keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Arvonta!

A niin kuin Aurinko...
A niin kuin aarre...
300 000 kävijää naksahti lukemaksi laskuriin huikeasti joten on vuoro lahjoa teitä lukijoita, 
tällä kertaa kahdella palkinnolla:
vanha vanerinen harmaa A-kirjain
ja
patinoitunut vanha metallinen työkalupakki

lähtevät uusille omistajille, eli kaksi kertaa arvon osallistujien kesken, osallistua voit tuttuun tapaan jättämällä kommenttia tähän postaukseen tai laittamalla sähköpostia, osoite löytyy tuosta sivupalkista. Korkeutta A-kirjaimella on 35 cm joten mahtuu vaikka minne esille! Otetaan kesäisen iisisti ja arvonta-aikaa on
mukavasti 18.7. asti klo 24.

Ja työkalupakkiin mahtuu siis vaikka mitä, käsityötarvikkeet, legot tai vaikka ne tarpeelliset työkalut, kannessa on paikka myös lukolle joten tavarat eivät karkaile pienempien matkaan.

Ja onnea vielä kaikille tasapuolisesti!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Naulakot

No johan on, onko kello aivan pysähtynyt paikoilleen kun täällä postataan jo toisena päivänä putkeen?
Halusin vain tulla näyttämään miehen tekemät löydöt, siis kyllä, mieheke löysi kierrätyskeskuksesta ihanat erittäin vanhat naulakot pikkurahalla ja olkoot vaikka kuinka rönttäisessä kunnossa, halusin ne seinään paikoilleen sellaisenaan, samantien.

Takaosa paljastaa että on naulakoilla ikää, kuten myös vanhat lankakoukut, muinoin ovat petsattu punaruskeiksi ja veistetty pikaisesti kasaan, joku sutaissut jossakin välissä hurjan, mutta kauniin sävyisen lateksimaalin pintaan, joten ajattelin että annan vain olla.


Sain kovassa käytössä olevat espressopannutkin hyvään riviin ja kunnon tilaviin koukkuihin, sillä onnistuin kesän kynnyksellä pudottamaan yhden, painavimman, terävä nokka edellä jalalle ja siitä lähtien säilytys oli muualla hetkisen. Auts!
 Nyt ei sitä vaaraa, ainakaan toivottavasti..
 mies on nimennyt minut nimittäin Vintage-womaniksi, se on siis supermies-nimeni, nimittäin minulla on hämmästyttävä taipumus pudotella ja rikkoa kaikkea uutta tavaraa, toivottavasti ei "taito" laajene vanhaan laatuun koska sitten pääsee itku tältä naiselta..

Toiseen naulakkoon sain kunnon liudan vanhoja, käyttämättömiä armeijan keittiöpyyhkeitä ojennukseen, ja muut emaliastiat siirtyivät toiselle seinälle.

Keittiö on meillä kovin vaiheessa ja hyvin mökkimäinen muuten, mutta nämä naulakot toivat kauan kaivattua käytännöllisyyttä ainakin ripustamiseen. Pikku juttu mutta suuri ero.

Pienet punnukset ovat löytö navettakirpputorilta aivan vähän aikaa sitten ja nythän on juuri täydellinen, kuuma ja aurinkoinen viikonloppu tulossa, vaikka kirpputoreja kiertelyä varten. Joten ottakaa toki kaikki irti säästä, luulen taintuvani itse taas helteen vaikutuksesta lempeään, katatooniseen tilaan vailla järkeviä ajatuksia, ja sehän sopii hyvin. Kaunista viikonloppua kaikille!

It's going to be a wonderful and a very hot weekend here in the Southern Finland, just wanted pop by and show you these very old and handy hangers that the lovely hubby found for us from the recycling center for just a few euros. 
Have a lovely weekend everybody!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Aarteita Purmosta


Viime viikolla tapasin ensimmäistä kertaa uuden blogi-ystävän Pohjois-Pohjanmaalta asti,  
Aja Lundagårdista ehti käymään myös meillä ja sain tuliaisiakin heidän ihanasta putiikista!

Aika meni siivillä kun puhuttavaa oli valtavasti vaikka meillä oli käytössä ruotsinkieli ja suomi sekaisin, pääsin harjoittelemaan nukahtaneita aivonystyröitä kun on sanat päässeet katoamaan täysin päästä!

Sain samalla kyydin myös viimeisimmille ostoksille putiikista, tämä peili-ihanuus, tuossa piirongin päällä keskimmäisenä, löytyi myös Ajan ja Cristianin upeasta Lundagårdin nettipuodista..

sekä tämä pitkään haaveissa ollut haitari-tehdas-valaisin, pari pientä lommoa oijon vielä kuvusta naputtamalla ja se on täydellinen! Ajattelin sitä vielä miehelle työhuoneeseen alunperin mutta kun siellähän on jo valaisin, niin ehkä se tulisi minulle töitä varten, eikös ehkäpä?

Onneksi pääsen inspiroitumaan toden teolla heidän luonaan myös sillä pääsemme vihdoin käymään Purmossa tänä kesänä, pian nähdään!

I met a new blog-friend last week for the first time, Aja from her very inspiring blog Lundagård and it was a wonderful day, talking a mix of swedish and finnish and I got to practice my vocabulary after a long pause. I got gifts too, yey! And the latest purchases from their wonderful web-shop came home at the same time, this gorgeous mirror and factory-lamp. Can't wait to get to see their extremely inspiring home soon as we get to go to Lundagård aswell!

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Sauna


Kiitos oikein paljon kaikista onnitteluista, lämmittää valtavasti!
Halusin vielä näyttää myös mikä toinen projekti on pitänyt päivät kiireisenä viime kuukausina,
nimittäin
sauna-remontti,
joka saatiin juuri sopivasti valmiiksi ennen juhlia.

Tältä sauna ja pesuhuone näyttivät
ennen remonttia:

Hommaa siis riitti, sauna on 60-luvulla rakennettu ulkosauna, jota oli kohdeltu kaltoin jo vuosikymmeniä, pahimmassa kunnossa oli panelointi, ja nyt kun katsoo ennen kuvia niin kyllä se vaan näytti aika hurjalta, eikös?

Kesken kuvia

Noin vuosi sitten saunaan vaihdettin jo kiuas ja hormiputkia sekä sauna sai piipunhatun, muuten kaikki remontti tehtiin kerralla.
Onneksi seinien runko oli mainiossa kunnossa kun paneloinnin alta ilmestyi, työ eteni niin uurastuksella että välivaihe-kuvat unohtuivat meiltä molemmilta, mutta tässä vähän työ-listaa:
Uudet höyrynsulut, vähän uusia eristeitä, kuusi-paneloinnit ja runkotuet ja listat..
Rappaukset korjattiin sekä maalattiin, saunan ovi uudistettiin maalaamalla...
Uusi valaistus sekä vesijohdot, uudet lattiaritilät ja penkit, uudet lauteet...
lista on kyllä pitkä ja taisin unohtaakin osan, mutta kuvat kertovat varmasti vielä enemmän:

Jopa vanhat tuuletusräppänät uudistettiin, ihmeitä tekee rälläkkään kiinnitetty teräsharjalaikka, ruoste ja muu lähtee pois silmänräpäyksessä ja päälle ruosteenestomaali ja pellavaöljymaali, eivätköhän nämä nyt kestä taas monet vuodet eteenpäin.

Pukuhuone sai vain pienen muutoksen, verhot ja lattia-ristikot, joku päivä vielä varmaan maalilla muuttuu tämän huoneen ilme kokonaan, mutta sillä ei ole kiirettä..

Juhlia varten olin löytänyt valtavan määrän vanhoja käyttämättömiä armeijan pyyhkeitä vieraille, pääsivät heti käyttöön eikä kenenkään saunomaan kaivanneen tarvinnut varata peseytymistarpeita mukaan.

Pesuhuoneen rappaus sai uuden ilmeen värillä ja vanha puhkiruostunut pata vaihdettiin saunan pesutuvan ehjään pataan..

Pesuhuone valmiina


Saunan rappaus sai myös uuden värin

Ja näyttää mahtavalta kontrastilta uusien lauteiden vieressä..

Sauna valmiina!
Mies on taas ollut aivan käsittämätön tekijä, nämä haapa-lauteetkin ovat hänen omaa käsialaa, nyt sauna on kuin yhdistelmä vanhaa perinteistä tunnelmaa ja spa-henkeä. Led-valot ovat kuin piste i:n päälle, ja löylyt maistuvat omasta mielestä ihan oikeasti makealta.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Carneval!

Viimeisen kahden kuukauden suuri hiljaisuus täällä blogissa on suurimmaksi osaksi johtunut tällaisesta kiireestä:
Järjestimme suuret 30-vuotissyntymäpäivät allekirjoittaneelle  
ja samalla tupaantuliaiset suurelle poppoolle!
Koko 400 neliöinen asema piti siivota ja järjestää juhlia ja yöpyjiä varten ja hommaa on riittänyt valtavia määriä,
mutta nämä juhlat olivat kyllä kaiken vaivan arvoista.
Valtavat määrät vieraita, maistuvat syötävät ja purtavat onnistuivat hyvin ja koko talo oli täynnä 
Karnevaali-tunnelmaa!


 Maailman ihanin mieheke nimittäin järjesti niin uskomattoman ihanan show:n kaikille ihailtavaksi että olin aivan sanaton.
Live-dj:t vastasivat musiikista koko illan ja takasivat tunnelman,
upea jonglööri Jani Suihkonen Sorin Sirkuksesta sai kaikki innostumaan
ja yllätys-esiintyjä, korttitemppu-taikuri ällistymään.

Olimme niin juhlahumussa että kuvaus suorastaan unohtui, onneksi illan upea päätös-show tuli taltioitua, ja en osannut valita joten tässä kaikille nautittavaksi:

Tuliryhmä Titinki tarjosi niin uskomattoman esiintymisen että olen vieläkin aivan lumoissa, olen haaveillut tulitaiteilijoista jo pitkään, tämä oli yksi ehdoton unelmien täyttymys!
Kiitos valtavasti kaikille esiintyjille, auttaville käsille ja ystäville, juhlavieraille ja rakkaimmalle miehelle,
Olen nyt hemmoteltu ja lahjottu niin perusteellisesti että hymyilen tonttuna itsekseni jatkuvasti.
I-ha-naa.

We had a big, big party at the station last weekend, 30th birthday combined to a sort-of a house-warming-party, and it was absolutely fantastic! Lot's of people, great atmosphere and good food, and the show... all I can say is that my darling hubby truly made the evening unforgettable and brought us a juggler, live-djs, a card-magician and a fire-dance-group... we were all truly blown away. And now I feel spoiled for good!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Arvonnan voittaja!


Aivan ihania kommentteja ja sähköposteja
on tullutkaan tulvimalla arvontaan, kiitos kaikille kovasti!
Nyt olisi siispä aika katsoa mikä onkaan tämän pöntön uusi osoite...
Eli, huikeat 308 arpalipuketta listasin kaikkinensa, vau,
tällä arpakoneella arvoin voittaja-numeron,
ja se on, ta-ta-daa...

Rimpsukaisa nro:lla 53!

Onneksi olkoon paljon ja otathan yhteyttä minuun niin pistetään pönttö lähtemään uudelle omistajalle.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Ruukkuja

Ruukut ennen

Olen ollut netin saartamana pari viikkoa kun yhteydet ovat toimineet kuin etana puurossa mutta nyt pääsee vihdoin muuallekin kuin vain sähköpostiin, huh. Joten on ollut ainakin pakosti aikaa tehdä monta muuta asiaa ja kiirusta on piisannut, siksi on hiljaisuutta ollut niin paljon täällä suunnassa, ehkäpä se näin taas parantuneilla keleillä ei haittaa laisinkaan..

Piha on meillä aseman nurkilta karun näköinen ja on ehdottomasti piristyksen tarpeessa moneltakin osin ja olen jo pitkään etsiskellyt sellaisia hervottoman suuria kukkaruukkuja joihin olisi vielä mahdollista venyttää kukkaronnyörejä, ja sitten ne osuivat kohdalle! Vain 20 euroa kappale, valtavat punasavi-ruukut odottivat Bauhausissa noutajaa joten 4 kappaletta lähti heti meidän mukaan.

Mutta se väri.... olisin halunnut ne kalkita upeiksi mutta kun ei rautakaupasta saanut kalkkimaalia kuin aivan valtavissa tonkissa joten päätin testata millä saisin ne kalkitun näköisiksi.
Ratkaisu: Into-maalia, superhimmeää, pistin sitten pintaan kun arvelin että se varmaan kestää kun on hengittävää eikä kuoriudu pois. Nyt ruukut ovat olleet ulkona jo 2 viikkoa, ankarissa kaatosateissa ja maali kestää mahtavasti. Taisi tepsiä, hyvä kokeilu!

Istutin ruukkuihin, olikos ne Lobelioita, ellen aivan väärin muista ja kunhan ne tuosta tuuheentuvat niin ovat varmasti mahtavan näköiset.

Vielä ehtii osallistua arvontaankin muutaman tunnin verran ja sitten katsotaan kenen kotiin pönttö lähteekään!