maanantai 24. tammikuuta 2011

Arjen luksusta

Vihdoin, nimittäin ehtii pysähtymään. Viikonloppuna nautittiin arjen luksusjuttuja, jotain niin yksinkertaista kuin leipominen. Kun ei ole hötky kiire minnekään, minä tein tiramisua aivan ensimmäistä kertaa. Kun näin jo pitkän aikaa sitten Tanjan ihanassa blogissaan tekemää super-herkun-näköistä tiramisua, teki mieli kokeilla. Eihän tämä ollutkaan edes vaikeaa, hyvä ja helppo ohje löytyi Valion ohjeista.

Sitä ei kauan riittänyt, kylmän maidon kanssa parasta. slurps.

Ja mieheke leipoi! Siis ihka oikeasti leipoi, melkein joka päivä viikonloppuna, ciabattaa ja laskiaispullia.
Leivät pysyvät tuoreina tässä vanhassa leipälaatikossa ilman muovipussia vain liinaan käärittynä. Vanha toimii taas paremmin kuin uusi.

Ja pikku juttu vielä lopuksi, mutta tärkeä, nimittäin yövalo. Vanha Valinten tatti-klipsi-valaisin pääsi sängynpäätyyn yövaloksi johtojen uusimisten jälkeen. Pikkuinen mutta tehokas. Näyttää aivan pieneltä tatilta näin. Hyvä 1 euron ostos.

Vielä ehtii osallistumaan arvontaan, päivän verran aikaa! Muutakin kivaa tulossa tällä viikolla, nyt ehtii pysähtymään myös tietokoneen ääreen.

16 kommenttia:

  1. Oi kun näyttää herkulta.Herkkulakko ja vatsatauti meillä,höh.Ja ihana arvonta taas,nyt en osallistu kun viimeeksi voitin sen ihanuuspöntön,ei pidä ryhtyä ahneeksi tai arpajaisonnikeiju ei vieraile toiste :) Pönttö on ihana,tungettu täyteen keskeneräisiä ompeluksia ja lankakeriä.Sijaitsee tuossa työpöydän vieressä olohuoneen tyhjällä seinällä joka odottaa yhä täydellistä kirjahyllyä.Hyviä arkisia päiviä aseman väelle!

    VastaaPoista
  2. Nam! Onpa hyvän näköistä. Minäkin leivoin viikonloppuna sämpylöitä - siitä tulee kotoisa fiilis.

    VastaaPoista
  3. Toi sininen tatti on minun lapsuudessa hyvin yleinen valo sängynpäädyssä ja myös oli yön päällä. jotta lasten huone ei ollut pimeä. Meidän lamput oli punaisia.

    VastaaPoista
  4. Voi tuoreet sämpylät sentään... :)
    Jokohan sitä saisi ensi viikonloppuna tekaistua satsin.

    Ihana pieni valaisin! :D Söpö!

    VastaaPoista
  5. oi, herkkuja!
    Saisiko ciabattan ohjetta tänne?
    Tarvis kokeilla sitä seuraavaksi, jos vaikka onnistuisi.

    VastaaPoista
  6. Oh, miten olinkin unohtanut että nyt pitää syödä laskiaispullia ja runebergin torttuja! Nam! Ja aika herkulta näyttää tiramisukin. Tatista puhumattakaan :)

    VastaaPoista
  7. Voivoi, älä näytä tuollaisia herkkuja... Joulu tuntuu vyötäröllä vieläkin. ;9

    VastaaPoista
  8. Ihqu tuo valaisin, meillä oli tuommoinen kun olin tenava, se oli vain sellainen sammalen vihreä, ja muistan polttaneeni siinä sormeni monesti :)

    VastaaPoista
  9. Rimpsukaisa, novoihöh, vatsatauti on kyllä julminta ikinä, toivottavasti menee pian ohi. Mahtava kun on pöntölle riittänyt tehtävää. Täydelliset kirjahyllyt on kyllä kiven alla, happy hunting!

    Kauniit kuvat, sämpylöistä tulee hyvä lämmin tunnelma, pullataikinankin tuoksu tuo jo kotoisan tunnelman :)

    sirkkis, nuo tattilamput ovat aivan loistavia, niin kompakteja! harmi kun ovat vähän unohdettuja, tässä oli hurjassa kunnossa oleva johto jo mutta korjaamalla sai taas toimivaa :)

    Ruusa, sitä ihan unohtaa miten ylellistä on saada aivan uunituoretta leipää, voimikänam!

    anrinko, mieheke vähän sovelsi sieltä täältä Myllyn paras-sivuilta löytynyttä ciabatta-leipää; vaihtoi jauhot durum-jauhoihin ja laittoi hunajaa sokerin sijaan ja lopuksi nostatti hyvin taikinaa, kulhossa ja vielä pellillä, ainakin tunnin per molemmat :)

    Pilvitarha, joo! Me tykätään testata eri valmistajien runebergin torttuja ja etsiä parasta, plus nenä on hyvä upottaa laskiaispullan kermavaahtoon ainakin kerran vuodessa ;)

    Kamomilla, tuo tiramisu kieltämättä oli kyllä tuorejuustojen juhlaa :D

    VastaaPoista
  10. Katjuksa, tatteja tuntuu löytyvän kyllä hurjan monissa väreissä, meillä on vielä messingin värinen ja turkoosi vähän riisuttu kappale. Olis hauska tietää monessako värissä niitä onkaan tehty.

    VastaaPoista
  11. Sanoit taikasanan "helppo" joten tuota herkku tiramisua lienee pakko kokeilla :)
    Ihana tattilöytö myös, käytkö Hämeenlinnan kirpputoreilla vai onko Parolassa ja lähimaastossa hyviä apajia?

    www.onnia.fi

    VastaaPoista
  12. Voi, kuinka maistuvan näköistä syötävää! Retrolamppu on hieno!

    Mukavaa tiistaita!

    Sari Puumulista

    VastaaPoista
  13. Voih, vesi herahti kielelle... Tiramisua en ole tehnyt, koska jotenkin olen kuvitellut, että on vaikea tehdä. Pitäiskö uskaltautua?!

    VastaaPoista
  14. anni, juu, oli itselläkin se ehdoton vaatimus, ei mitään liian kalliita mascarponeja tai harvinaisia keksejä, niin johan uskalsi kokeilla :) Hämeenlinnan ympäristössä on aikas hyvin kirpputoreja missä metsästellä tavaroita, Parolassa ei niinkään, tuo tatti-lamppu löytyi kesäiseltä rompetorilta ja odotteli aikas kauan siis uusia johtoja.

    Puumuli, mukavaa tiistaita sinulle myös!

    Netta, luulin samoin, mutta aattelin että syteen tai saveen nyt testaan, Valion sivuilla oli helppo ohje joka ei tosiaan vaatinut kallista mascarponea tai keksien metsästystä pohjaksi. Monta ainesta pitää vain sekoittaa erikseen vaahdoksi ennen yhdistämistä, niin vähän enemmän aikaa siihen menee mutta ei ole ollenkaan vaikea :)

    VastaaPoista
  15. hei, tosi mukava tämä blogisi. Ihan pursuaa löytöjä ja ideoita. Onkin pitänyt jo pidemmän aikaa laittaa kommenttia mutta nyt kai on oikea aika sille.

    Itse leivon gluteenittomasti, tattarijauhoista saa vaikka mitä eikä syöjät meinaa millään huomata ettei vehnäjauhoja ole käytetty.

    Vinkki: Jos joskus esim. keliaakikkovieraalle miettii tarjottavaa, niin melkein minkä tahansa leivontareseptin voi muokata niin että 1 dl vehnäjauhoja on n. 3/4 dl tattariajauhoja tai vähemmän.

    VastaaPoista