tiistai 6. lokakuuta 2009

Ankaraa remonttia osa 2: Kaksoisvartiotupa

Jotta ei aivan helpoksi tämä remontti äityisi, odotti meitä kaksoisvartiotuvalla myös rajumpaa purkua, nimittäin yksiön wc:ssä oli syntynyt vesivaurio, muovimatot olivat piilotelleet vuotoa mukavasti vuosikymmeniä. Näytti siltä että vessaan oli ehkä jo kauan sitten 50-luvulla tai aiemminkin syntynyt vesivaurio ensimmäisen kerran, silloinkin vain päätetty peittää ongelmat mineraalivillalla piiloon..

Tiedossa oli siis hyvin ahkerille purkajille raavasta työtä kun lahonneet puuosat ja hiekka, sammal ja savi saatiin välipohjasta pois ja tukihirsiä päästiin tutkailemaan toden teolla. Kostuneeseen puuainekseen oli paikoin iskenyt myös ötökkätuhoa, mutta onneksi muinoin kastunut materiaali oli ainakin päässyt putkiremontin ansiosta kuivumaan, nyt purettiin vanhoja vahinkoja.

Mies työn teossa ja jo maan tasossa terveiden tukihirsien välissä.

Tämä osio talosta teettää vielä työtä eniten kaikesta, nyt on ainakin saatu pois kaikki se lasivilla, mineraalivilla ja muu muovi joka vahingon on tänne aiheuttanutkin. Nyt voi oikeat materiaalit tulla taas parantamaan. Talkoita varten otimme tekijöille muuten myös talkoovakuutuksen, tämä oli meistä ehdottoman hyvä juttu, vaikka ei vahinkoja kenellekään onneksi sattunutkaan, oli edullinen ja mukava lisäturva.

So that the renovation of our second house wouldn't seem too easy, I had to show also the hardest part of it, namely the water damage in the little toilet. The old leakage had only been covered up with plastic mat and mineralwool over the years, just to make it worse. Now the bad materials are coming off, good breathable material is going in. It's going to be beautiful.

17 kommenttia:

  1. Voi muistan nuo hampaidenpesukuvat. Olin unohtanut ja hetkessä muistaa taas. Hassua.

    Ihailen teitä! Ahkeria ja taitavia.

    VastaaPoista
  2. Mäkin muistan ton hampaidenpesuohjeen :D

    VastaaPoista
  3. Minäkin muistan tuon hampaidenpesukuvan, samoin jonkun missä oli hammaspeikkoja.

    Talkoovakuutus on hyvä juttu, meillä on kans se ollut tarvittaessa. Paljon mieluummin kutsuu talkoolaisiakin kun heidät on vakuutettu.

    VastaaPoista
  4. "Ahkeruus on ilomme,ja työ suurin ilon aiheemme"menikos se sanonta noin....en muista...hampaidenpesukuvat tuttuja...jaettiin hammashoitolasta joskus-70luvulla.

    VastaaPoista
  5. Ja minäkin muistan nuo hampaanpesuohjeet :)

    VastaaPoista
  6. Minullakin oli vessassa lapsena nuo hampaidenpesuohjeet, ja lisäksi sellainen kuva, johon sai aina hampaiden pesun yhteydessä liimata yhden hammastarran. Hassua tosiaan, miten monia asioita sitä unohtaa, ja ovat kuitenkin aivan tuttuja kun tulevat jostain eteen! :)

    VastaaPoista
  7. Harja reiät estää, puhdas hammas kestää. ;) Vapaata assosiaatiota lapsuudesta, kun moinen lause kiersi hammasmukin reunaa ja tuo ohje oli altaan vieressä...

    Onneksi tuo kosteusvaurio oli jo kuivahtanut eikä aiheuttanut sen pahempia ongelmia. Mutta kovaa työtä tuo purkaminen ja uusiminen. Vakuutus varmaan helpottaa talkootyön teettäjän stressiä osaltaan.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa että pääsee talovanhus paranemaan kunnolla!

    Itseäni jännittää alati meidän talossamme edellisen asukin tekemä sauna... Haluaisin purkaa sen ja tehdä uudestaan niin että varmasti ei kosteus pääsisi mihinkään vääriin paikkoihin. Tai mieluiten siirtäisin koko sauna- ja pyykkirumban pihalle! Lottovoittoa odotellessa...

    VastaaPoista
  9. "Harjaa hampaat, huuhdo suu, hammaspeikko lannistuu" ja "Norsun harjaa ei näy tässä, norsu on hampaita pesemässä" Mistä kummasta nuo vielä putkahtaakaan = ))
    Hurja remontti teillä, jaksamisia!

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista seurata teidän remonttia! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. himalainen, kiitos paljon, me kovasti koitetaan harjoitella :) tuota hampaidenpesusarjakuvaa en ollut itse ennen nähnyt, oma hampimuki tuli kuitenkin lapsuudesta mieleen, josta löytyi muita hammastarroja ;)

    Tiia, joska, PikkuBertta, AnniKainen, Sanna, hienoa kun pulpahti muistoja mieleen, voisi sanoa että tämän talon kohdalla oli opit unohdettu ja jouduttiin antamaan vähän juurihoitoa ;D

    Kati, oli tosiaan helpotus huomata että kuivuneet olivat materiaalit, on se vaan niin harmi miten tarvitsee moisten yksinkertaisten mokien kanssa temppuilemaan niin paljon, palkitsee onneksi aivan pian, tuntuu kuin talo saisi vetäistyä kunnolla keuhkot täyteen pitkästä aikaa :)

    Pilvitarha, se on harmi kun joutuu pohtimaan rakenteita, meilläkin tehdään kylpyhuoneista peseytymistiloja, jätetään ulkosaunaan roiskimiset ja läträykset niin ei tarvitse sitten pelätä. Varmasti kaikki järjestyy!

    Kotivalo, hauskoja assosiaatioita, mainiota kun näin pulpahti muistoista esiin :) ja kiitoksia, koitamme mennä jaksamisen mukaan.

    Missfrida, kiitos, ihanaa kun inspiroi!

    VastaaPoista
  12. Tuttu hampaidenpesuohje :), kuten myös alapohjan korjaus.

    VastaaPoista
  13. Minäkin katselin samoja hampaanpesuohjeita pienenä.
    Minulla on sinulle tunnustus, voit hakea sen blogistani.

    VastaaPoista
  14. Katja, näinhän tämä tuppaa vanhoissa taloissa olemaan vakiokorjauskohde, taitaa olla jo superharvinaista löytää oikein vanha talo jossa ei kosteusvauriota löytyisi..

    Minna, kiitokset suuret! :D

    VastaaPoista
  15. Arvasinkin että joku ehkä ehtii ensin :) Minäkin samaa tunnustusta ojentamassa ;)

    VastaaPoista
  16. Täälläkin muistetaan ja tulin niin hyvälle tuulelle tuosta muistojen kuvasarjasta!

    Talkoovakuutukset ovat ehdottomia! Säästää monelta surulta, etenkin jos vahinko sattuu jollekin muulle kun talon omistajalle. Hyvä te. Niin mekin asia hoidettiin.

    VastaaPoista
  17. Ihanat muistot vanhasta kuvasarjasta! Näin homogeenistä Suomen kulttuuri oli 60-70-luvulla!
    Kaikilla samat kuvat kylppärissä! Tulostin tuon, laitoin tarrakalvoa päälle ja nyt se on omien lasteni ohjeena!
    Kiitos!
    Ja sisua remonttiin.

    VastaaPoista