perjantai 18. toukokuuta 2018

Ihan pihalla


Vihreä kasvaa silmissä ihan hulvatonta kyytiä sekä keltavuokot tottakai. Joka keväinen keltavuokko-meri on jälleen aseman pihassa valloillaan ja täällä haravoidaan ahkerasti.


Lehdet ovat kasvaneet viidessä päivässä melkein täyteen mittaansa, ihan uskomatonta katsella kun näistä kuvista on muutama päivä ja nyt nurmikko on jo viidakko.


Tällainen projekti tapaus on myös uusi meidän pihassa. Kyseessä on vanha ratatyömiesten vahtitupa ja siitä kunnostetaan leikkimökki ja leikkimökkinä se on toiminutkin viimeiset vuosikymmenet ja varastona toisessa pihassa. Pieni tönö siirrettiin kokonaisena pihaan ja vaatii paljon rakkautta ja kunnostusta sillä katto, alapuitteet, lattia ja no, vähän kaikki vaatii paljon korjausta. Yhdestä reunasta ja lattiasta on jo aloitettu purku. 

Mutta eikö olekin suloinen? Se on rakennettu juuri samaan tyyliin kuin meidän vartiotupa, ihana mini-rautatierakennus.



Keltavuokot ovat meillä sydäntä lähellä sillä kun tänne muutettiin 10 vuotta sitten, oli niitä pari länttiä siellä täällä. Pyritään joka kevät auttamaan niitä leviämään sillä olisi ihana jos hetken meillä kukkisi vain vuokot ja sitten olisi vasta nurmikon vuoro.

Keltavuokot leviävät muuten parhaiten siemenistä, eli kun ovat kukkineet ja siemenet ovat saaneet vähän aikaa kypsyä, ajaa päältä ruohonleikkurilla (mieluiten sivulle heittävällä) ja silloin on seuraavana vuonna keltavuokkoja kaksi kukkakumpua vierekkäin, eikä vain yksi. 


Haravointia on saanut taas suorittaa, jäi märältä syksyltä näin keväälle ja koitan kauhian varovasti haravoida etten vie kevään kukkia mennessä. Haravoin kasat kukattomalle kohdalle ja sitten vain ruohonleikkurilta päältä, sinne katoavat lehdet nurmikkoon. 



Pihaa laitetaan kuntoon myös Rompetoria varten tottakai, aivan pian  eli 9.6. tulevat kesäiset markkinat ovat ihan mahtava kesäloma/mökkiloma/sisustusinspiraation aloitus, tästä tapahtumasivulle ja vielä ennättää mukaan myös jos sinulla on varaston kätköissä tavaraa, rompetta, astiaa tai muuta kipsun kapsua myytäväksi, laitahan sähköpostia info(miukumauku)parolanasema.fi 


Tässä pieni makustus muuten meidän juuri valmistuneesta puutarhapöydästä, tästä heti seuraavaksi, siitä tuli nimittäin aikas super, ja isokin!

Cleaning the yard, or park more like and watching the grass and leaves growing in an astonishing speed! We really have been pampered with warmth here, over +25 degrees everyday for so many days that I've lost count. Bliss!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti