keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kolmijalka

 Tässäpä projekti joka odotti aikas kauan valmistumista, jäi vähän taka-alalle kun kirja-kiireet alkoivat. Ja oikeastaan hyvä niin sillä valaisin-osa löytyi jalalle vasta myöhemmin joten mitäpä sillä olisi vielä tehnyt silloin, niin.

Melkein hukkasin osatkin välissä, heh, mutta ne onneksi löytyivät. Ei kannata purkaa osiin mitään ja sitten kuljetella niitä osia pitkin poikin, hiukka riskialtista ihan vinkkinä vain.

Mutta siis, kyseessä on unelmien kolmijalka-valaisin! 
Tuossa on kolmijalka ennen, niitä on itseasiassa 2 kappaletta mutta kunnostin vasta yhden. Armeijan vanha, puinen hieno kolmijalka.


Maali rapisi pinnasta joten purin kolmijalan, ja raaputin ropisevat maalit pois puuosista. Osin Speadheaterin avulla ja hyväkuntoiset osat saivat jäädä ennalleen.

 '
Metalliosat tuottivat suurimman ylläripyllärin. Ne olivatkin messinkiä, komeaa hiekkavaletun näköistä (ja selkeästi hyvin vanhaa) messinkiä joten en missään nimessä halunnut maalata niitä uudelleen vaikka tämä ulkoasu ei ensin ollut ajatuksissa. Maali lähti Uulan maalinpoistoaineella, sillä ympäristöystävällisemmällä.

 Puuosat maalasin mustalla, kaapissa oli mustaa Intoa joten sillä mentiin, malttamaton kun olin.



 Studiospotti löytyi onneksi kohtuuhintaan ja ammattilaisen sähköistyksen jälkeen saatiin pari yhteen.
 On se vaan aika pähee, kolmijalasta kuoriutui kyllä aikamoinen perhonen.

Sitten vinkki, näitä kolmijalkoja voi löytää vielä armeijan poistotavaraa myyvistä liikkeistä, kysykää kauniisti niin ehkäpä sellaisia vielä kehkeytyy jostakin, hyvässä lykyssä.

Mukavaa keskiviikkoa ja rentoa oloa!

It is the tripod-light of our dreams, but thank goodness for only a fraction of the price. We found this old wooden tripod, old army one and restored it. The paint was flaky so I gently removed it after taking the whole thing apart first. The biggest surprise were the metal parts, that turned out to be really cool brass so I couldn't paint them over. Just the wooden parts, in an equally cool black colour. It is quite a nice pair with the studio-spotlight, isn't it? Quite the butterfly it turned out to be.

20 kommenttia:

  1. Upee lamppu! Harmi, että vanha maali oli alkanu rapista, se ois ollut aika pähee alkuperäisvärityksessä, vaikka tykkään tuunauksestasikin :)

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt jo kolmasti ihastelemassa, on se vaan niin hieno :)

    VastaaPoista
  3. Hieno idea! Kolmijalat ovat nyt niin kovassa huudossa, että on kiva nähdä vähän erilaista versiota aiheesta :)!

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava lamppu ja taidokkaasti tehty, kiitos vinkistä! Todella kaunis blogi sinulla :)

    VastaaPoista
  5. Kiva lamppu, itselläkin on tehnyt jo pitkään mieli tuollaista studio-kolmijalkaa. :)

    Lueskelin eilen iltapuhteina Vintagen viemää -kirjaa ja ajattelin kysäistä sinulta, mistä saisin helpoiten hankittua kynttiläkuppeja yöjalkoja varten. Pieniä leivosvuokia olen hamstrannut kasapäin, tiesin, että jokin päivä niillekin löytyy käyttötarkoitus! :D

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava...:))
    Ihanaa katsella kaikkia upeita ideoitasi.
    Mukavia marraskuun hetkiä!
    Jaana

    VastaaPoista
  7. Unelma lamppu, ei kun armeijan ylijäämiä katselemaan :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon kaikille, kyllä nämä kolmijalat taitaa olla aikas monen mieleen :)

    JenniH, Askartelukaupasta Hämeenlinnasta, www.askartelukauppa.fi taisin nuo hankkia, vilkaise vielä kirjan lopusta materiaalihankintapaikoista jos siellä on jokin muu paikka mainittu, kun juuri nyt en varmaksi muista :)

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Hieno tuli lampusta. Mulla samanlainen spotti, se on muuten teatterin vanha valonheitin, mulla yhdistetty taiteilijan maalaustelineen jalkaan... kolmijalka sekin.

    Kuva mm. täällä: http://kirsi-puutaloelamaa.blogspot.fi/2012/03/pikainen-kuvapostaus-ennen-yovuoroon.html#comment-form

    Kirsi

    VastaaPoista