tiistai 8. joulukuuta 2009

8. Sydämellistä



 

Kun pellin leikkaus on nyt monella ehkä mielessä etikettien hengessä niin samalla siitä samaisesta materiaalista tekee vähäisen muutakin. Kaarevien muotojen leikkaaminen on melkein yhtä helppoa kuin suorat linjat, joten jos vakka samantien tekisi jotain sydämellistä.

Täysin samanlaisen sydämenhän saa kun taittaa vain paperin kahtia ja piirtää vain toisen puoliskon, piirrä taas pellille ja leikkaa irti suuresta levystä ja sitten vain pikkuhiljaa leikkaa tarkat reunat, ikäänkuin "edes-taas-sahaavalla"-tavalla hyvin loivasti kaartaen joka leikkauksella, voi harjoitella ensin hukkapalaan. Yhdellä leikkaujäljellä ei kannata yrittää saada koko sydämen kaarta kohdilleen, silloin saa vain pellin vääntyilemään ja hermon menemään.


 

Tein useasta pienemmästä sydämestä rustiikkisen nauhan, eihän tämä koriste katso edes vuodenaikaa...




Ja oveen tai minne vain soveltuvia jättisydämiä väsäsin myös. Suuren kaaren leikkaaminenhan oli itseasiassa kaikkein helpointa, poralla jälleen reikä nauhalle ja teksti on tällä kertaa kirjoitettu vedenkestävällä tussilla, voi viedä pihalle huoletta.

Huomenna on luvassa jotain oikein unelmaista ideaa, sitä jo innolla odottelen itsekin...

The labels are easy to cut from thin sheet metal, so are these hearts aswell. Cutting the metal is easy just as long as you don't try to cut the curvy shapes at one clip, better to cut slightly curvy lines with every clip and the metal won't bend out of shape.I made really big ones to hang on doors, small ones I put on a string, looks like this decor doesn't even have to go into a box and storage once Christmas is over... Tomorrow it's time for a really dreamy and feminine idea, can't wait for myself!

14 kommenttia:

  1. Kivan näköinen sydän nauha :)

    VastaaPoista
  2. Ihania ! Sydännauha on niin yksinkertaisen kaunis. Ja tuo iso sydän ovessa...suloinen : )

    VastaaPoista
  3. Kiva on tulla poikkeamaan tänne joulukalenteriin. Ihania ideoita, kiitos niistä!

    VastaaPoista
  4. Tää on niin paras joulukalenteri ikinä!

    VastaaPoista
  5. Aivan mainio askarteluvinkki arkisen tylsistä aineksista. Innostavaa!

    VastaaPoista
  6. Joulukalenterisi on ihana! Kiitos siitä ♥

    Saako udella millä ohjelmalla olet tehnyt kauniin bannerisi ja joulukalenterin luukkujen numerot?

    VastaaPoista
  7. Hieno joulukalenteri! Joka ilta odottaa mielenkiinnolla, mitä ihanaa tänään avautuu sinun kalenterista!

    VastaaPoista
  8. Ihana tämä joulukalenteri <3

    ..jospa vielä ehtis jotain toteuttaa :) Näitä metallijuttuja onkin tullut harjoiteltua kurssilla ja kiva saada uusia ideoita lisää!

    VastaaPoista
  9. Mullakin oli PAKKO kehua sun joulukalenteria blogissani.

    AIvan upea!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa kun inspiroi, on niin kätevä materiaali tämä pelti, lisää vähän tulossakin ideoita tältä metallihullulta ;)

    Tirlitta, tämä on vähän hankalemmin toteutettu, Flashilla mutkan kautta ja kuvankäsittelyä jonkun verran. Vektorigrafiikkaa mutta ei se helpoin ohjelma..

    VastaaPoista
  11. Voih, minä löysin kalenterisi vasta nyt ja heti innolla seuraamaan! Sinulla on ihania ideoita! Kiva, kun jaat niitä muillekin!

    VastaaPoista
  12. Hankin K-raudasta soiron sinkittyä 0,5 mm peltiä. Siellä oli muoviin pakattuna joitakin vaihtoehtoja. Nyt kaipaisinkin niitä patinointivinkkejä, kun se on ihan liian "siistin" näköistä :)

    t.Annukka

    VastaaPoista