keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Juthbacka ja Lundagård osa 2


Rompetoreja on tullut vähän kierreltyä ympäriinsä mutta Juthbackaan päästiin nyt ensimmäistä kertaa. Kun netistä etsii tietoa Juthbacka-markkinoista niin sitä ei tahdo löytyä vaikka kuinka penkoo. Onneksi meillä vinkit ja neuvot antoi markkina-expertti Lundagårdin Aja, niin uskallettiin lähteä reissuun.

Eli, kyseessähän on yhden päivän kestävät antiikkimarkkinat Uusikaarlepyyssä aina elokuun loppupuolella joka alkaa virallisesti aina perjantaina klo 16 ja kestää lauantaihin klo 16 asti. Mutta, suurin osa myyjistä laittaa pöytänsä valmiiksi jo torstain puolella jolloin niitä saa mennä jo katsomaan, mutta ei ostamaan. 

Me päätimme että on paras olla kiusaamatta itseään, että jospa ei ehdi ostaa nähtyjä aarteita niin tulimme paikalle vasta perjantaina. Ja myydä saa jo perjantai-aamusta joten silloin kannattaa tulla paikalle! Jos jätät iltapäivään niin monet aarteet ovat jo kadonneet. Vaikkakin kyllä täällä ostettavaa, pengottavaa ja löydettävää riittää yllättävän paljon. Monta aarretta mitä toinen näki, meni itseltä aivan ohi. Kierrä siis monesti ja muista ottaa vettä mukaan ja syö usein.


Alueella on runsas kattaus myyjiä, osa ammattilaisia, osa amatöörejä ja kierrettävää riitti. Kärry olisi pitänyt olla mukana sillä itsellä oli pian kädet täynnä ja piti kävellä autolle edestakaisin. Ensi kerralla mukaan minikärry, ehdottomasti.

Parkkeerauksesta vinkki, kun saavut perjantai-aamulla, saat vielä hyvin auton tienvarsipaikalle. Asuntoautolla oli todella hankala päästä parkkiin sillä meistä odotettiin automaattisesti että olemme tulossa yöksi ja maksulliset parkkipaikat tuntuivat olevan kiellettyjä meille tämän oletuksen takia. Onneksi löysimme juuri tienvarsipaikan vielä ja pääsimme shoppaamaan pienen puljailun jälkeen.


Monen tunnin kiertelyn jälkeen oli aika vaihtaa maisemaa, hieman etelämpään Pietarsaareen.
Tottakai sinne Lundagårdin putiikkiin!



Täällä sitä ihmeteltävää riitti, leuka lattiassa ihastuksesta runsaaseen, ihanaan tyyliin joka kutsui tutkimaan joka ikisen nurkan uudelleen ja uudelleen. Kaikkea ei pystynyt millään näkemään kerralla, vasta kolme rundia alkoi tehoamaan. En malttanut valita kuvista joten ihan pökerryttävä määrä niitä tässä jälleen kerran, olkaattes hyvä.














Vanha jazz ja swing soi puodissa ja sai mielen iloiseksi, sitä yllättäen huomasi olevansa uudelleen virtaa täynnä vaikka hetki sitten matkalla mietti että on aivan puhki markkinoiden tallailusta. 


Inspiraation määrä oli häkellyttävä, sitä meni vähän päästä ensin pyörälle mutta viimein ajatus kirkastui ja tiesin mitä täältä ei voinut jättää ostamatta.

Kävimme vielä testaamassa Pietarsaarelaisen kahvilan Cafe Skorpanin, josta sai mieletöntä, kehuttua jäätelöä ja jatkoimme pian matkaa kotia kohti. 


Ja sitten niitä löytöjä, ai että mitä sitä tulikaan napattua mukaan. Aivan aarre on tämä vanha kello/munakello, aito vedettävä ja täysin toimiva peli, joka on upeasti aivan ehjä iästään huolimatta, vähän putsausta vailla vain. Yksi vanha sivu antiikkisesta lintukirjasta sopii hyvin kun kotoa löytyy monet muutkin lintukirjan sivut seinältä. 


Lundagårdin puodista mukaan lähti todella suuri puinen kulho jossa on mitä suloisimpia pikkuisia metallipaikkauksia ja samaan henkeen, puinen suuri kaukalo jonka ikää on jo vaikea arvailla. Pikkuinen puukaukalo löytyi muutamalla eurolla markkinoilta sen kaveriksi.


Höganäsin keramiikkaruukut olivat hykerryttävän ihana löytö, eri myyjiltä mutta kuin tarkoitetut meidän keittiövälineille ja edulliset. Musta on ihanan erilainen väri näissä meille, sopii valkoiseen keittiöantiikkiin jolla koti on jo täytetty. 

Tuhdit metallikorit tulevat tarpeeseen sekä suuret, upouudet, mutta kunnolla painavat (kuten pitääkin) emalivadit olivat vain 10 e kappale. Niissä tiskaan tiskit meidän keittiössä yhä oldschool-tyyliin, kunnes keittiöremontin aika koittaa.

Muita ihania minilöytöjä olivat muun muassa mini-verkonkohot, jotka täydentävät nyt kokoelman sopivasti. 

Huomenna on luvassa pientä arvontaa, joten muista päräyttää paikalle!

We visited Juthbacka-market in Uusikaarlepyy at the end of October which is an antique fair and flea market. Found some nice treasures there and at Lundagård-boutique in Pietarsaari. 

This was the bomb in inspiration for me. It took us many laps around the shop to be able to see even half of the treasures in the rooms. Loved the mood and style, this is the place to come if you're ever around here! Terrible amount of pictures, but I couldn't choose of them so here you go.

And the findings, the cream colored ceramic kitchen clock/egg timer is such a cute thing, a true gem. In perfect condition, it's now ticking on our kitchen wall. A page from an old bird book with eggs was perfect for us with a wall of birds already waiting.

The black old jars were my favorite finds, perfect for kitchen utensils and things. From Lundagård boutique I had to buy that huge wooden bowl and a very old trough. Small bowls, old glass net floats and sturdy storage boxes were findings from the market too. Oh, and the enameled basins are new, but heavy and well made, only 10 euros each, these came in need. 

Next time when I go there, note to oneself, must have a small cart to put the findings in. Saves a huge effort in walking back and forth to the car, sounds like a project in the making.

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Kyllä noissa kiertää mielellään ja aarteita siellä näkyy olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kyllä sitä vaan idiksiä sai vähän liikaakin päähän tuolta :D

      Poista
  2. Oj kumpa joskus pääsisin tuonne - sekä markkinoille että Lundagårdiin ! Ihanat kuvat 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöjen roadtrip! Kuulostaa jo puoli-suunnitelmalta ;D

      Poista
  3. Eikös olekin ihan huippupaikka! Olen jo kolmesti vieraillut siellä lyhyen ajan kuluessa ja joka kerta teen löytöjä. Viimeksi ostin juurikin kuvissasi näkyviä valkoisia metallilankavarjostimia vitosen kappalehintaan! Ja teitpä sinäkin siellä hyviä löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se huippumesta, oli jo kun oli pikkuinen Purmossa ja nyt jotenkin ihan mielen räjäyttävän hieno Pietarsaaressa :)

      Poista
  4. Aivan ihania juttuja ja löytöjä! :)

    VastaaPoista
  5. Oli tosi hauskaa nähdä! Kiitos paljon näistä kahdesta ihanasta postauksesta! :-)
    Aina hauska nähdä tuttuja juttuja toisella silmällä! Näyttää hyvältä, ja kyllä kaunista! :-)

    VastaaPoista