perjantai 27. maaliskuuta 2009

Peilin uusi vanha väri

Peili jälkeen

Peili ennen

Meillä tosiaan ei ole peilejä missään päin taloa muuta kuin vessassa ja niitä kyllä huomaa kaipaavansa, ettei aivan hurjan näköisenä ulos talosta pullahtaisi. Tämä huuto.netistä löytynyt vanha ehkä n. 20-luvulta oleva peili tarvitsi uutta väriä pintaan. Innostuin raaputtamaan ruskeaa maalia ja altahan paljastui mitä ihanin vihreä sävy, juuri sellainen mitä siihen kaavailinkin. Sen raaputtaminen kokonaan esiin oli aivan mahdoton toimitus, maali lähti mitä hellimmilläkin yrityksillä pois juuriaan myöten, joten uusi maali siis. Puolihimmeä kalustemaali oli tähän hommaan sopiva, hioin maalin kuivuttua esiin hiukan vanhaa ruskeaa sävyä sekä vanhaa vihreää. Nyt voi makuuhuoneenkin nurkassa peilailla itseään.

20 kommenttia:

  1. Hyvin olet onnistunut peilin tuunauksessa.Kva vanha väri.

    Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Onpas uljas pino vanhoja kapsäkkejä! Kaunis tilataideteos.

    VastaaPoista
  3. Hii, löysinpäs mukavan blogin! Tykkään asemista niiiin, eli taidan tulla tänne usein uudelleen!

    Tuo vihreä väri on niin kaunis. Jossakin vaiheessa sitä on käytetty hyvinkin yleisesti vanhoissa kalusteissa, liekö 20-30 luvulla?

    Kaunista, kaunista on teillä!

    VastaaPoista
  4. Mieletön tuo matkalaukkupino!
    Ja kauniin simppeli peili.

    VastaaPoista
  5. PikkuBertta, kiitoksia, tuo vihreä on nyt niin mieleen. Mukavaa viikonloppua!
    Tilu, kapsäkkejä on tullut haalittua vähän vaikka mistä, olen niihin aika heikkona :)
    Rautaharakka, hei, onpa kiva kun jätit kommenttia, ja kiitoksia! Vanha vihreä on kyllä todella kaunis väri, on ollut suosittu 30-luvulla ainakin, meiltä löytyy sitä monesta paneloinnista, vähän sinertävämpänä kylläkin.
    Merja, kiitoksia, hamsteri ollut taas vauhdissa :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan näköinen tuli peilistä! Juuri kaunis vanha vihreä sävy. Ja voi että kuolaan tuota matkalaukkupinoa.Itse olen pitkään etsinyt juuri tuollaisia kauniita tummanruskeita vanhoja laukkuja, mutta mun silmiin osuu vaan sellaisia vauvankakan värisiä :)

    VastaaPoista
  7. Hieno peili, väri tekee ihmeitä!
    ihanat matkalaukutkin, sopivat kyllä teidän kotiin! :)

    VastaaPoista
  8. Hieno, vanhat peilit on lumoavia! Piti heti tulla kysäisemään kun aiemmin mainitsit, että sinulla on jemmassa purkki vanhan vihreän sävyistä maalia - saanko udella mitä maalia/mikä sävykoodi sillä mahtaa olla? On ollut hakusessa.

    VastaaPoista
  9. Seepia, näitä on tosiaan löytynyt hyvin sekalaisista paikoista, parhaat on pienten paikkakuntien antiikkiliikkeet ja huuto.net.
    Rouva Romu, kiitokset kauniit!
    Kamomilla, se on niin totta, väri muuttaa ihan kaiken tuosta noin vain.
    Sanctuary, patinoituneet peilipinnat on tosiaan paljon viehättävämpiä kuin uudet kaupan virheettömät, tuo vihreän sävy mikä on juuri peiliin sipaistu on tikkurilan vanhat värit-kartasta, semmoinen sävy kuin TVT 337X, näin ainakin purkin kyljessä lukee. Väri on hiukan sinertävä, mutta mukava sävy kyllä, maalasin samalla 3 keittiön valaisinta.

    VastaaPoista
  10. Hei

    taas löytyi minulle uusi blogi, ja oikein mukava sellainen.

    Sabi

    VastaaPoista
  11. Olipa hieno peili ja ihania matkalaukkuja. :) Hymyilytti, koska mä olen itse ihan rakastunut tuollaisiin vanhoihin pahvikapsäkkeihin..

    Niin ja asiaa, mun blogistani löytyisi blogillesi tunnustus. :) Jo viitsit, käypä noutamassa. En ole aiemmin tunnustautunut. lukenut vaan..

    VastaaPoista
  12. Sabi, ihana kuulla ja kiitos kun jätit kommenttia.
    Kati, tässähän ihan häkeltyy kiitoksia hurjasti ja minäpä tutustun blogiisi samantien :)

    VastaaPoista
  13. tervehdys

    hieno pino matkalaukkuja ja teillä on hyvin tilaa tällaisille taideteoksille.

    me elettiin ilman peilejä useampi vuosi ja nyt kun hankittiin täyskorkeat peiliovet kolmeen, kaappiin lapset on ihmeissään. peilailevat vaan. tosiaan selittelin aina, että olen tämän näköinen kun meillä ei ole peiliä. no, nyt on eli täytyy ryhdistäytyä tai keksiä uusi selitys kun naama ja tukka vaatteista puhumattakaan repsottavat :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos paljon kun vaivauduit hakemaan tiedot, maalikauppaan mars :)

    VastaaPoista
  15. Katja O, meillä sama ollut, nyt tuntuu että täytyy oikein katsoa siihen peiliin kun se on siinä, ei auta tekosyyt, onneksi peili on sen verran vanha että siinä taitaa olla vähän hoikistava vaikutus kun lasi on niin epätasainen ;) mukavaa!
    Sanctuary, hienoa että oli apua!

    VastaaPoista
  16. Kiitos kommentistasi blogissani, olikin mukava kun löysin tänne, täällä on niin paljon kivoja kuvia ja kaikkea mielenkiintoista. Ihastuttava peli ja matkalaukkupino :)

    VastaaPoista
  17. Voi miten ihana löytö onkaan tämä blogi! Ihana blogi jo itsessään ja itse asema... Muistot heräävät mieleeni, kun muistelen lapsuusvuosieni junamatkoja mummolaan. Tuolla kyseisellä asemalla tuli junasta noustua ja entinen mummolani edelleen nököttää aseman takana =)

    Tsemppiä teille sinne, ihanaa kun jostain noin arvokkasta pidätte huolta!
    -Pauliina-

    VastaaPoista
  18. Jutta, kiitos kiitos, ja mukavaa kun jätit kommenttia!
    Pauliina, kylläpäs lämmittää, kiitokset kauniit, me koitamme pitää mahdollisimman hyvää huolta :) Tämä asemanseutu onkin oikein kaunista, nämä vanhat rakennukset ovat aina ilo silmälle.

    VastaaPoista
  19. Voi että, minä kanssa sain täältä apua, kun olen hakenut tuota samaa sävyä yhteen vanhaan puiseen nukensänkyyn. Kiitos Sanctuary, kun kyselit koodia, ja suurkiitos aseman asujalle kun sen annoit!! Ihanaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista