torstai 23. syyskuuta 2010

Syksyn satoa ja sanon A

Näin kauniisti meidän ainoa pieni kriikunapuu keväällä kukki..

ja näin valtavasti siitä saatiin satoa!
eikä tässä edes ole aivan kaikki, hurjan paljon puu jaksoikin, kirvoista huolimatta.
Nyt koitan päättää mitä näillä tekisin? Likööriä ehkäpä voisi kokeilla, onko teillä lisää ideoita? Mielelläni otan ehdotuksia vastaan. Kuiva kesä on tehnyt näistä kirpakoita ja saanut kivet tarttumaan kovaan hedelmiin joten hillot jäävät nyt vain haaveisiin, mutta kyllä vielä käyttöä niille keksin.

Syntymäpäiväksi kesällä saadut kauniit harmaanvihreät laventelit istutin jo kuumimpaan aikaan tähän valtavaan betoniruukkuun pihalle, ja vaikka myöhässä olinkin istuttamassa, ehtivät ne näin suuriksi. Otan oksan ja hieron lehtiä kädessä, tuoksu on niin virkistävän rauhoittava. Kiitos Laura ja Kai!

En tiedä lainkaan mikä on se paras hetki kerätä laventelia, mutta mielestäni hetki on nyt yhtä hyvä kuin milloin vain, pieniä nippuja sisälle kuivumaan ennen kuin syksy ne vie. Toivottavasti kestävät ruukussa talven yli ensi vuoteenkin, ja kasvavat valtaviksi.

Betoniruukkuja on pihassa neljä siellä täällä, pitäisiköhän täyttää kaikki samalla?

Ja vielä viimeisenä sanon jälleen A, nimittäin hyvin ällistyttävän ja aika harmistuttavan postista noutamatta jättämisen vuoksi asemalle takaisin palanneen, nyt siis matkustelevan ja kultivoituneen 
A-kirjaimen arvon siispä uudelleen,
eli ta-ta-daa, päristystä kiitos...

ja voittaja on
Pilvitarha nrolla 43!
Onneksi olkoon, laitathan minulle yhteystietosi sähköpostiin niin lähtee A varmasti tällä kertaa kotimatkalle.

19 kommenttia:

  1. No kävipä A:lle kurjasti, toivottavasti saa nyt hyvän uuden kodin :)

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä ! Mun laventelit ei menestyneet noin hienosti kukkapenkin reunalla :D
    Kukki kyllä mutta ihan vaan pienesti. Ja eivät tuuheentuneet noin. Ensi kerralla minäkin käytän ruukkua!

    VastaaPoista
  3. Minun laventelini ihan kuolleet, ei ole sisäkasvi lainkaan. Mutta tuoksu on rauhoittava ja mieleenpainuva.

    Kävipä A:lle köpelösti...

    VastaaPoista
  4. Oho, olipa yllätys! Lupaan hakea Aani postista heti paikalla kun sinne saapuu :)

    Suurkiitos ja jee!

    VastaaPoista
  5. Karhu, kyllä varmasti nyt A:ta onnistaa :)

    Niina, oli ihan yllätys minullekin, tämä on vielä kaikkein paahteisin kohta pihassa, on näköjään vaan plussaa!

    Elsa, voi harmi laventeleja, nämä meinasivat jo kuukahtaa kun en ehtinyt niitä istuttaa mutta antoivat vielä anteeksi, tuoksu on kyllä mukava, vähän haaveilin että pitäisikö kokeilla tehdä jotakin huonetuoksuakin :)

    Pilvitarha, hienoa, siispä se lähtee juuri oikeaan kotiin! :)

    VastaaPoista
  6. Olen myös kerännyt laventelit nippuina talteen, jottei talvi vie kaikkea mennessään. Niistä taikoo kivoja tuoksupusseja liinavaatteille vaikka pukinkonttiin tai uuteen kotiin vietäväksi.

    Aika mäihä pilvitarhalla :D

    VastaaPoista
  7. Näyttää ihan mustikoilta, nam! :)

    Pitäisiköhän minun laittaa luumuliköörin ohje sinulle. Ihanaa herkkua jouluksi.

    Laitoin keväällä laventelit siemenistä. Parvekkeella ne röyhöttää, mutta eivät noin hienona kuin sinun. Eivät ehtineet tänä vuonna kukkia. Onnistuukohan niiden talvehtiminen ulkona maassa?

    VastaaPoista
  8. Ihana löytö alkaneeseen syksyyn tämä Parolan asema. Etsin inspiraatiota lautahyllyyn ja löysin kokonaisen aarreaitan :)

    Meillä kriikunat pääsevät mehumaijaan ja mehuksi. Lapset rakastavat ja helppoa hommaa, kun ei tarvi kiviä putsailla.

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti mehua kriikunoista ynnä muista kirsikoista, kuka näinä päivinä jaksaa tapella siementen kanssa? Helppoa ja nopeaa!
    En ole vielä kokeillut laventelia näin pohjoisessa, eteläisemmässä pihassamme ne kukoistivat...
    Kiitän ja niiaan kauniista kommentistanne blogillani! Niin mukavaa saada kirjoittaa omalla äidinkielellään....

    VastaaPoista
  10. Hepskukkuu! Kriikunat mehumaijaan ja mehuksi! Mehusta onkin helppo kiehauttaa hillosokerilla ihanaa hyytelöä:-) Hyytelö ja likööri ehdottomasti parhaat säilömistavat.

    VastaaPoista
  11. Upea sato sinulla :) Harmi ettei tuo ihana A löytänyt perille , mutta nythän asia sitten korjaantuu toisen onnellisen hyväksi. Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
  12. Ihania kriikunoita. Laventlia en olekiaan itse koskaan kasvattanut. meidän piha sattaa olla liian varjoisa sille.

    Miksi ihmeessä kaikkien muiden betoniruukut näyttää kauniisti patinoituneilta, mutta jos tommoisen panisin omalle pihalle, niin se näyttäisi vaan ylijäämävaraston romulta. ;) Taitaa olla omien silmien takana se syy. ;) kouluttautumisen paikka.

    Surku aata, onnkesi uusi koti löytyi.

    VastaaPoista
  13. Uuden kuun Emilia, tuo pukinkontti-idea laventelipusseille olikin vielä täysin unohtunut ajatus, kiitos siitä!

    Oikeestikiva, laita ihmeessä ohje, kiltti ihana, saan pistettyä tekeille, ehtisi vielä jouluksi sekin :) Tuo talvehtiminen on täysi arvoitus, saas nähdä kuinka käy ruukussakin, pitäisköhän peitellä havuilla?

    Piia, mainiota kun inspiroi, kiitos itsellesi! Tuo mehu olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, meiltä vaan vielä harmi puuttuu se mehumaija, siispä metsästämään omaa moista :)

    Eija, itse-tehty kirsikkamehu vasta kuulostaakin ihanalta luksukselta, tuon ajatuksen pistän ehdottomasti korvan taakse :)

    Virpi, hyytelö olis kyllä mainiota talviherkkua, loisto-ehdotus, kiitos!

    Riitta, meidän mini-sato onkin kaikki mitä ehdittäisiinkään katsoa tänä vuonna, josko joku päivä saataisiin vähän omenoita ja muitakin herkkuja enemmän. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    morso, nuo betoniruukut ovat sellaisia kummia juttuja, varmasti sulautuvat hienosti pihaan teilläkin, voi vaikka sammaloittaakin piimän avulla jos haluaa :) Nämä ruukut meillä ovat ties minkäikäisiä, tulivat puiston mukana. Tekisi mieli siirrellä niitä vähän paremmille paikoille mutta saas nähdä kuinka onnistutaan kun ovat tuollaisia jättimöhkäleitä.. Tämäkin tässä vanhan kaivon päällä, höh!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania kuvia täällä taasen! Käyn aina silloin tällöin kurkkimassa ja etsimässä suurta silmäniloa ja tiedän, että täältä sitä löytyy:)

    VastaaPoista
  15. Onpas kaunista tuo laventeli ruukussaan!

    Kiitos ihanasta blogistasi! Omassani on sinulle palkinto.
    http://ahdintila.blogspot.com/

    VastaaPoista
  16. Miks mun laventelit ei näytä yhtä hyviltä?!! Mun ei varmaan kannattaisi edes kysyä koska olen saanut jopa kaktuksen kuolemaan :D

    http://www.larakoo.blogspot.com/

    VastaaPoista
  17. Heippa! Aivan ihana ja inspiroiva blogi! Ja kauniita valokuvia, tänne tulee kyllä palattua uudelleenkin :-)

    VastaaPoista
  18. Laventeli on ihanaa. Kauniita kuvia ja ihastuttava tunnelma!

    VastaaPoista
  19. Mie olen tehnyt kirsikoista ja karpaloista helppoa likööriä:

    1 osa marjoja
    1 osa sokeria
    1 osa koskenkorvaa tms.

    Kaikki ainekset sekoitetaan isoon lasipurkkiin tms. Annetaan olla, kunnes sokeri on sulanut ja marjat luovuttaneet makua ja väriä (menee pari kuukautta), voi sekoitella välillä. Siivilöidään ja pullotetaan. Olen antanut joululahjaksi ja hyvin on maistunut mummoille :)

    VastaaPoista