torstai 8. lokakuuta 2009

Tule hyvät...


Remontin keskellä pitää vähän ehtiä sisustamaankin, pitää itsellä pääkopan kunnossa kun annostelee vähän estetiikkaa päivään.

Naulakko vähän jo kuurattuna.. ja jälkeen kuurauksen.

Uusi löytö naulakko piti saada makuuhuoneen seinään ja siihenhän se mies sen kiinnitti avustuksella, hyvä löytö kokoonsa ja upeaan väriinsä nähden, yli 140 senttinen pituudeltaan, pinta oli vain sitkeän likainen. Pesuaineista ei ollut hyötyä tämän kanssa, ainoa joka tehosi oli ihmesieni, hyvää jälkeä tekikin.


Naulakkoon voisi vielä ripustella vaikka mitä mutta yksinkertainen parasta tällä kertaa. Vanha lintuhäkki saa toimia kuin unensieppaajana vaikkapa.

Ja aina omat suosikit, talonpoikaistyynyliinat saavat meillä olla koristeina ihan ilman täytettäkin..


Mutta paras osa oli saada näitä ystävältä lahjaksi saatuja ihania vanhoja kuluneita vanerikirjaimia naulakon päälle. Vielä ylimääräisistä piisaa sanoja muuallekin, makuuhuoneessa ehdottomasti toivotaan hyviä unia. Kiitos ystävä kulta!


Vielä kun saisi tämän tapetin esiin niin olisi kyllä silmän ruokaa makuuhuoneessa kerrakseen.

P.s. Kiitokset tunnustuksista Mirvalle, Minnalle ja Pilvitarhalle, ihanaa kun näin välitetään! En nyt kykene oikein osoittamaan tunnustusta eteenpäin, inspiroivien blogien lista on jo hurjan pitkä ja pitenee vain entisestään. Luovuutta upeasti pullollaan kaikki, näitä kannattaa kurkkia.

Niin, meinasin aivan unohtaa, 7 asiaa uutta minusta, katsotaanpas osaisinko..

1. Laulan kovin mielelläni, kun vain ehdin muulta, siitä meinasi tulla ammattiajatus, tulevaisuudessa uskon että sivuammatti..
2. Rakastan kesällä auringon paistaman ihon tuoksua, sitä nuuhkii pitkään ja hartaasti.
3. Olen vähän vilukissa, kotona jalasta löytyvät syksyllä ja talvella mieluiten villatöppöset.
4. Minua surettaa pikkulinnut aina kun on kurja sää ulkona, mietin miten ne pärjäävät.
5. Päästän ulos lähes tulkoon jokaisen elukin mikä vahingossa sisälle tulee, ei koske niitä pieniä jotka haluavat purra.
6. Olen hulluna jäätelöön, se loppuu meillä kesken aina aivan liian pian.
7. Osaan puhaltaa lasia, ainakin jonkin verran, pitkää koulua vaatisi olla siinä mestariluokkaa, mutta kyllä pienet jutut onnistuvat.

Just to keep the head in order in the middle of all this renovation it's good to feed the mind with a heavy dose of aesthetics once and a while. An old coatrack was placed above the bed, neaded a good washing to show the perfect colour underneath. Old rustic fabrics are beautiful just on their own, even without filling, the old birdcage can function as a dream catcher, but the best part was to place the old letters on top of the rack, wishing for good dreams. Thank you friend for the perfect gift!

30 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Ihana naulakko, tosi "rouhee" Tuosta tapetista
tulee mieleen mummolani makkarin seinät. Äidilläni on asemasta vanhoja valokuvia, jos haluat voin kopioida ne ja pudottaa postilaatikkoonne. Menee kuitenkin viikonlopun yli ennekuin ehdin ne hakea. Otan varausnumeron tuohon kaksoisvartijan tupaan :)
t. Outi

Parolan asema kirjoitti...

Outi, voi se olisi mahtavaa! Vanhat kuvat ehdottomasti aina tervetulleet, jos vain ei ole liikaa vaivaa niin ihmeessä :) Otetaan varausnumero vastaan, sehän käy vallan mahtavasti!

LauraM kirjoitti...

Wau mitä ihanuuksia taas. Ihmesieni kyllä pelastaa monesta pulasta, mutta enpä ole tajunnut sitä vanhojen aarteiden kuuraukseen käyttää. Kiitos vinkistä, jälleen kerran:)

On muuten ihan totta, että pienen estetiikan lisääminen kummasti lisää remontin jaksamista. Laitoin juuri mummin vanhat matot lattialle ja nyt on edes jotain kaunista katsottavaa;)

ElsaIlona kirjoitti...

Tuo lintuhäkki on kyllä hieno. Aika kiehtova, en ole aikaisemmin nähnyt tuon mallista.

Mari kirjoitti...

Ihania jutskia! Tuo häkki, naulakko, pyyhkeet... Niin, ja kirjaimet:) Tapetti on kuitenkin ehdoton ykkönen;) Kyllä teillä on siellä kovat rempat menossa. Lähetän voimia.

Something White kirjoitti...

Wonderful settings, beautiful colours! That rack has a very nice shape and colour as well. And I could always look and look again at those beautiful old fabrics!

Kamomilla kirjoitti...

Tois hieo naulakko! Hyvä ett teillä oli tuo ihmesieni! :)
Kirjaimet ovat ihania, oletko itse maalannut vai oliko ne tuon väriset alunperin?

Vekarus kirjoitti...

Upea naulakko, niin kauniin värinenkin että!

Parolan asema kirjoitti...

LauraM, oli aivan pakko kokeilla kun edes ekologiset superaineet eivät auttaneet, hyvä kun tepsi! Mummin matot kuulostaa ihanalta piristykseltä, lämpimätkin varpaan alla :)

Elsallona, tuo lintuhäkki on kyllä erikoinen, meni hetki miettiessä miten se avataankin, etukalterit ikäänkuin liu'utetaan ylös.. onneksi on vain koristus enää.

Mari, kiitoksia, tapetti olisi mukava testata saada esiin, saa vielä odottaa ehtivämpää päivää, ja makuuhuoneen katon maalausta ennen sitä :)

Something white, thank you so much, I think I might have gone mad about racks ;) Love them in every room. I wish they would still make this type of fabrics, so strong and the colours last for decades!

Kamomilla, olivat mukavasti valmiiksi harmaat, tarvitsivat vain kuurauksen kun olivat säitä nähneet, onneksi kaikki patina ei lähtenyt samalla :)

Vekarus, eikö olekin ihana sävy? Taidan olla pöpähtänyt turkooseihin ja turkoosinsinisiin, voikohan näihin kyllästyä millään? ;)

Annukka kirjoitti...

Ihanan näköistä :)

Tosi hieno tuo lintuhäkki (ja onneksi ei enää siinä käytössä) Onko kirpparilöytö?

t.Annukka

oikeestikiva kirjoitti...

Voi voi kun ei itsellä ollut tilaa noille kirjaimille. Pistäpä arvauskilpailu, mistä sanasta kirjaimet ovat peräisin? ;) Estetiikasta puheenollen, ostin pienen pieniä ruusuja kimpullisen. Kotona kaivoin maljakon ja laitoin ne siihen. Hetken päästä mietin mihin ihmeeseen nämä oikein mahtuvat. Joka paikassa on niin paljon tavaraa, että nyt ne hukkuvat sen joukkoon. Taloa odotellessa täytyy ehkä minunkin laittaa tämmöinen blogi pystyyn.T:oikeestikiva kaveri

ESC kirjoitti...

Ihana naulakko! (Oikeesti mä pyörryn näiden sun sisustusideoiden ääreen joka kerta...)
Mikä tuo ihmesieni on? Never heard. Mulla olis nimittäin myös tarvetta sellaiselle. :)
Mukavaa viikonloppua ja kiitos tosi piristävästä postauksesta jälleen kerran! :)

Parolan asema kirjoitti...

Annukka, löytyi juu antiikkiliikkeestä, vähän sivusta kaikesta tavarasta, pahvilaatikosta, ensin ei myyjä siellä ymmärtänyt sen päälle ollenkaan ;)

Kyllä oikeestikiva kaveri, ihana kun maltoit lahjoittaa kirjaimia meille, vielä näistä saisi ainakin neula tai naru ;) jos ne ruusut siellä maljakossa vähän piilottaisi tai somistaisi sitä kaikkea muuta! heti blogi joo, tulisin heti ihailemaan :)

Esc, voi kiitos, tuo ihmesieni on sellainen valkoinen sieni joita saa melkein mistä kaupasta vaan, valkoinen sieni johon ei laiteta pesuainetta eikä siinä ole sitä valmiina, se vain kastellaan ja sitten pyyhitään, se ikäänkuin kuluu ja linttaantuu kun sitä käyttää, kannattaa huuhdella välillä. Toimii hyvin seiniin ja hankaliin likoihin, kannattaa kokeilla, hellää matskua! Oikein hauskaa viikonloppua ja kiitos itsellesi piristyssanoista :)

Niina kirjoitti...

Oih miten hieno naulakko! Ja hauska tuo edellisen hammaspesujuttu! Tuollaisen vanhan opetusjutun kun löytäisi jostain, niin kehystäisin oitis ja aitiopaikan saisi kylppäristämme!

Parolan asema kirjoitti...

Niina, voin katsoa jos saisin tuon tuosta jotenkin ehjänä seinästä irti, jos onnistun niin sinulle lähetän :)

Susanna kirjoitti...

Mielenkiinnolla seuraan remonttinne edistymistä. Asemasta kuoriutuu upea asumus! Ideanne miellyttävät minun(kin) silmää. Voimia ja kaikkea hyvää teille!

benglia kirjoitti...

Ihanan inspiroiva postaus, tuo naulakko on upea kaikkine koristeineen. Haluaisin jotain samankaltaista meille, mutta vielä ei ole tullut sopivaa vastaan. Itse ajattelin ripustaa naulakkoon koruja roikkumaan.

Mitt Egnahem kirjoitti...

I don´t understand a word, but I like your style, your house and your blog! Do you understand swedish? Those fabrics are beautiful! MVH Värmländska Mitt Egnahem

Parolan asema kirjoitti...

Susanna, me koitamme kovasti saada aikaiseksi tuloksia, mukava kuulla että inspiroi toisiakin :) Tsemppi auttaa aina!

benglia, naulakot ovat itsellä täysin koukuttavia ;) Niitä voisi ripustella kaikkialle ja niihin voisi ripustaa puolet omaisuudesta, aina ihania, monesti olen ajatellut että voisi melkein veistellä itsekin niitä lisää :)

Mitt Egnahem, tack so mycket! ja, jag pratar och skriver dåligt svensk, men jag tänkt att jag förstår bättre som jag talar ;) man kan kommentera också på svenska :)

Merja kirjoitti...

Mahtava naulakko tosiaan. On teillä kyllä puitteet siellä, varmaan todella ihanaa kun on tilaa mihin sijoitella löytöjään.

Jutta kirjoitti...

Ihana naulakko ja koristeet! Vanhoissa naulakoissa on sitä jotakin. Kirjaimet on kans hienot ja lintuhäkki..

Maria kirjoitti...

Oih ja voih, huokailen tuota naulakkoa ja lintuhäkkiä! Niin kauniit.

Maahiska kirjoitti...

Heips! Ihanaa kun löysin tännekin :) Hyvä meininki teillä!

Pau kirjoitti...

Ei kun tsemppiä sinne rempan keskelle! Ja kauniita unia, tuli ihan nukkumatinsininen mieleen kuvsitasi:) Kaunista!

Miia kirjoitti...

Kaunis naulakko, kyllä kelpaisi... Täällä ollaan myös katseltu tapettikerroksien väliin ja alle ja purettu kattoa. Hauskaa puuhaa! Ja siis tosi kiva lukea näitä teidän remonttijuttuja.

suklaamarenki kirjoitti...

Ihana naulakko!!!!!
Käyppä kurkkaamassa blogissani, siellä on jotain sinulle.
Oikein mukavaa viikonloppua!

Ninnu kirjoitti...

Talonpoikaistyynyliinat ovat kauniita omalla arkisella tavallaan.

Jeannette kirjoitti...

Wish I could find a coatrack like yours over here...it´s beautiful!
Have a wonderful Sunday!

Liivia kirjoitti...

Ai että kun olisikin IHANA makuuhuoneen tapetti!

Fru Skrot kirjoitti...

NICE!!!