perjantai 15. tammikuuta 2010

Industrial vintage



Tätä tyyliä tulee olemaan paljon miehen huoneessa, patinoitunutta ja karskia ihanuutta, ei lainkaan romantiikkaa, ja kyllä on muuten ollut niin virkistävää sisustaa täysin miehen huonetta! Ja onneksi on karsija vieressä, sanomassa jos jokin on liikaa.

Tämä kyltti kuuluu erääseen upeaan metalliseen huonekaluun joka on kuin tehty tähän työhuoneeseen..


Se odotti meitä makasiinilla kärsivällisesti että pääsisi uudelleen töihin oltuaan siellä unohdettuna jo vuosikausia, sen värikin oli lähes kadonnut paksun likakerroksen alle ja kaksi iltaa sen kuuraamiseen meni..
 

Ainoa aine mikä toimi oli tämä ekologinen puhdistusaine, kun sillä kuurasi niin ei palanut käämi, kaikki tolut ja muut olivat täysin hyödyttömiä, suorastaan yllättävän tehottomia.

Joko arvaatte mikä huonekalu on kyseessä?

Peltikaappihan se, muistatte ehkä makasiinilla odottavat ihanuudet, tämän suurempia kaappeja emme saa tuotua yläkertaan, ainakin luulemme näin, joten jäävät alakerran huonekaluiksi. Mutta tämä mahtui portaikkoon, kiitos A ja M, teistä oli enemmän kuin suuri apu.

Viikonlopulla on tiedossa monenlaista puuhaa, töissä sekä kotona mutta lisää sisustusta luvassa heti ensi viikolla, pitäkää mukavaa viikonloppua, älkää huhkiko liikaa!

This beautiful old metal closet came with the house as we bought the station and this study was just perfect for it! It was truly dirty after years and years of storage and had probably never been washed before. It took me two evenings to scrub it clean, big help was this ecological washing paste, good stuff. Now it still has a rich patina and is back to good use, I'm really lovin' it!

25 kommenttia:

  1. Voi, kyllä tuollainen karski kaappi kelpaisi minullekin :)

    Pesuaine täytyy pistää korvan taakse, aina välillä tulee vastaan pulmallisia sotkuja lasten kanssa...

    VastaaPoista
  2. Voi kyllä uteliaisuuteni on suuri tuosta työhuoneesta.Ihanat kaapit ja niin maskuliinista. Tuosta pesuaineesta kiinnostuin minäkin, voisi olla tarpeen.

    VastaaPoista
  3. Kunnon äijämeininkiä! Hieno kaappi.
    Taidan minäkin kokeilla tuota puhdistusainetta kohteeseen jos toiseenkin.

    VastaaPoista
  4. Voi että upea kaappi. Meillekin tuommoinen! No eipä oikeasti taida olla tilaa mutta saahan sitä haaveilla :)

    Hauska nähdä työhuone sitten ihan kokonaisuudessaan ja valmiina.

    VastaaPoista
  5. Eiiiih, juuri tuollaiset tahdon!
    Meillä on yksi pukkarikaappi, mutta ei siitä voi samana päivänä puhuakaan. Sehän on ihan uusi.
    Teidän kaapissa on juuri sitä särmää, josta niin tykkään!


    Kiitos puhdistusainevinkistä!

    VastaaPoista
  6. Sanoisin että romuromantiikkaa... ;) Kulunut ja ajanpatinaa runsaasti, minä tykkään.

    VastaaPoista
  7. Aivan mahtava kaappi! Onko siellä sisällä hyllyjä ja tanko vai mitä? Sisäkuva olis kiva.

    VastaaPoista
  8. Hieno kaappi! Tosi makee...

    Toi universal stone on tuttu, meillä käytetään kotona ihan keittiön tiskipöydän ja keraamisen lieden puhdistuksessa. Eipä ole taas tullut mieleen, että sillä vois puhdistaa jotain "järeempääkin". Mut se on kyllä tosi hyvä, mein äiti käyttää sitä ihan jatkuvasti ja "kaikkeen". ;)

    VastaaPoista
  9. Mulla taitaa olla pojan huoneessa tuon kaapin kaksoissisko :-)

    VastaaPoista
  10. Kiitoos edellisen postauksen maalikyselyn vastauksista.. ;)
    Kerrassaan ihana tuo peltikaappi.. Mul samanlainen kiikarissa, olis kiva vaatekaappi pojan huoneeseen!
    Mä vielä kyselen tuosta lattiamaalista.. Onko teillä kokemusta tuosta uulan lattiapellavaöljymaalista kuinka kestää kulutusta, ja millainen on pitää puhtaana? Meilla nimittäin edellisessä talossa jota remontoimme lattia vintissä maalattiin juuri sillä, pinta oli nahkea, todella likaisen näköinen pinta koko ajan, väri oli vaalea harmaa.. Eli huono kokemus itsellä siitä, olen miettinyt että sattuiko meille joku maanantai-erä sitä maalia.. olis kiva kuulla kommenttia siitä muilta.. Juuri tulin "raksaltamme" putsailin siellä vanhoista lankuista hurjaa maalikerrosta speedheaterin avulla ;) hieno hetki sitten kun lautoihin pääsee sipaisemaan pintaan uuden maalin!

    VastaaPoista
  11. Voih kateus, mistä bongaatte kaikki ihanat huonekalunne? Olen metsästänyt jo kauan sellaista vanhaa industrial lamppua, mutta ei missään, kiven alla ovat kaikki.

    VastaaPoista
  12. Pilvitarha, karski taitaa olla minunkin juttu nyt lähitulevaisuudessa, tuntuu että voisi vähän söpöä karsia ;)

    studio-sirkkis, vielä on vähän puuhaa työhuoneeseen tekeillään, sitten otamme kunnon kuvia niin näkee vähän suurempaa kokonaisuutta :)

    Kultsin kämppä, puhdistusaine on kyllä nyt osoittautunut paremmaksi kuin aiemmin luulinkaan, ainakin supertiukan vanhan lian kanssa aivan mainio!

    Jutta, peltikaappeja tekisi mieli täälläkin laittaa joka huoneeseen, näihin vähän hullaantuu..

    Elohiiri, sinullahan se todella toimiva kaappi on, tämä jo ryttyytetty kaappi osaa pistää vastaan kiinni laitettaessa ja on lommoa ja kolhua, joten kyllä sinun kaappisi paljon toimivampi on! :)

    Elsa, minusta romuromantiikka menee hyvin somiin esineisiin, tämä ei niinkään soma. Osaan hyvin kuvitella miten ahkerat ratatyöntekijät ovat näiden kaappien ovia paukutelleet työpäivän päätteeksi haisten rautatielle (tuttu tuoksu lapsuudesta kun isä tuli kotiin), hyvä karski fiilis, sellainen hymyilyttävä tulee :)

    Helena, sisällä on vakiona yksi hylly ja tanko, teemme sisälle uuden patentin, kunhan saamme sen valmiiksi niin tästä varmasti kuvaa tulossa :)

    Laura, olen testannut tuota ainetta sellaiseen päivittäislikaan ja ei ole minua aivan vakuuttunut, siksi yllätyin perinpohjin kun oli nyt niin mahtavaa vaikka kyse oli oikein tiukasta töhrystä, taidan harjoitella käyttöä lisää :)

    Maria, taidankin silloin muistaa nähneeni ;) Taisi olla vähän viehkompi yksilö tosiaan!

    aurelia, hmmm, kuulostaapa erikoiselta!

    Äkisti ehdotuksia mitä tulee mieleen on että oliko maali päässyt kuivumaan kunnolla, pellavaöljymaali kun kuivuu pelkistymällä eli tarvitsee paljon valoa, jos on aivan pimeä tila, voi kuivumiseen mennä jopa kuukausia jos sittenkään onnistuu, tuuletus pelkästään ei riitä, hassua sinänsä. Tai jos maali ei ollut aivan perinpohjin sekoittunutta, ehkä Uulalta osattaisiin parhaiten neuvoa tai auttaa. Olemme tuolla lattiapellavaöljymaalilla maalanneet nyt listoja, lattiaa, huonekaluja, ym. kun on kiva puolimatta maali (uulan ovi-ja ikkunamaali on meistä liian kiiltävää). On toiminut joka kerta loistavasti, toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu paremmin, tai siis toivon että ei lannistanut maalin suhteen kokonaan :) Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta teilläkin, pääsisiköhän sitä seuraamaan? ;)

    Solen, industrial lamppuja olemme metsästäneet ebaysta, Suomessa ei kyllä oikein ole moisia helposti löytymässä. Aika suuri osa huonekaluista on ollut meitä odottamassa täällä asemalla, kuten tosiaan tämäkin kaappi.

    Kamomilla, tähän tyyliin olen nyt kyllä aivan korvia myöten ihastunut :)

    VastaaPoista
  13. En tiedä johtuneeko perheen mies ylivallasta, mutta makuni on muuttunut lähiaikoina juuri tuohon suuntaan. Voin siis vain sanoa, että ihanuuksia ovat!

    VastaaPoista
  14. Kiitos taas;) Meilläkin hyvä kokemus kyllä seinistä, pellavaöljymaalipinta oli niissä ihan loistava, ja helppo pitää puhtaana. Pitääpä ottaa yhteyttä suoraan sinne Uulalle.. Harmi vain kun mun aika ja taidot ei riitä blogin pitämiseen.. Kyllä tästä projektista olis jotaki kirjoiteltavaa.. Kukapa perustais keskustelufoorumin hirsitalojen kunnostajille ?;)

    VastaaPoista
  15. Hyvä aine todella, itsekin puhdistelen liettä ja mm. takan lasiluukkua noesta... Mutta siinä on mukana tullut sieni mennyt jo aika heikkoon kuntoon. Kysymys kuuluukin, tiedätkö mistä saa uusia sieniä vai käyköhän joku muu sieni?

    VastaaPoista
  16. Hieno.

    Siis sullehan tässä pitäisi muistutus laittaa, ettet huhkisi itseäni uuvuksiin! Vaikka kyllä minäkin tiedän, että vanhojen kuuraaminen, maalaaminen, hiominen ja kaikki se on mukaansatempaavaa.

    VastaaPoista
  17. Heippa! Tulin kehumaan mukavaa juttua Turun Sanomissa. Kiva nähdä tyypit blogin takana :) Niin ja kivoja suunnitelmia odotussalille!

    VastaaPoista
  18. Löysin blogiisi linkityksen kautta ja jämähdän varmasti lukijaksi. Varsinkin valaisimet koukuttivat!

    VastaaPoista
  19. Heips, kiitos vastauksesta maalijuttuuni=) Mieheni tuossa katseli kaappeja, kelpaisi hänelle tuollainen paikka myös..kaapit ovat tosi kauniit karskeudessaan. Pesuaine on todettu täällä myös erittäin hyväksi. Remppa voimia sinne myös!

    VastaaPoista
  20. Ihana kaappi! Pesuaine on kyllä parasta pesuainetta mitä tiedän, sillä lähtee oikeasti kaikki puhtaaksi.

    VastaaPoista
  21. Voih, kesällä näin tuollaiset roskalavalla, mutta kun ei ollut tilaa missään niin sinne ne jäi.

    VastaaPoista
  22. OOOHHH, mikä kaappi!
    Juuri täydellinen..kelpais kyllä mullekkin. ;)

    VastaaPoista
  23. Samaa pesuainetta käytän meilläkin, todella tehokasta ja riittoisaa(hintansa arvoista)!! Muuttaessamme siivosin uuden kodin aineella ja kaikesta tuli niin ihanan puhdasta:)
    Ihanat kaapit, kauniin väriset.

    VastaaPoista