torstai 20. elokuuta 2009

Valoa

Vielä riittää valoa aamuisin..

ja vielä riittää valoa iltaisin, pihakin on vielä niin vihreänä että luulisi että on keskikesä. Illat ovatkin menneet täysin miehekkeen työhuoneen valmisteluissa maalaukseen ja pienemmille projekteille ei ole aikaa, mutta vähän kuvaamiseen kyllä.

Mökkituliaisisia nimittäin! Aittojen ja riihien penkomisen tuloksena toimme mukana löytyneitä aarteita niin paljon kuin sillä kertaa mahtui kätevästi auton kyytiin. Muun muassa vanha istuma-amme, varjostimen kaunismuotoinen kehys ja isän nuorena tekemä vankka tuoli, jolle ei ole paria ja hyvä niin, tämä pärjää upeasti yksinään.

Sekä nämä ihanat rautaiset vanhat lastensängyn laidat, taittopohja oli kuulemma joutunut jo harmi metallinkeräykseen aiemmin vanhoista piiloista, mutta kyllä näistä vielä varmasti keksii vaikka mitä. Yksityiskohtina on tähtiä, pinnassa oikein ronski patina.

Ja täytyi tämä rullailija vielä esitellä, aivan toiselta aarteen etsintäreissulta löytynyt vanha kaareva pöytä, tämän ääressä voi tehdä hommia myös seisten, putkijalat ovat saaneet myös hyvän patinan pintaansa. Sijoituspaikkaa vielä pohditaan kiivaasti, mallataan varmaan miehenkin työhuoneeseen, katsotaan jos se sinne sopisi, vaiko sittenkin itselle...

22 kommenttia:

  1. Ihan mielettömiä löytöjä, varsinkin tuo amme on hurmaava...

    Kirsi

    VastaaPoista
  2. Mä oon kateellinen tuosta pöydästä eityisesti!

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä, millaisiksi nuo alkavat muotoutua, ja mistä paikkansa löytävät..

    VastaaPoista
  4. Wau! Kaikki ihan mahtavia asioita.

    Sulla on löytösilmää!

    VastaaPoista
  5. Tuo tuoli on minun makuun.Kuinka mie aina ihastunkin vanhoihin tuoleihin.Niissä näkyy niin selvästi se käsityön jälki ja sit ajan patina.
    Ehkä se on siinä.

    VastaaPoista
  6. Harvinaisia ja kauniita löytöjä! Nuo rautasängyn laidat sykähdyttää erikoisesti, pumpum!

    VastaaPoista
  7. Tuo kaareva pöytä on aivan huikea!

    VastaaPoista
  8. Hello! Mistä moinen rullailija löytyi? Mikä on mahtanut olla sen alkuperäinen käyttöpaikka? Sairaala ehkä?
    Ihana tuo amme myös, ja lastensängyn patina!

    VastaaPoista
  9. Komea tuoli ja amme, se etenkin on aivan upea!

    VastaaPoista
  10. Vai mitä löytöjä! Sinä teet aina upeita löytöjä :)

    VastaaPoista
  11. Olen täällä hiljaisena vieraana käynyt jo muutaman viikon. Hyvä, hyvä ja jatka samaan malliin. Täällä samantapainen "romunkerääjä"-pariskunta, odottelemme, josko pian jo omistaisimme oman sielukkaan talon...

    VastaaPoista
  12. Voi että, ammeesta tykkään erityisesti.

    VastaaPoista
  13. Teillä on kyllä mahtava tutka noiden löytöjen suhteen, taas upeita juttuja! Tuo lampunvarjostin olisi söpö ihan tuollasenakin...

    VastaaPoista
  14. Kiitoksia hurjasti näin ihanista ja kehuvista kommenteista, tuli jo tuossa vähän luvattua itselle että nyt ei vähään aikaan etsitä niin ei sitten löydykään tavaraa, mutta jos silmiin osuu niin miten sitä silloin voi vastustaa? Näin kävi pöydänkin kanssa ;)

    PikkuBertta, tuolit ovatkin niin haastavia kuitenkin tehdä, se on totta, käsityö näkyy heti ja kaukaa, ei voi koneesta näitä putkahdella suoraan. Tuolit ovat hyviä keräiltäviä, eriparikokoelma olisi poikaa :)

    Kamomilla, ihan romumyynnistä täältä, parhaita löytöpaikkoja, varmaankin tosiaan ollut sairaalassa, tarina ei nyt seurannut pöydän mukana. Saa uuden meiltä :)

    Laura, romunkeräys se vasta kivaa onkin, antaa elämää sellaiselle josta joku toinen voisi jo luulla että kuuluu kierrätyslaatikkoon. Ja kiitos kiitos, me koitamme onnistua :)

    Pilvitarha, mietin juuri samaa! Kaunis muoto ja ruostekin koristeena valmiiksi, mihinpä sitä kangasta aina :)

    VastaaPoista
  15. Jäin heti koukkuun kun tieni tänne löysin.
    Linkitinkin nämä sivut heti,vaikka oma blogini ei tätä aihetta sisälläkään.

    VastaaPoista
  16. Tosi mielenkiintoinen blogi sinulla! Saikkupäivä meni kuin siivillä kun kahlasin tämän läpi. Löytyi paljon ideoita (selasin vuorotellen blogiasi ja Huuto.nettiä). Ei voi muuta kuin ihailla kauniiksi laitettua taloanne ja herkullisia astioita! Minusta saat vakiokävijän!

    VastaaPoista
  17. Miiuska, kiitos, loistavaa kun viihdyit :)

    Annukka, mainiota! ja hurjasti kiitoksia, koitetaan inspiroida siispä jatkossakin!

    VastaaPoista
  18. Kauniita löytöjä=) Nuo tapetit ovat alla kauniita mutta ei voi laittaa lkuten sanoit. olemme remppaamassa vanhaa hirsitaloa ja taitaa hirrelle jäädä useakin seinä. Kiitos hyvästä kauppa vinkistä.

    VastaaPoista
  19. Ihania löytöjä. Meillä on tuollainen samanlainen kaarevan muotoinen ergonominen tietokonepöytä (paljon uudempaa mallia tosin). Siinä on todella hyvä työskennellä, kun kädetkin pääsevät lepäämään pöydällä.

    VastaaPoista
  20. Ihania löytöjä etenkin lampunvarjostin ja amme! Menee toistoksi mutta upea koti teillä. Ilolla luen; keep on good work!

    VastaaPoista