maanantai 6. huhtikuuta 2009

Metallipienvalukurssi, osa 2

Muistatte varmaan nämä orkidea-kaunokaiset?

Kukkien valupuun rakentamista

Kun mieheke keskittyi valukurssilla tuottamaan järkevää ja tarpeellista kotiin, keskitin minä energiani hopeaan ja koruihin, niin, kaikkeen kauniiseen tottakai. Minulle on aina ollut tärkeätä olla rohkea kokeiluissa ja rakenteluissa ja jos saan ajatuksen tavarasta tai esineestä mikä olisi ihana saada mutta mahdoton sinänsä ostaa (tai mahdottoman hintainen), lähden toteuttamaan sitä itse. Tähän sitä on sinänsä kouluttauduttukin.

Kasvien valaminen hopeasta on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa, joten tämän onnistumiseen tähdättiin ja jo toista kertaa edellisvuoden alkuharjoittelujen jälkeen. Kasvit ovat haastavia valettavia monelta osin, eritoten muotin rakennuksen osalta. Tekniikkana valu toteutettiin alipainevaluna kipsimuotin avulla, näin ohuetkin rakenteet on mahdollista saada valettua, sekä monimutkaiset muodot. Rajoittavana tekijänä oli myös valettavan kappaleen koko, tästähän kurssin nimikin, pienvalu.

Valuprosessia

Lopputuloksia

Tällä kerralla valut onnistuivat vallan mahtavasti, sain ikuistettua useamman orkidean kukinnon sekä jouluruusun herkän kukkasen. Olen hurjan tyytyväinen lopputuloksiin, osa kukista vaatii vielä jonkun verran jälkityöstöä, rosoisen ulkonäön aion pitää ja suuremmista kukinnoista todennäköisesti rakentuu kauan kaivattu kääty kaulalle, vähän suurempia juhlia silmällä pitäen.

16 kommenttia:

  1. Wau, todella taidokkaita töitä.
    Eipä teillä ole mennyt viikonloppu hukkaan sohvalla formuloita katsellessa.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on taidolla tehtyjä töitä.Ei kaikista ole tuollaiseen hommaan.Minäkin olen mielestäni taitava käsistäni,mutta ei mulle ole tullu mieleenkään ruveta ihan valumuottien kanssa mitään toteuttamaan.
    Taitavia olette,molemmat.Onnea vain työhönne.

    VastaaPoista
  3. Sinulle on postia sivuillani.Poikkeahan siellä.

    Terv.Tuija

    VastaaPoista
  4. Sulla on kyllä aina ollut tuona suuntaisia lahjoja, mutta silti - WAU! Aivan mielettömän ihania orkideoita (lempikukkiani vielä)! Tuollainen riipus olisi aivan ihana! Olet kyllä tosi taitava.

    VastaaPoista
  5. Upeeta, mahtavaa!!! Orkidean kukat ovat onnistuneet hienosti! Saat ihanan käädyn.
    Ja todella järkevää kahvojen valaminenkin, saatte juuri oikeanlaiset helat. Kun kahvat ovat aikanaan paikoillaan on olo varmasti mahtava!

    VastaaPoista
  6. Oi, nuo korut on kyllä aivan ihania. Herkkiä ja kukkien luonne on toistunut tosi kauniisti. :)Mä jo ehdin miettiä, mitä ihmettä aiot kukista tehdä, selvisipä sekin.

    Valaminen on kyllä mukavaa touhua. Omasta harjoittelusta tosin on jo jokunen vuosikymmen aikaa.. ;)

    VastaaPoista
  7. Tilu, välillä alkoi jo toivomaan että saisi viikonloput takaisin, tuntui että melkein oli töissä 7 päivää viikossa, mutta mukavaa oli.
    PikkuBertta, Kiitokset, on tullut kovat materiaalit opiskelun kautta niin tutuksi, olen aina miettimässä miten jotain hankalaa voisi itse tehdä. Näitä on niin monta materiaalia mihin tarttua, luovuuttahan se on materiaalista riippumatta :)
    Aku, supertattis :D kiitos aina yhtä pirtsakoista terkuista!
    Rautaharakka, mieluiten tosiaan ährätään oikeat kahvat oviin, kun kaupassa ei yksikään kompromissi tuntunut sopivalta, katsotaan kuinka saamme kaikki onnistumaan.
    Kati, on kyllä mielenkiintoista tuo valaminen, taisin muuttua vakitapaukseksi tuolle kurssille seuraavallekin kerralle :)

    VastaaPoista
  8. Aivan upeita tuli noista orkideoista, olen aivan mykistynyt :) Varmaan moni haluaisi tuollaisen ostaakin, jos valmistaisit niitä myyntiin.

    VastaaPoista
  9. Vau, nuo orkideat! Aivan upeita.

    VastaaPoista
  10. Jutta, kiitokset, täytyypä katsoa sitten seuraavaa satsia jos näitä pääsen lisää tekemään :)
    Merja, kiitos, lämmittää niin moiset kehut :)

    VastaaPoista
  11. Mitä ihanuuksia oletkaan onnistunut saamaan aikaiseksi! Kauneimpia koskaan näkemiäni Orkideoita!

    VastaaPoista
  12. No enpä ole tiennyt, että tuolla lailla voi "kopioida" metallilla. Kauniita.

    VastaaPoista
  13. MIELETTÖMÄN IHANIA! missä tällaista tekniikaa pääsee opettelemaan?

    VastaaPoista
  14. Hei, pystytkö kertomaan tarkemmin tuosta tekniikasta? Olen ollut valukurssilla, mutta siellä tehtiin vain kovertamalla muotteja kipsiin ja hiekkavalua. Miten ihmeessä nuo on siis tehty, ovat nimittäin todella uskomattoman näköisiä :D

    VastaaPoista
  15. Mai, kiitokset kauniit :)
    Vilijonka, tuon alipainevalun avulla voi monistella vaikka mitä tahansa josta muotin vain voi tehdä, erittäin mainio tekniikka.
    Eilen tänään huomenna, alipainevalutekniikkaa kävimme opiskelemassa Tampereen työväenopistossa.
    Vianca, tekniikka on tosiaan alipainevalu, se tarvitsee alipainelaitteet ja muotit että on mahdollista. Muotit tosiaan valetaan alipaineen avulla ja metalli valetaan sen avulla myös. Näin toistuu erittäin pienetkin yksityiskohdat. Kasvien kanssa vain varoituksen sana, onnistumisprosentti oli nyt minullakin vain n. 40 prosentin luokkaa, ensimmäisellä kerralla 0 %, on tullut nuo muotin valamiset jo tutuksi ammatinopiskelujeni myötä ja siitä oli paljon apua.

    VastaaPoista
  16. Sulla on todella kauniita juttuja täällä: nuo kukat ja uudempi teos, lamppu. Itsekin olen vastaavia kaupassa myytäviä lamppuja katsellut, mutta yleensä niissä on joku osanen, josta en pidä + korkea hinta. Jospa vaan ehtisin joskus itse askarrella hienon esimerkkisi mukaisesti...

    VastaaPoista