lauantai 21. tammikuuta 2012

Ateljee 4: Postilokerikko

Lauantain kunniaksi, otoksia työhuoneesta ennen kuin marssin taas remontin pariin!

Postilokerikko löytyi jokunen aika sitten ja odotti sekin varastossa pääsyä ihmisten ilmoille. Nyt se asuttaa tarpeellisia tavaroita sitä mukaan kun ne löytävät tänne tiensä kaikkialta muualta hortoilemasta.


Vanhat Nako-naulakot, nuo tutut emaloidut rautanaulakot on löytyneet sieltä täältä, osa aivan upouusina alkuperäispaketeista kerran lukkoliikkeestä, hassu paikka löydöille. Odottavat pääsyä kylpyhuoneeseen sitten joku päivä rempan yhteydessä. 
Metalliset numerolätkät ovat armeijakaupasta, niillä on muinoin merkattu välietäisyyksiä kun on mitattu matkaa. Löytyi mustina ja punaisina, aikas hauskat ja olivat minusta aivan must.


 Vihdoin pääsivät monet tavarat kertaheitolla yhteen paikkaan, järjestely on vielä kesken kun haalin laatikoista seikkailevat sitäsuntätät.




Vielä on näytettävää työhuoneesta, myös Toivekoti & Puutarha-lehdessä on nyt tammikuussa pientä juttua sieltä, kiitos Jonnalle!
Lisää kaikenlaista ensi viikolla, nyt tämä nainen ja tuo mieheke lähtevät seiniä ja kattoa rapsuttamaan maalista ja nauloista, viettäkää tekin mukavaa!

More pictures from my workroom, wanted to show you this old post furniture that now houses all my important finds that I use in styling and decor. Now I'm off to renovating with the hubby, have a nice weekend!

24 kommenttia:

  1. Voi mahdoton mikä määrä aarteita, luulen että pökertyisin, jos näkisin tuon livenä!

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän upea lokerikko! Ihanaa löytää kaluste, jossa kaikki mahdollinen nurkissa pyörivä sekalainen hamstrattu aarre näyttää järjestellylle ja uskomattoman hyvälle yhdessä!

    VastaaPoista
  3. Auts ku makee lokerikko. Ja ihania aartehia. Tuommoiselle komistukselle löytyisi aina paikka tästäkin talosta! :)

    VastaaPoista
  4. Voi tuo sinun lokerikko on aivan upea aarteiden pitopaikka. Piti tarkkaan katsella noita kaikkia ihanuuksia. Hauskaa viikonloppua sinulle myös

    VastaaPoista
  5. Alldeles helt fantastiskt underbart fint, ååå, vilket ljuvligt skåp och ååå vilka härliga grejer!

    VastaaPoista
  6. Oikea keräilijän unelma tuollainen postilokerikko. Olen kehittänyt itse oman postilokerikkoni työhuoneeseen kaikenlaisista pikkulootista, joita on siunaantunut ajan myötä. Jokaisella aarteella pitää olla oma koti.

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä inspiroivalta, ihana lokerikko!

    VastaaPoista
  8. Voi mitä kaikkea ihanaa....oikeita aarteita...☺

    VastaaPoista
  9. Hauska tietää että ovat nako-naulakoita, ihanko oikea nimi? Meidänkin oma odottaa jotain sopivaa seinäystä jatkaakseen työtään!

    VastaaPoista
  10. Voih! Mistä tämä näitä ihanuuksia aina oikein löytääkään...

    VastaaPoista
  11. Vau mitä aarteita!

    Meidän SA-kaupasta ei löydy yhtä hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
  12. Ei lokeriko mitään, mutta se minkä määrän aarteita kätkee koloihinsa. Ihania!

    VastaaPoista
  13. WAU !! En voi muuta sanoa..tuo kaappi on siis aivan mahtava. Ja ne aarteet siellä mä olen aivan klapilla päähän lyötynä :)

    VastaaPoista
  14. Maikki, no voi ei, minä pitäisin tolpillaan ;)

    Annika, veit sanat suusta, juuri nuo sekalaiset sortimentit näyttääkin nyt varsin järkeviltä yhdessä koossa :)

    Helinä, minulla on jokin heikkous lokerikkoja ja vielä rasioitakin kohtaan, eihän näitä voi vastustaa, eihän?

    sirkkis, mukava kun pidit!

    Aja, kiitos kamalasti :)

    Cheri, kuulostaa erittäin hyvältä uusiokäytöltä! kyllähän ne aarteet pitää sillä tavoin paikoillaan olla että löytyvät ja niitä voi ihailla ja käyttääkin, sikin sokin hukkuvat muististakin, olen huomannut.

    Kultsin kämppä, mainiota jos muitakin inspiroi :)

    Irmastiina, sopivasti vanhaa ja paljon materiaalia projekteihin, pääsee napitkin ojoon :)

    Maarit, juu, Nako-naulakko on ihan virallinen nimi, lukee oikein noissa pahvikääreissä jotka ovat käyttämättöminä löydetyissä vielä paikoillaan :)

    Saraheinä, osa saatu, osa löytynyt ja sieltä täältä haalittu, parhaat löydöt on roskalavalta pelastettu :)

    Mertsi, hitsi, tuosta minä lupasinkin shoppailu vinkin armeija-kauppaan joka onkin eri tuttavuus, hyvä kun muistutit!

    Katja, kiitoskiitos!

    VastaaPoista
  15. Sara, kiitos paljon, näyttävät parhaalta yhdessä niin taitavat täydentää toisiaan :)

    VastaaPoista
  16. Eikä, en kestä mitä aarteita!
    Lokerikko on kyllä niin arvoisessaan käytössä :)

    VastaaPoista
  17. Tehän voitte tehdä kodistnne kaupan tai museon koska tahansa - avaamalla vain ovet ;D

    VastaaPoista
  18. ihana, ihana, ihana, aivan ihana lokerikko!

    VastaaPoista
  19. Sietämättömän ihania aarteita! Minä en lakkaa ihmettelemästä kuinka löydät nämä aarteesi...eivätkä ne kaikki ihan halpojakaan!

    VastaaPoista
  20. Wau mikä lokerikko! Saako udella mistä tällaisia aarteita oikein löytyy?!?! Eivät koskaan osu omalle kohdalle. Aivan ihana blogi muutenkin, erittäin inspiroiva! :)

    VastaaPoista
  21. Pilvitarha ja lotta, kiitos kaunis :)

    Vms, museo on minun mielestä paikka jossa saa katsella ja mihinkään ei kosketa eikä tavarat ole käytössä. Näitä käytetään vaikka mihin, käytetään rakenteluun sillä ne ovat materiaalia isolla M-kirjaimella ja kaikki on käytössä, minusta vanha tavara on paremmin tehtyä kuin uutta joten suosin sitä :)

    eilen tänään huomenna, meillä ei kalliita juttuja hankitakaan, jos ei saa edullisesti tai tehtyä itse puoli-ilmaiseksi niin sitten odotetaan että sattuu kohdalle parempi löytö. Kun kiertelee rompetoreja, kirpputoreja, huuto.nettiä ja mitä kaikkea muuta, ou niin, huutokauppoja!, niin kyllä kunnon löytöjä tulee tehtyä. Ei me näihin omaisuuksia upoteta :)

    miia, lokerikko itse löytyi huuto.netistä, tavarat sen sisällä ovat löytyneet vähän vaikka mistä, kaikki kemianlasit esimerkiksi ja tuo vihreä vaaka, ovat roskalavalle menolta pelastettuja, on rakennusapteekeista, kirpputoreilta ja rompetoreilta löytyneitä pieniä löytöjä joista tietää että on hyötyä. Jos vaikka sattuu löytymään bingo-peli jossa on kaikki upeat kartonki-kortit tallella yms. niin täytyyhän se kotiin viedä ja hyötykäyttää :) Halpoja juttuja, niin ei tarvitse itkeä niiden uudelleen käytöstä!

    VastaaPoista
  22. APUA. Henkeä salpaavan ihana tuo lokerikko. Ja täynnä aarteita. Kun ne ovat noin kauniisti esillä, niin inspiraatio iskee varmasti väistämättä. Omat löydöt, kun ovat aittojen nurkissa ja kaappien kätköissä. Ei niitä tosin paljoa ole. Kiitos taas upeasta päivityksestä.

    VastaaPoista
  23. Haltoituneena ja miltei penkiltä pyörtyneenä ihastelen tuota Posti-lokerikkoa...

    VastaaPoista
  24. Joskus kun katselen kuvia tuosta teidän asemasta olen niin kateellinen että meillä on vain tämä ahdas 50 neliön koppi johon ei mahdu postilokerikkoa, ei isoja työpöytiä, ei kivasti rustiikkisia koreja, ei sivupöytiä eikä yöpöytiä eikä paljon muutakaan.
    Onneksi kuitenkin voin ihailla näitä sinun kauniita kuvia ja haaveilla omasta "asemasta" tai kansakoulusta tai jostain omasta tönöstä kumminkin.
    Ihana postilokerikko ja ne aarteet siellä sisällä vielä ihanempia :D

    VastaaPoista