lauantai 19. huhtikuuta 2014

Lehtijuttuja, nahkaa ja Ymmi


Voihan kiire kun en ole tästä aiemmin ehtinyt tulla vinkkaamaan mutta vielä löytyy uusimmasta Kotivinkistä juttu jossa meikäläinen pääsi tai joutui kameran toiselle puolelle kuvattavaksi, jota kyllä turhaan jännitin kun kuvaajana oli superlahjakas Riikka ja haastattelijana yhtä ihanan mukava Natalia. Siellä puhutaan vähän tyylistä ja vaikka mistä sekä nahka DIY-meiningeistä, josta tuleekin oikein sopiva aasinsilta näihin:


Nimittäin Juju-kirjakerhon puolella olisi nahka DIY projekteja x 2 kun en ole niistäkään ehtinyt vinkkaamaan joten pääsette Verstaan Tuunaus-palstalta lukasemaan molemmat, nahkalaukun teko-ohjeet löytyvät täältä ja uusin nahka-asusteet täältä, klik vaan noista sanoista.


Ja aasinsillat sen kuin jatkuvat, sillä nyt kun on Juju-kerhosta puhe, niin vielä olisi muutama päivä aikaa osallistua Tuunaus-päivän arvontaan! Eli sen kun voittaa omakseen saa ottaa useamman ystävän mukaan tuunailemaan tänne meille asemalle päiväksi ja kurkkimaan nurkat läpi ja läpisemään mukavia äänen käheäksi. Aiemmin ollaan jo tuunailtu samaan tyyliin ja tästä linkistä löytyy aiemman päivän muutamia kuvia ja tunnelmia.

Jos haluat osallistua kilpailuun, klikkaa kuvaa tai sitten tästä linkkiä, klik!



Ja ihan ettei suloisin unohtuisi, lupasin näyttää uudesta perheenjäsenestä kuvaa. Tässä on Ymmi, sekarotuinen sydäntenvaltaaja, niin sai Penni ja Pommi leikkikaverin. Kyllä on haasteellinen kuvattava kun paikallaan pysytään normaalisti vain nukkuessa, jos silloinkaan, ihan tuuliviiri ja virtaa täynnä.

Nyt pidän vähän pääsiäislomaa ja koitan rauhoittaa ylivilkasta päätä ettei sieltä kohta kuulu auto-shutdown ja reboot joten viettäkäähän tekin rentoa lomaa, ja palailen kaikkiin sähköposteihin mahdollisimman pian, kiitos kun maltatte.

Hauskaa pääsiäistä ihanaiset!

Sorry, only in finnish this time, the DIY-instruction links to the leather projects you can find in the text, have a great Easter holiday!

25 kommenttia:

  1. Ihanoita uutisia, tulipa hyvä mieli! Onnittelut kaikista näistä :D

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloinen Ymmi. Kivoja nahka juttuja , ovat upeita. Hauskaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun pidät, nahkatekemisiin en kyllä kyllästy millään :)

      Poista
  3. Hyvää Pääsiäistä! Uusi lukija ilmoittautuu! :) Luin lehdestä jutun alusta loppuun ja hurmaannuin! :)Ihana-ihana Ymmi ♥...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla, mainiota kun tulit messiin, ja minä annan Ymmille terkku-rapsutukset! :)

      Poista
  4. Makeita nahkajuttuja, tykkään. Mistä ostat parkkinahkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, parkkinahkaa olen ostanut Tampereen kädentaitomessuilta, nyt en muista millään firman nimeä mutta he valmistavat vöitä ja parkkinahka-jämäpaloja on heillä mukana halpaan hintaan, joskus suuriakin paloja, viimeksi vähän pienempiä mutta olivat tarpeeksi suuria näihin kaikkiin ja paljon jäi vielä jäljelle :) Laukun tein edellisvuonna ostamasta suuremmasta palasta.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana blogi täällä. Upeita kirjoaja myös. Kävin tutustumassa ylimpään ja huvitti... Kokeilin nimittäin itsekin tuota kirjansivuilla tapetointia ja arvelinkin että varmasti tätäkin on jo tehty jossain. Todellakin, teillä on tehtynä siitä jo kirja :D. Selvästi sielunkumppani olet sisustuksellisesti l pakko jäädä seurailemaan. Tykkään itse juuri samanmoisista asioista ja tuunaamisesta.
    Mikäli kiinnostaa, tässä linkissä miun kirjansivutuunaukseni keittiön seinällä...
    http://designhouseliving.blogspot.fi/2014/04/kirjan-sivuista-tapetti.html#.U1KKqnkU8eE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän nämä hyvät ideat pulpahtavat monelle yhtä aikaa mieleen, kaunis on sinun seinä myös! Ihana kun pidät, toivottavasti viihdyt :)

      Poista
  7. Oi mikä sydämenvalloittaja!!! ♥ Ihana pieni!! ♥ Ja aivan ihania nahka ideoita! :) Ihanaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmi on kyllä aikas superliikkis, sellainen aina-jaksaa-pusuttaa-pentu :) Nahka on kyl aina ihanaa, mahtis kun pidät!

      Poista
  8. Voi kun pääsiskin kurkkimaan teidän nurkkia! Ihan pakko oli siis osallistua arvontaan... Kaunista pääsiäistä ja pääkopan nollausta Parolaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten ei muuta kun pidetään peukkuja, vaikka ei nämä meidän kaikki nurkat mitään auvoisia ole, kaaos on lähes joka päivä kylässä ;)

      Poista
  9. Voi mitä kaikkea ihanaa taas olet keksinyt! Ja Ymmi, aivan valloittava♥ Hyvää

    VastaaPoista
  10. Mukana mukana mukana!
    Hienoja nahkatöitä!

    VastaaPoista
  11. Mukava sinun blogisi ja niin suloinen Ymmi! Mitäs rotuja siinä on? Meiltä löytyy hyvinkin samannäköinen sekoitus (russeli-villis) josta pari kuvaa on päässyt blogiinikin. Mukavaa talven odottelua! :)

    VastaaPoista