lauantai 20. heinäkuuta 2013

Vartiotuvan makuuhuoneen remontti osa 3: Puhallus

Pönttöuuni ennen 

 Remontti etenee vartiotuvan makuuhuoneessa pikkuhiljaa ja ajattelin vähän raporttiakin tehdä, kun on niin monta juttua rästissä mutta aloitetaan yhdestä päästä niin päästään joku päivä näyttämään valmista, eiks jeh?

Kun näin ensimmäisen kerran Domus Classican myymälässä Metsänkylän navetalla tärkkelyspuhallettuja upeita hirsiseiniä päätin että tätä tekniikkaa TÄYTYY testata meillä. Niin siis mikä on tärkkelyspuhallus kysyin minäkin silloin Domuksessa aivan ymmällään. 

No, siinä siis puhalletaan tärkkelystä (viljaa!) hiekkapuhalluksen tavoin mutta aine on tottakai super-ekoa, puulle hellävaraista ja eikä tuhoa itse puuta. Eli, esimerkiksi hirret tai vaikka tiilet voi putsata tällä tavoin hellävaroin ja tekniikalla voi poistaa myös maalia joissakin tapauksissa.


 Tämän näköistä siis on itse tärkkelys, lisää vettä ja saisit iltapalan, hehee. Työn tuli tekemään Blast Away het  vierestä Hämeenlinnasta.

Makuuhuoneen katon lohkeileva maali oli se kokeiltava kohde, sen rapsutus maalinpoistokoneellakin veisi viikkoja joten testaus oli tervetullutta.

Valitettavasti päälle läärätty maali edellisissä remonteissa oli niin kovaa tököttiä että se ei lähtenyt suosiolla pois tällä tekniikalla, joten silloin kokeiltiin vielä soodapuhallusta. Soodapuhalluksessa taas pistetään tuulemaan leivinsoodalla, ihan samaa tavaraa kuin tökkäät muffinitaikinaan, vain vähän suurempi rakeista. 

Katon maalipintaan ei valitettavasti sekään toiminut, niin kovaa oli 60-luvulla pistetty maali joka lohkeili kyllä, mutta helmiponttipaneelit olisivat alkaneet kärsimään jos olisi koitettu puhaltaa soodalla enempää. 

No, vielä yksi yritys, jospa vaikka tuo meidän pönttöuuni olisi hyvä kohde, metallia kun saa puhaltaa kovemmillakin paineilla. 
Se toimi.




 Mieheke oli jo aloittanut pönttöuunin maalinpoiston Uulan maalinpoistoaineella ja rälläkän ja teräsharjalaikan avulla, mutta krakeloitunut maali oli tiukassa kuin kuivunut pihka tukassa, joten onneksi kokeiltiin soodaa.

Makuuhuoneen pönttöuuni on nyt puhdas maaleista, eikä se vienyt kuin pari tuntia useamman viikon hinkutuksen sijaan. Aivan seinän vierestä ei saanut maalia pois sillä se olisi vaatinut puhaltamista vähän herkkiin paikkoihin mutta sinne näytämme vähän hiomakonetta ja pönttis saa sitten uuden pellavaöljymaalin. Kuvassa näkyvä valkoinen on kaikki soodaa, siivous oli vielä kesken.

Ainoa miinus tässä tekniikassa oli se pöllyytys, sooda meni kaikkialle minne helpolla pääsi joten lakaisua ja imurointia riitti mutta onneksi tämäkin aines on luontoystävällistä. Ja hajuja poistavaa!

Aika makea olisi pönttöuuni mustanakin, eikö vaan? Tällainen se on ollut ennen ainuttakaan maalikerrosta, komea.


Ja sitten vielä tuunailuvinkkiä viikonloppuun, eli Ilona-lehdessä Iltalehden välissä nyt viikonlopulla huonekalujen tuunailua pistoin ja langoin, siellä ohjeet ja vinkit,

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Sorry, only finnish this time, have a lovely weekend!

16 kommenttia:

  1. Aikamoinen urakka teillä! Tsemiä projektiin. Ihana kyllä tuo pönttö uuni. Valkoisena ehkäpä enempi minun makuuni. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä tarvitaan :) Valkoinen tulee kyllä tästä pönttöuunista, voisi olla vähän liikaa jättää se tummaksi kun vieressä jää näkyviin tuo tumma hirsiseinäkin :)

      Poista
  2. Vaikuttaa näppärältä tuo soodapuhallus. Muonamiehen mökillä on samantyyppinen pönttöuuni, jonka maali on lohkeillut ja joka pitäisi jossain vaiheessa kunnostaa. Hyvä tietää tästä tekniikasta. Jotenkin lämpenen enemmän tuolle mustalle uunille, hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä näppärää, ainoa on tosiaan vain se pöllyäminen, eli kannattaa kyllä huolella suojata kaikki mihin ei halua pölyn menevän, nimittäin sitä menee silti :) Mutta kyllä siitä imurilla selviää!

      Poista
  3. Musta uuni olisi hieno! Ja sooda ja tärkkelys korvan taakse. Mies meillä kyllä rapsutti juurikin samalta kuulostavan katon. Yksi saatiin kuntoon höyrypesurilla, ei tarvitse edes maalata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta olis kyllä aikas staili johonkin huoneeseen, kun saisi vielä reunat sivuilta putsattua. Tuttua on tuo kattojen rapsutus, nimittäin 3 olen rapsuttanut ja täytyy sanoa että se on raastavin koskaan remppatyövaihe mitä osaan keksiä, voi krääk kun siihen löytyisi jokin pikafiksi... Hienoa kun toisessa riitti teillä höyrypesu, itse olen huomannut ihan ihmesienen riittävän katon pesussa, sillä saa tupakoinnin ja kaiken jättämät jäljet pois :) Eikä tule niin suurta kosteusrasitusta.

      Poista
  4. Aika makeeta olisi, kun olisi edes yksi pönttöuuni...takaan on tyytyminen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asemallakin niitä kovasti kaipailisin, kateeksi käy vartiotuvassa asuvia, me vaan fiksataan ja sitten annetaan muiden päästä nauttimaan :) Mutta kyllä kelpaisi takkakin assalla :)

      Poista
  5. Uusia kikkoja taas maalinpoistoon. Joka päivä sitä oppii jotain uutta:)
    Musta pönttöuuni olisi kyllä käheen näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näitä tarvitaan, hyvä kun ovat keksineet jotain ekopuhalluksia hiekkojenkin ohelle :) Ja musta olis kyllä aikamoinen pönttöuunin väri, uniikki!

      Poista
  6. Mustana tuo uuni olisi todella hieno! Meillä oli yksi pönttöuuni entisessä talossa.. nyt on yksi mun työhuoneessani ja neljä kaakeliuunia alakerrassa.. uuneja riittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mukavan dramaattinen :) Meitä surettaa asemalta puretut kymmenet kaakeliuunet, ja tosissaan niitä on ollut kymmeniä... toivotaan että joku päivä rahaa riittää niin että saadaan palautettua niiden hormit sekä itse uuneja, ainakin pari kappaletta :)

      Poista
  7. Teidän projekteja on aina ilo seurata! Pidän tavastanne tehdä tätä. Jos seinä ei olisi vieressä noin tumma, kallistuisin itsekin mustaan, mutta kuten sanoit - saattaa olla liikaa tumman hirren rinnalla.

    Paljon paljon tsemppiä urakkaan!!

    Ja ps, jollen vielä ole kertonut, on kirjasi meillä ihan hirmu kovassa käytössä ;). Ollaan saatu superhyviä niksejä. Ja vaikka remontoidaan vanhaa tehdasasuntoa, joka kerrostaloksi on saneerattu, on vinkeista ollut paljon apuja. Kiitos siis todella paljon niistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja voi kiitos ihana, mahtava kuulla, kiitos kiiiiitos :) hienoa kun on hyötyä, ihan parasta ja kiitos tsemeistä, sitä tarvitaan! :)

      Poista
  8. Tuo pöytä on kyllä niin nätti.:)

    VastaaPoista
  9. Ystävälläni on iäkäs hirsirakennus, heillä soodapuhallus toimi hyvin vanhojen hirsien puhdistukseen. Mahtavasti puhdistui teidän pönttöuuni, olipa se todella nopea toimenpide. Pönttöuuni on kyllä tosi makea ilman maalejakin. https://vilimix.fi/

    VastaaPoista