keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tallinnassa


Piipahdimme toissa viikonloppuna Tallinnaan, aikasta pitkästä aikaa. Paljon hyvää ruokaa ja juomaa, oli muuten nii-in rentouttava viikonloppu että ei muusta väliä, vaikka menomatkalla myrskysikin niin että vatsa meinasi myrskytä mukana, ik.


Mutta ei matkaa ilman että saisi vähän inspiraatiota, nimittäin kävimme Karnaluksissa. En tiennyt mistä oli kyse kuin vasta pari viikkoa sitten kun sisko mainitsi. Aivan mahtava käsityötarviketukkuhan se, josta yksityishenkilökin saa ostaa mielin määrin kaikkea. Ja tukkuhinnoilla. Meinasi siinä lähteä vaikka mitä matkaan.


Nauhoja, kuminauhoja, rimpsuja, lankoja, neulontalankoja, ompelulankoja, tarvikkeita... oli jonkinlainen ostoslista matkassa onneksi mutta kyllä minä tutkasin myös joka hyllyvälin vastaisuuden välille ja otin kuvamuistoja, muistilappuja siis oikein mielenkiintoisista matskuista mutta joita ei sen paremmin pystynyt ajattelemaan sillä hetkellä. Tunnit lipuvat paikan päällä aivan sormien välistä, aika tungostakin oli ja lämpötila senkin vuoksi katossaan.


Keskityin siis hankkimaan nauhoja ja ompelulankoja. Hinnat olivat tosiaan melkein naurettavan paljon halvempia kuin Suomessa joten kerrankin pystyi ostamaan nauhojakin ajatuksella että kunnolla vaan niin voi pistää vaikka joululahjojen paketointiin. Nahkanarut olivat erityisen mainioita, joten ostin niitäkin kerralla koko rullan. Neulelangat houkuttelivat kyllä mutta ilman suuntimaa jätin seuraavaa kertaa varten. Ja niitä muuten oli, siis valikoimaa valtavasti.

Kotona kääräisin nauhat samantein vanhoihin rulliin jotka kaipasivat täytettä.


Kankaat mitattiin ennen kassaa, mutta nauhat vasta kassalla joten varaa aikaa asiointiin. Siinä oli myös kätevä kysyä mitä koko rulla vaikka maksaa. Vain käteinen käy, joten varaa sitä mukaan. Tänne lähdetään pian vielä uudestaan!

Toinen ehdoton suositeltava aarre reissulta oli ihana viinibaari Osteria Il Gallo Nero vanhassa kaupungissa jota voi todella suositella. Aidosti italialainen, menkää ihmeessä tänne nauttimaan antipastot ja hyvät viinit. Erittäin mukava paikan johtaja voi suositella sopivaa palan painiketta jos lattiasta kattoon täytetty viinihylly näyttää pelottavan monipuoliselta. Sekä napatkaa vielä lopuksi Limoncellot, mmm, aivan parasta, olin pelkkää hymyä koko illan. 

Seuraavana päivänä käytiin vielä uudelleen nauttimassa mahtavat kahvit ja jälkiruoat sekä napattiin vähän maistiaisia mukaan kotiin vietäväksi. 


Viimeisenä ostoksena löytyi aarre aivan yllättäen sataman läheltä huvittavan mukavasti nimetystä Karvapall-puodista. Komea nahkainen ratsastajankukkaro, jota pitkään olin himoinnut. Ja sittenhän sitä tuli palautetta että olisi pitänyt hankkia siskolle kans. Kun se ihana luumunvärinen jäi hankkimatta. Siispä ensi kertaan!



We visited Tallinn in Estonia two weekends ago and it was a much needed relaxation trip, oh yes. Plenty of really good, walking around the old town and a little bit of shopping. We went to a crafts-wholesale-shop Karnaluks and I nearly went wild with the selection. I managed to get focused and bought some threads and bands and such. Super-cheap prices, I can recommend it but make a shopping list of some sort before hand or you might faint with the versatile selection they have.

Enjoyed the most wonderful antipastos in an italian winebar Osteria il Gato Nero, another place I can truly recommend, and as a last minute find I bought this wonderful riderspurse, loving the colour right now. Must go soon again, somehow one can't get enough of this city.

16 kommenttia:

  1. Olipa sinulla ihania löytöjä. Olen itse menossa ostoksille Karnaluksiin joulukuun alussa, metsästän nahkanauhaa virkkaukset mulla mielessä tietty:-) Haluaisitko kertoa miten paljon sitä tuossa yhdessä kelassa on ja paljonko se maksoi? Osaisin edes hehtaarilleen arvioida tarvittavan käteisen määrää...

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia tänään postilaatikosta kolahtaneessa Koti & Keittiö-lehdessä! :)

    VastaaPoista
  3. karnaluksista sellainen huomio, että yrittäjänä (jos materiaalit tulevat Suomessa yrityksen käyttöön) saat ostaa verottomana. Maksat siis alvin kotomaassa vain kertaalleen. Tämä on tietysti syytä mainita heti ostoksia tehdessäsi. Jos on paljon ostoksia, kannattaa myyjiltä kysyä lyhyin kassajono, sillä rahastavat myös niissä sivuhuoneissa ja siellä on helpompi toimittaa em. yrityksen asiat..

    VastaaPoista
  4. Miten hurmaavia löytöjä!

    Tiedätkö saako jostain Suomesta tai netistä nuita kukkaroita?Mamma A. tahtoo myös tuommoisen ihanuuden:D

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen menossa Tallinnaan kohta. Missä päin Karnaluks on, onko sekein vanassa kaupungissa? Carina

    VastaaPoista
  6. Ihana koti sinulla, näin Koti ja Keittiölehdessä. Mukavaa Keskiviikkoiltaa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Miten loistava ostospaikka tuo Karnaluks! Kiitos esittelystä! Heti vierähti tovi kun katselin netistä niiden valikoimaa. Laitetaan korvan taakse! ;)

    VastaaPoista
  8. Juuri tänään yksi tuttavani puhui käyneensä Tallinnassa käsityötukussa, mutta en arvannut, että se olisi noin mieletön aarreaitta! Heti alkoi kutkuttaa... matkakuumetta:)

    VastaaPoista
  9. Nuppu Home, juu tottakai, eli paksumpi nahkanauha jota on tuossa suuremmassa rullassa on 34 metriä, hinta oli 0,60 e/m + 20% vero, tuota ohkaisempaa on rullalla 10 metriä, hintaa en nyt muista tarkkaan mutta oli halvempaa. Kokonaissumma kun kassalle menin oli kyllä niin edullista meininkiä että pakosti tuntuu että he laskivat jonkinlaista aletta johonkin väliin loppusummaan :) Siellä on myös onneksi kuulemma ottomaatti n. 600 metrin päässä joten ei ihan tarvitse hiki otsalla mennä :)

    nuokku, kiitoksia! yllätti itsenikin että jokos se nyt tulikin kun postia selailtiin :)

    Pellavasydämen Mervi, ei harmi koske vielä minua yritys-ostot, mutta kiitos vinkeistä! Huomasinkin että olisi löytynyt kassajonoja muissakin huoneissa, näin ummikkona tähtäsin ovea lähimpiin, ensi kerralla tiiraan lyhyimmän mukaan :)

    Mamma A, harmi en kyllä tiedä, näin joskus jossain muoti/kenkä/laukku-nettikaupassa kukkaron sattumalta mutta hinta oli tupla verrattuna Tallinnan hintaan, 19 euroa oli vielä ihan ok :)

    Carina, tuo Karnaluks-sana tekstissä linkittääkin heidän blogin nettisivuille ja siellä on suomeksi kaikki neuvot, ei ole vanhassa kaupungissa mutta ei niinkään kaukana eli ei tarvitse varata kauan aikaa päästäkseen perille :)

    Pia, kiitos kovasti ja ihanaa torstaita sinulle!

    Thilda, netissä on vielä vain pikkariikkinen osa heidän valikoimasta mutta auttaa vähän suunnittelemaan ostoslistaa, vaikka meinasi lista lentää minultakin ikkunasta ulos kun pääsi oikeasti perille ja näki määrän, kyllä tänne kannattaa mennä :)

    VastaaPoista
  10. VillaVaahtokarkki, itsekin olin jotenkin automaattisesti hiukan skeptinen mutta kyllä se vain silti yllätti täysin ja tosi positiivisesti. Jos siellä olisi ollut vielä kaikki paperit ja muut askartelutarpeet niin sitten olisi pitänyt kyllä varata eväät ;)

    VastaaPoista
  11. Voih, ihana Tallina! <3 Mä niin viime vuonna vannoin että tänä vuonna käyn just ennen joulua siellä, mut eipä rahat riitä... :(

    VastaaPoista
  12. kiitos vastauksestasi, nyt tiedän miten toimia. Eipä ole yritystä minullakaan, mutta kiva kun Mervi sai tavaraa vielä meitä taviksiakin halvemmalla.

    VastaaPoista
  13. Karnaluks oli kyllä melkoinen paikka. Itselläni oli aikaa ainoastaan puolituntia, ei naurattanut...

    VastaaPoista
  14. Moi!

    Kesäaikaan keskiaikamarkkinoilla (esim. Hollola, Turku, Hämeenlinna)on usein mukana Unkarilainen mies, joka myy noita kukkaroita eli tökejä. Taisi olla kolmea eri kokoa ja paljon värejä. Myös nahkaisia laukkuja on myynnissä. Kiersi ainakin viime kesänä Noitavasara nimisen sepän pajan mukana.

    VastaaPoista
  15. osa nuista kuvista oli ihan kuin mun kamerasta =D tallinna on kyl yks mun lemppareita, viimeksi oli ihan huippua kun kaverimme asuu siellä ja hän näytti meille vähän muutakin kuin tuttuja turistipaikkoja =)

    VastaaPoista