keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ateljee osa 5: Ompelunurkka ja maantietoa

 Vielä kerran nyt ainakin tällä erää käydään työhuoneessa, tsekkaamassa vielä pari lisänurkkaa mitä on jäänyt näyttämättä. 
Sekalainen sähkökaappi, joka todella on aika valtava, peittyy kätevästi karttojen taakse, nyt on energinen Afrikka vuorossa, vuosikymmeniä vanha, roikkuu kätevästi vanhassa karttatelineessä. Molemmat löytyivät koulun huutokaupasta kerran, jalka (10 euroa) oli maalattu persikan oranssiksi, 'puistatus', joten se oli maalattava pellavaöljymaalilla ennen käyttöä. Siis pakko. Helmenharmaana paljon parempi.

 Tuoleja pitää olla, nämä ovat eri rompetori-löytöjä molemmat.

 Muistatteko sen lipaston siellä olohuoneessa jonka maalasin mintunvihreäksi? No, kun sävytin maalia itse niin aina tulee pikkuisia maalimääriä jotakin sävyä joka pitäisi käyttää johonkin sitten samantien. Sutaisin vanhan tikasjakkaran raputkin vähän sellaisella kokeilusävyllä. Mukava muutos likaisista mitään-sanomattomista rappusista, eiks jeh? Harmi että jäi se ennen-kuva...


Ompelunurkkaus on nyt siirtynyt myös tänne suuresta aulasta, pöydän vetolaatikot eivät vielä oikein pelitä kunnolla kun vetimet puuttuvat mutta eiköhän ne mieluisat jostakin löydy nippeleistä myös. 
Pöydällä oleva pulpetti on piirtämistä varten vähän parempaa asentoa tarjoamassa. 
Shop-kyltti on yksi lemppareista!


Ikean kello seinällä näyttää aikaa, kunhan junan tärinä ei heitä patteria hiukan vinoon ja kello jumittaa sitten johonkin omaan aikaansa, huoh, täytynee keksiä tuohon jokin tärinä-patentti. 

Maalasin kellon jo pari vuotta sitten muuksi kuin mustaksi, irrotin vain kehyksen, onhan se vain ruuveilla kiinni, ja maalasin reunuksen matan vanhanvihreäksi. Kellotaulu on minusta yhä tylsä mutta saapi nähdä tapahtuuko sille mitään. 

Minusta on mukava hakkeroida Ikea-tavaraa, mitenkäs teistä?

More from my workroom, my sewing corner has changed it's place from the big hall to here as well and the huge armoire that hides my fabrics. The old map hides a really large and fairly ugly electrical cabinet, which is nice and old but a mix that is better to be hidden. The clock on the wall is Ikea's that I painted a couple of years ago with that nice old green colour, which was super easy, just take it apart by removing the screws and protect parts that don't come off with tape. 
I love to hack Ikea stuff, how about you?

17 kommenttia:

  1. Moikka,
    Minulla roikkuu sama Afikka yläkerran olohuoneessa:)
    Ihana!
    T, Tilda

    VastaaPoista
  2. Kartan ja opetustauluja ottaisin heti! Aivan ihania tavaroita!
    Milloin teillä olisi " avoimet ovet", tulisin nopsasti junalla Parolaan...

    VastaaPoista
  3. Tuolle Ikea-hakkeroinnille löytyy ihan oma blogi netissä: http://www.ikeahackers.net/

    :D

    VastaaPoista
  4. Ihania noi kaikki vanhat koulu"taulut". Mistä olet ne hankkinut? :)

    VastaaPoista
  5. Niin kaunista jälleen!
    Tuo shop-kyltti on mainio, hyvä väri ja fontti!:)
    Tykkään, tykkään, tykkään!:):)

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus mitä tavaroita...tuo kartta ja kaikki muu ...☺

    VastaaPoista
  7. Nuo vuosikymmenia vanhat koulutaulut ja kartat ovat ihan parhaita, sekä sisustuksessa että opetuksessa (olen muuten mantsanope). Luokassani on Euroopan kartta, jossa komeilee vielä Neuvostoliitto, Baltian maat eivät ole itsenäisiä ja Saksatkin ovat vielä BRD ja DDR. Poittina on nimenomaa visuaalisuus. Ei nykykartoista saa mitään tolkkua, joet ja rajat ovat pientä piperrystä, mutta katsokaahan Afrikkaakin, niin sokea Ellikin löytää Niilin. Ja värit oikeasti sointuvat toisiinsa. Miksi näitä kunnon karttoja ei enää edes valmisteta? Sinulla on aarteita!

    VastaaPoista
  8. Just meinasin kans vinkata tosta ikea hacking blogista, mutta Daphnion olikin ehtinyt ensin.

    ikean juttujen muuntaminen on yks mun suosikki hommista. :)

    VastaaPoista
  9. Tykkään noista tuoleista tooosi paljon! Ja lattia on niin hieno!

    VastaaPoista
  10. Tilda, se on hyvä Afrikka, näyttää niin kiehtovalta että tekisi mieli hypätä kuvaan :)

    Eeviregina, no, tässähän näitä tulee availtua ovia kätevästi kuvamuodoissa kotisohville aina vähän väliä ;)

    Daphnion, tiedänkin sivuston, onneksi parantelivat kun oli ennen kuin viidakko, sieltäkin näitä löytyy :)

    Päivi, koulutaulut ovat koulun lopetushuutokaupoista, kannattaa pitää kesän aikaan silmät todella tarkkana ja lehtiä selaamassa niin voi osua kohdalle.

    Kodinhenki, kiitos paljon :)

    Henna, kiitos! Tuntuu että omat tuotokset on astetta tärkeämpiä kun pistää shopin päälle ja "avaa" puljun ;)

    Irmastiina, kouluantiikki on kyllä niin ihanaa, me kerätään tällaista ja jätetään uudet tavarat puoteihin :)

    Prusiluska, nyt kyllä veit sanat suusta, totta jokaikinen! Uudet kartat ovat väreiltä valjuja ja voihan erkki, ei niitä halua näytille jättää. Vaikka onkin aika suuripiirteinen Afrikka niin eihän tällä suunnisteta muutenkaan, värit kunniaan :) Hyvä kuulla että muutkin arvostaisivat ihan työnkin puolesta.

    Niina K, sieltä löytyy kyllä matskut niin moneen, monta olisi ideaa mutta eihän näitä meinaa ehtiä edes toteuttaa :)

    Jaana, lattia on sen jäliltä miltä se näytti kun asbesti-massa poistatettiin alakerrasta, on tikkuinen, kulunut ja vielä runsaasti nauloja täynnä mutta sekin saa vielä maalin pintaansa joku päivä, ihan että kestää toiset 90 vuotta :) Nytkin kaunis, rosoinen ja anteeksiantava.

    VastaaPoista
  11. meinaatko tosissaan käsitellä lattian!? Tuo rosoisuus korostaa kauniisti maalattuja mööpeleitä niiiin mahtavasti.

    VastaaPoista
  12. nortti, kylläpä se melkein pakko on, täytyy joku päivä näyttää minkälainen projekti tämä lattia koko aseman alakerrassa on. Kaikkien niiden paikkausten jälkeen mitä joka huoneeseen täytyy tehdä niin maali on kyllä välttämätön. Täällä ei voi nyt edes kävellä ilman kenkiä, sen verran huonokuntoinen lattia on kyseessä, kuvissa se on oikein kaunis ;)

    VastaaPoista
  13. ymmärrän! Ja ennekaikkea käytännöllisyys, estetiikasta tinkimättä:) Onnea projektiin.

    VastaaPoista
  14. Kivoja, mukavia kuvia. Näitä on kiva katsella.

    VastaaPoista
  15. Ihanata kuvat. Minäkin tykkään kovasti tuosta Shop-kyltistä. Teillä on mahtava värimaailma.

    VastaaPoista
  16. Sopivan sievää minunkin makuuni.
    Mietin vain, etteivät minun reisilihakset kyllä mitenkään mahtuisi tuon ompelupöydän ja tuolin väliin. Siinä joutunee ergonomiasta tinkimään..?

    VastaaPoista