tiistai 20. lokakuuta 2009

Tapettiaarteita

Kaksoisvartiotuvan remontin yhteydessä on tullut kuvattua ja talletettua vanhoja tapettimalleja hurjalla innolla, ja näitä vasta onkin löytynyt ja mitä värejä! Upeita kuvioita, kuorin kerroksia toisistaan varovaisesti veden ja lastan avulla, tässä muutamia löytöjä eri huoneista.

Löytyi japanilaishenkistä mustavalkoista maisemakarrikatyyriä ja uskomattoman villiä mustanpuhuvaa puunoksatapettia..

pilvenpiirtäjiä kaiketi ihannoivia art deco-tapettia..

Ja aivan alimmaiset ne vasta hämmästyttäviä olikin, aivan alin pinkopahvi yhdessä huoneessa, hurjan hauras ja ohut oli itsekin kuvioitu hennon sinisellä!

Löytyi jäänteitä hevosia ja viljaa kuvanneista tapeteista ja boordeista..

Ja yhden huoneen vanhin tapetti oli kuin eilen siihen laitettu, vahvat värit ja vau mikä kuosi.

Kaikki nämä laitan tapettikansioon talteen, kaikki vain mitkä löydän ja esiin saan. Näiden kuosit inspiroi, ennen ei kyllä pelätty värejä eikä vaihtelua, vanhimpia tapetteja oli vaihdettu kuin sukkia, siltä ainakin tuntui kerrosten paksuuden perusteella.


Katsokaa nyt tätäkin, lilaa, minttua ja kultaa. Aivan käsittämätöntä. Tätä tapettia on onneksi niin paljon pelastettu että siitä teen vielä taulun, jos toisenkin.

Kiitos myös kannustuksista ja kehuista, näin hullunmyrskyn keskellä jaksaa puurtaa taas kun kerää vähän energiaa ihanista sanoista!

During the renovation of both of the houses we are saving all of the old wallpaper pieces we can find and rescue in our files, people truly weren't afraid of trying different colours a houndred years ago, just looking at these unbelievable patterns I'm inspired to be more brave with my own choices. Gorgeous colours in this last one especially, lilac, mint and gold, just leaves me speachless.

27 kommenttia:

  1. Olet siis tehnyt varsinaisen löytöretken! Vau!

    Tuollaisissa etsinnöissä sitä olisi mieluusti itsekin mukana. :)

    VastaaPoista
  2. oih, olen aivan mykistynyt! Miten pelkkä yhden seinän tapetointi tuntuu niin kovin suurelta urakalta ja haasteelta?

    VastaaPoista
  3. Upeita löytöjä! Oikeita aarteita! Onneksi ne ovat osuneet juuri teidän kohdallenne, sillä te osaatte niitä arvostaa!

    VastaaPoista
  4. Upeita tapettiaarteita, hienoa että keräät ne talteen.

    Kirsi

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että keräätte tapetteja talteen!!! Toi viimeinen on ihan käsittämättömän KAUNIS :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania! Se tumma ihan kuin meiltä. Meillä on ollut tosi paljon tummia tapetteja.
    Meiltäkin löytyi semmoinen vanha ohut kuvioitu pahvi alimpana. Sävynä vain hento vihreä. Kuviokin hyvin lähellä tuota teidän kuviota. Oisko sulla antaa oikein kuvaraporttia siitä tapettikerrosten toisistaan irrottamisesta. Mä en ole vielä onnistunut mitenkään.

    VastaaPoista
  7. Oooh, mielettömiä! Kiitos kun kuvasit niitä tänne :)

    VastaaPoista
  8. Voi vitsit, teidän talo on aivan valtava aarreaitta!

    VastaaPoista
  9. Samaa olen ihmetellyt meillä myös. Miten värikäitä ja rohketa valintoja ovatkin ihmiset ennen tehneet..Kansion teen minäkin ja tallennan sinne historiikin jokaisesta huoneesta aarteineen.=)
    Tsemppiä ja voimia teille remppaan...meillä on hieman sairas taukoa nyt hommissa. Miehen kävi tosin lattian alla sieniretkellä..=P

    p.s valkoinen ruusu blogissani tärkeä haaste kaikille hyväätekeville.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Art Deco tapetti on huikea! Saanko tulla teille tekemään gradua?!?

    VastaaPoista
  12. Villi mustanpuhuva on mun suosikki. Sillä tapetoidussa huoneessa olisi ihanaa katsoa vanhoja komisario Palmu-elokuvia. Ja laulaa sitä "tummat silimät niin kuin myrskyinen yö.."

    VastaaPoista
  13. Onpa ihana aikamatka teillä meneillään!

    VastaaPoista
  14. Elsallona, nämä on kyllä jännittäviä löytöretkiä, voi kun olisi asemarakennuksessakin enemmän tapettilöytöjä tehtävänä. Onneksi jotakin löytyy :)

    Outi, se tuntuu kyllä itsestäkin vähän hurjalta, näköjään ennen ei myöskään oltu kauhean tarkkoja kohdistelujen ym. kanssa, jos vähän vinoon, niin nouhätä, tarpeeks hyvä ;)

    Vekarus, kiitos, me koitamme ainakin jonnekin tallettaa, ja mahdollisimman paljon jättää seinään talteen :)

    Kirsi, näitä on kyllä aivan pakko keräillä kansioon, ei raaski millään heittää menemään kun ovat niin harvinaisuuksia.

    suklaamarenki, tuo kukkatapetti on kyllä aika häikäisevä, vielä kun löytyisi noin ainutlaatuista kuosia, ostaisin :)

    Katja, voisinhan minä yrittää kuvata malliksi irrottamista, hurjaa nyhertämistähän se tuppaa olemaan, mutta niin palkitsevaa!

    bubble, niin herkkuja nämä kuosit että täytyy kyllä näyttää kaikille, päihittää nykyajan beessit mennen tullen :)

    Jutta, aarteita on mukava kaivella, talon allakin on vaikka mitä odottamassa :)

    mimmuli, kyllähän sitä välillä hetken taukoa tarvitsee, harmi että flunssan merkeissä, pikaparanemisia! Sienilöydöt eivät oikein palkitse löytöinä ;) Jos sitten kun pääsee niistä niskan päälle.

    Stella, kiitos ja minkälaista gradua mahdollisesti? Ota toki yhteyttä tuonne sähköpostin puolelle.

    Outi, monta mustaa tapettia on löytynyt eri huoneista asemaltakin, tuntuvat niin villeiltä, mutta vau mitä se tekeekään huoneelle kun tunnelma on niin dramaattinen, Palmukin olisi kuin kotonaan ;)

    Kamomilla, sitä mietinkin joka tapetin kohdalla, milloinkohan tämäkin on löytynyt ja monesko se on samalle vuodelle ;)

    VastaaPoista
  15. siis wau mitä löytöjä!!! aivan mielettömiä!! teidän talo on niin aarreaitta! TE olette juuri oikeat henkilöt tuohon taloon, arvostatte ja kunnioitatte vanhaa :)

    VastaaPoista
  16. Hitsit mitä aarteita ja kuinka monta! Hyvä, että olet ikuistanut..wau

    VastaaPoista
  17. Sanoisin että erittäin hyvä asenne, jos ottaa remontin tuollaisena seikkailuna niin ei pääse tympääntymään :)

    Läydätte varmasti vielä vaikka minkälaisia aarteita!

    VastaaPoista
  18. Hei taas! En ole pitkään aikaan ehtinyt lukea blogiasi ja tännehän on ilmestynyt vaikka mitä! Upeita nuo vanhat tapetit ja kiva, kun keräät niitä talteen. Taulun teko niistä on hauska idea. Kiitokset vielä siitä valkolaseerauksen ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  19. r-o-s-e, kiitos kaunis, koitamme tallettaa niin eivät katoaisi kokonaan :)

    Neiti Nimetön, näitä on ilo kuvata, huomaa aivan uusia värejä kun räpsäisee kuvat, mustasta tapetista ei edes erottunut kaikki violetit ja ruskeat paljaalla silmällä!

    Pilvitarha, tuntuu että täytyy, muuten menee välillä hurjan puisevaksi ;)

    Mia, on mukava saada kuviot takaisin seinälle ainakin osittain taulujen avulla, hienoa että oli ohjeesta hyötyä :)

    VastaaPoista
  20. Aivan upeita!
    Joku kollaasi alkoi hahmottua mielessä näistä...

    Mielikuvitus kehittelee jo tarinaa, millainen ihminen ja aikakausi on kunkin tapettivalinnan takana.
    Tarinoita sinänsä..
    Oliko jonkun asematyöläisen vaimo innokas sisustaja ja tapettien vaihtaja/ vaihdattaja???
    -kille

    VastaaPoista
  21. kille, varmaan yksi aika jolloin tapetteja vaihdettiin usein tässä talossa oli vanhan Parolan aseman palon yhteydessä 1918 kun asemapäällikkö muutti asumaan tähän taloon tilapäisesti, taisivat silloin tuulla uudet tuulet ainakin usein :)

    VastaaPoista
  22. Voi apua miten mahtavia tapetteja! Kuinka ne on edes joskus raaskittu peittää..oih.
    Ihanaa jos saat laitettua niitä säästöön,oikeita aarteita!

    Käy muuten blogissani kurkkimassa,siellä on sinulle haaste ja tunnustus! Tosin voi olla,että olet jo tehnyt haasteen ja saanut kyseisen tunnustuksen,mutta halusin kuitenkin antaa sen sinulle:)

    VastaaPoista
  23. Todella huikeita aarteita teillä seinien kätkössä! Vau.

    Löytyikö mistään sellaista jonka voisi kokonaisuudessaan seinään jättää?

    VastaaPoista
  24. On sitä tainnut olla esteetikkoja ennenkin. Onkohan tapetit olleet silloin suhteessa tuloihin halvempia. Tai sitten taloa on asuttanut keskivertoa varakkaampi väki. Tiedä mitä aatelisväkeä teidänkin kattojen alla on yöpynyt!
    Ihania ovat, kuin tauluja itsessään.
    t.Ulla

    VastaaPoista
  25. Tuo toka (oikeanpuolimmainen) olisi niin ihanaa!
    Aarteita tosiaan.

    VastaaPoista
  26. Niina, kiitos niin paljon :) Kai ovat olleet niin vaihtelun haluisia ennen, uutta joka käänteessä!

    Merja, osa rippeistä jätetään puukuitulevyjen alle (missään ei ollut kokonaisena suuria osioita vanhoja tapetteja), osa oli tupakan kyllästämiä ja ne oli pakko poistaa, missään huoneessa ei voida oikein jättää esiin :/ mutta talletetaan kaikki mitä voidaan seinään tai kansioon!

    Ulla, sitä ollaankin ihmetelty, talo on ollut rautatieläisten työntekijöiden koti niin kauan kuin ovat olleet asemalla töissä, joten tuntui villiltä että näin väri-intoisia ihmisiä asunut täällä, aika innostavaa :)

    Liivia, oikein tummaa, mustaa tapettia on ajateltu johonkin huoneeseen, vielä sitä laitetaan :)

    VastaaPoista
  27. Konservaattori täällä seuraa blogiasi:)

    VastaaPoista