maanantai 15. elokuuta 2011

Eteiseen


Ihana kuulla kommentteja edelliseen postaukseen, mahtavaa kun sai inspiraatio-kutinan aikaiseksi!

Eteinenkin kaipasi samalla kuin olohuonekin vähän sellaista sopivaa virkistystä. Samalla kun matkalaukut vaelsivat olohuoneeseen, mahtui pitkään tuumailtu huonekalu paikoilleen ja lensivät pääskysetkin seinälle. Pääskyset olivat ostos Armas Designista Helsingistä tuolla toukokuussa jo ja odottivat vain sopivaa paikkaa.


 Vanha sivustavedettävä sohva mahtui nyt sopivasti eteiseen, tämä on hyvin hankala huone sinänsä kun seiniä rei'ittää ei vain kaksi, vaan 5 ovea, joista kahdet ovat pariovet, joten tätä ei kovin paljon sisusteta. Mutta nyt sinnekin voi jäädä viettämään aikaa! Ja ei muuten ainuttakaan pistorasiaa, niin että jo on.

Edellinen sohvan omistaja on hionut pintaa jonkin verran mutta minusta väri on varsin hauska ihan tuollaisenaan ja täydellisen turkoosi.


Pehmusteina on vanhaa patjaraitaa, minun lempparikuosejani, osa armeijan vanhoja, osa perinteistä pohjanmaalaista talonpoikaista. Kyllä ovat osanneet tehdä trendikkäitä väriyhdistelmiä ennen, jos joku osaa sanoa mistä näin hyviä raitoja löytyy uustuotettuina ja paksuina kankaina niin vinkatkaa ihmeessä, voisin tehdä näillä vaikka jonkun huoneen seinät, haloo kaikki kangastuottajat, nyt olis vinkki!


Lyhyelle ehjälle seinälle mahtui ryhmä opetustauluja, hankittu jo viime kesänä mutta tiedättekö, meni näin kauan saada ne katseltavaksi. No, onhan sitä kiirettä pidelty...

Kirpputorilöydöistäkin oli toivetta nähdä, tässä muutama
Turkoosi tuoli 6 euroa - Kantolan kirpputori, Hämeenlinna
Metallinen komea kori 12 euroa - Metsänkylän navetta, Hattula
Vanhat kirjaimet ja numerot, suuri kasa pari euroa yhteensä - kesäkirpputori jossakin Koski tl:n paikkeilla


Ja on eteisessä vielä jättinaulakkokin josta löytyy aiemmin kuvia tunnisteella eteinen. Se on aina hyvin täynnä tavaraa muttei haittaa, se on yksi parhaimmista huonekaluista mitä talosta löytyy. Koukusta löytyy yksi kirpputori-löytö myös, paksua nahkaa oleva laukku 10 euroa, nyt en muista mistä kirpputorilta mutta mieheke sen nappasi minulle, tai siis minä sen taisin ihan omia, heh..

Jotakin piristystä eteinen vielä kaipasi näidenkin lisäksi ja se on jotakin Botanical-aiheista ja todella mieluista, siitä enemmän kuvia ja vaikka mistä muusta löytyy taas tämän kertaiselta Patinaa-palstalta, jonne pääsee tästä!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja povataanpas nyt vielä sitä aurinkoista keliä niin yksi myöhäinen pääsisi pesemään vielä loput räsymatot ennen kuin kesä loppuu...

Our hall needed a little cheering up, at the same time when the old suitcases moved to the livingroom, we could fit this old wooden sofa in. The textiles are old mattress fabrics, some are old military, would you imagine, and some from this region called Pohjanmaa in Finland, all old and before the last war. Also we hung on the wall the old school educational boards, finally, looks better now and you can even stay there and hang now! 

20 kommenttia:

  1. Mäki pesin räsyt vasta eilen! :D Parempi myöhään kun ei millonkaan..
    tai ollenkaan!

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  2. Nuo opetustaulut vain on niin ihania. Entisellä työpaikallani niitä oli kopiohuoneessa mieletön määrä ja himoitsin niitä niin kovin, mutta koska ovat vielä käytössä (onko se nyt sitten tänä aikana hyvä vai huono asia...) niin en kehdannut viedä edes yhtä yksilöä kotiini läksiäislahjana...

    VastaaPoista
  3. Täälä on ammennettu luonnosta viime aikoina oikein isolla kauhalla <3 Tykkään!

    Tunnelmaista ja kaunistä, luin monta postausta kerralla, kun en ole ehtinyt blogeja lueskelamaan viimeaikoina.

    VastaaPoista
  4. Oisin voinut vaikka vannoa, että tää oli se laukku, jonka annoin sulle :)Oliko se mun antama tummempi? Samanmallinen nahkalaukku sekin oli :)

    VastaaPoista
  5. Noita samaisia opetustauluja löytyy minultakin, tykkään niiden vaaleudesta ja graafikasta.

    Olen yrittänyt metsästää vanhoja patjakankaita (muita kuin perinteisiä punabeige/sinibeige-värisiä), sinun ovat kauniita.

    Terkuin,
    Elsa

    VastaaPoista
  6. Vau mikä puusohva! Tuossa värissä on vain jotain niin viehättävää. Itsekin sain juuri pelastettua tuollaisen turkoosin lipaston ja vanhan koulutaulun kaverina sekin tuossa eteisessämme nyt nököttää.

    VastaaPoista
  7. Ikealla on ainakin joitain vuosia takaperin ollut patjaraitaa metritavarana. Paksuus ei ollut patjakankaan luokkaa, mutta tukevaa puuvillaa kumminkin. Värejä ja raitamalleja oli useammanlaisia. En tiedä, vieläkö kankaita tuolla myydään.

    VastaaPoista
  8. Ihana turkoosi sekä sivustavedettävässä että tuolissa.

    Pääskyt ovat hienot, kiitos vinkistä! Rakastan tervapääskyjä, niiden kirskunta korkealla on keskikesän ääni. Maalasin eteisen seinälle niitä aavistuksen tummemmalla sävyllä kuin muu seinä. Tein sapluunan suurentamalla lintukirjan kuvaa kopiokoneella :-)

    VastaaPoista
  9. Nuo opetustaulut ovat niin hienot! Sopis lastenhuoneeseenkin.

    VastaaPoista
  10. Aivan mielettömän ihanat opetustaulut teillä ! :0)

    VastaaPoista
  11. Niin upeita löytöjä!!!
    Sohva on täydellinen tuossa värissään.
    Mä löysin kanssa turkoosin puusohjan Turusta keväällä. Hintaa oli vain 110e. Vieläkin harmittaa se kun en saanut sille kyyditystä tänne Karjaalle...

    VastaaPoista
  12. Irmastiina, tuo on kyllä varsin näpsäkkä, ja nyt voi joku nukkua vieraista eteisessäkin :)

    Ruusa, no näinpä, minä tarkkailen säätä ja lähden heti kun on aurinkoa, ei se muuten ole mukavaa puuhaa :)

    Onneli, hienoa tottakai jos ovat käytössä! On niin harvinaista nykyään, toivottavasti löydät omia mieluisia, on niitä onneksi paljon myytävänä yhä :)

    eilen tänään huomenna, täytyi ihan itsekin selata viimeiset ja katsoa ihan uudella tavalla, totta, yllätyin ihan itsekin miten aiheet on kyllä mennyt yksiin. Ja varmasti on pitänyt masuasukki kiireisenä :)

    KatiO, on muuten toinen, se sinun antama ihana laukku roikkuu tuossa toisessa päässä naulakkoa, just vähän tummemman ruskea. Minä omin siis molemmat, ihan kamalan ahnetta mutta onneksi miehellä on oma musta laukkunsa ;)

    Elsa, nuo taulut kyllä iskee ja kovaa, en tiedä minkä maalaisia, norjalaisiako? Täytyisi tutkia paremmin. Patjaraidat on osa kävellyt huuto.netistä vastaan mutta armeijan vanhat oli se yksi kerta kun löytyivät, sittemmin olen haikaillut moista löytöä uudelleen, voi kun joku pistäisi tuonkin kapea-mustaraitaisen uustuotantoon, ostaisin!

    Tiina, tuollaiseen turkoosiin ei helpolla juu kyllästy, ei taida oikein maalipurkeista voida ammentaa, aivan parhaita sävyjä, ja minä laittaisin sitä vähän kaikkialle.

    Ellimelli, näyttäisi olevan yhä, mutta ei ihan sellaisia värejä kuin etsin, kun löytyisi pelkistettyjä, musta-valko kudottua raitaa tai muuta vastaavaa niin sitten olisin myyty :)

    Villa verna, hyvä idea! Ajattelin että nyt jos milloin on aika saada ne seinälle kun ovat jo lentämässä poispäin :)

    Rumbo, sopis kyllä minne vain omasta mielestä, ei tule nykyään oikein harrastettua muita tauluja kuin karttoja ja opetustauluja.

    Niina, kiitoskiitos, muutama odottaa seinälle mahdollisesti pääsyä ja osa olisi tulossa myyntiinkin :)

    VastaaPoista
  13. anrinko, no voi hitsi, kysäise ens kerralla pikaiseen pakettiautoa muutaman tunnin vuokralle, ei tule varmasti kovin kalliiksi saada sohva kotiin luulisin :)

    VastaaPoista
  14. Jelppiä vailla Katja! Mistä löytäisin tuota kirjassasi käyttämää konepahvia, onko sillä kenties joku toinenkin nimi? Kaikki muut tykötarpeet botanical-tauluihin on kasassa, mutta tuo himputin konepahvi..

    VastaaPoista
  15. Hi
    I totally are in love with your style..
    The old sofa is great in the hall and the chair such a great color..
    Thanks for your lovely words :)
    hugs
    Sandra

    VastaaPoista
  16. Anna-Riikka, ainakin konepahvi nimellä sitä saa Hämeenlinnan Askartelukaupasta, voisikohan olla puupahvi-nimellä ehkä? Pitäisi kyllä löytyä sitä varmasti muistakin kaupoista, toivottavasti löytyy!

    Sandra, right back at you!

    VastaaPoista
  17. Ihania tavaroita! Kauniisti esillä!
    Täällä on jotain: http://kauppa.ompelunihanuus.fi/

    Ks myös kapea raitaliinakangas!

    VastaaPoista
  18. Onpas taas ihanat asetelmat täällä <3
    Minäkin sain laitettua omat lasikuvut esille, käyppäs kurkkaamassa :) http://lissunomablogi.blogspot.com/2011/08/lasikuvut-ja-vanhat-aarteet-vintilta.html
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Kylläpä onkin hyvä turkoosi tuossa sohvassa!

    VastaaPoista