältö! Samanlaisen olen ostanut tämän kylän koulun huutokaupasta. Laatikosta tuli seinäkaappi tupaan, ja muut osat pääsi lasten leikkeihin.

    VastaaPoista
  6. Enpä ole kuullutkaan moisista, kouluhuutokaupoista tai neulemyllyistä. Heti tuli kyllä molemmille mieleen käyttöä! :) Aivan ihania ovat huutislöytösi.

    VastaaPoista
  7. Kouluhuutokauppa olisi mielenkiitoinen :) kivoja aarteita.

    VastaaPoista