maanantai 29. kesäkuuta 2009

Retkeilyä

Loma vihdoin viimein alkoi ja sunnuntaina ehdimme harrastaa vähän kotiseutumatkailua, Wanhattaren innoistamana ajattelin esitellä teillekin muutamia Hattulan nurkkia. Olemme asuneet täällä vasta vuoden mutta tuntuu että kaikkialla on niin paljon nähtävää että ei ole vielä oikein ehtinyt nenäänsä pidemmälle kurkkaamaan. Ensin suunnattiin Pyhän Ristin kirkkoon jonka sisusta hämmästytti meidät täysin.



Odotimme vaatimatonta keskiaikaista kirkkoa ja sisällä odottikin uskomattomat maalaukset ja yksityiskohdat. Tänne täytyy tulla uudelleenkin, kerrassaan upea paikka.

Täältä löytyy myös kaikille vanhasta rakennustarvikkeesta tai sisustusyksityiskohdista kiinnostuneille sopiva Metsänkylän Navetta, joka on meillä vakituinen käyntikohde, hinnat voivat olla monessa korkeita, mutta täältä voi löytyä tarpeellisia osasia moneen tarpeeseen. On myös erittäin tunnelmallinen kahvila ja alpakoita pihapiiri aivan täynnä.



Haimme vielä kierroksen lisäksi Lepaan Viinitilalta muutamia viinimakuja maisteltavaksi, omenasiiderikin oli erinomaista. Rannalle oli sitten jo pakko suunnata, hurjan ihanaa hellettä. Ettei ihan unohdu mainita, kyllä löytyy paljon lisääkin käyntipaikkoja, eritoten uskoisin miehille mieluisimpina Parolan Moottoripyörämuseo ja Panssarimuseo. Parasta täällä on kuitenkin tunne kuin asuisi aivan maalla ja silti niin lähellä kaikkea. Ja kerrassaan mahtavia maisemia

p.s. Kiitokset Me Naisille viikon suosituksista, kylläpäs lämmittää mieltä hurjasti!


Edit; siis alpakoitahan ne eläimet, eivät laamoja, johan oli ajatusryppy...

13 kommenttia:

  1. Kirkon ulkonäkö kyllä pettää pahan kerran. Samanlaiset luulot minullakin oli, mutta wau! Tuon tahdon nähdä omin silmin.

    VastaaPoista
  2. Kirkon sisus ennestään tuttu, mutta muistan tunteen kuin lentäisi selälleen astuessaan sisään. Sen sijaan tuo Navetta ja panssarimuseo on käymättä. Eivät vaikuta hassummilta nekään.

    VastaaPoista
  3. Upea kirkko! Tuolla voisikin käydä kun käy navetalla ostoksilla. Ne navetan eläimet ovat alpakoita :)

    VastaaPoista
  4. Metsäkylän navetassa olis kiva joskus pistäytyä, olen kuullut monen kehuvan. Kiva oli nähdä hienoja kuvia kotiseudultasi.

    VastaaPoista
  5. Ilona, oli kyllä hämmästys meilläkin moinen, ensi kerralla opastus, opas kertoi jo vaikka mitä herkkuyksityiskohtia esineistä siellä.

    Outi, navetta on kyllä käymisen arvoinen, on tuo panssarimuseokin, eritoten jos pitää tekniikasta ja koneista ;)

    Katja, ih, huomasin kirjoitushäröni, hyvä kun huomautit, alpakoitahan ne :)

    Teija, siellä on kyllä ihanasti yksityiskohtia ja eritoten ideoita valtavasti saa kun käy. Kahvilan sisustus on myös näkemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
  6. Koti-Suomi on pullollaan kaikkea upeaa nähtävää, harmi ettei useasta upeasta paikasta ole edes koskaan kuullutkaan.

    Eikös Hattula ole jossain Hämeenlinnan lähellä?

    VastaaPoista
  7. Soile, aivan samaa mieltä, niin paljon olis nähtävää ja paikkoja joissa tuntee olevansa aivan ulkomailla, silti niin lähellä :) Juu, Hattula on täällä Hämeenlinnan vieressä, 5 minuuttia Hämeenlinnasta moottoritietä pitkin. Seudulla on jotenkin älyttömän suuri keskittymä nähtävää!

    VastaaPoista
  8. Kyllähän täällä Hämeessä näkemistä riittää, upeista maisemista puhumattakaan, eli aina ei tarvitse lähteä kotinurkkia pidemmälle ; ). Tuolla Hattulan kirkossa en olekaan käynyt, täytyykin joskus poiketa! Hauhon kirkko on myös kaunis ja sopivan pieni, tunnelmallinen, meidän hääkirkkomme.

    Metsäkylän navetan kahvila on aivan ihana paikka käydä lämpimänä kesäpäivänä. Veimme juuri tässä taannoin Helsingistä kylään tulleet ystävämme sinne suolaiselle pannukakulle. Nam, se oli hyvää!

    VastaaPoista
  9. Kiitos tutustumiskierroksesta:) Ja mukavaa, että nämä blogitkin saavat nykyään mainintoja, blogisi on maininnan arvoinen, ja ylikin;)

    VastaaPoista
  10. Kivaa että laitoit kuvia Metsänkylän navetasta, siitä lähtien kun luin siitä juttua olen halunnut käydä..

    VastaaPoista
  11. Helou!
    me ollaan saatu olla aikoinaan vieraina tuossa samaisessa kirkossa tapahtuneessa vihkimisessä sekä juhlissa Lepaan viinitilalla! Tiesitkö tai kerrottiinko sinulle Lepaan kummituksesta? Siellähän vaeltelee vaalea neito, haamuneito :)

    VastaaPoista
  12. Minervatuulia, on kyllä paljon nähtävää, mukavaa harrastaa ekaa kertaa puhtaasti maaseutumatkailua, niin upeita paikkoja löytyy niin läheltä kun vähän tutkailee :)

    Mari, kiitoksia kovasti :)

    Merja, suosittelen kyllä siellä käymistä, harmi kun on vain sunnuntaisin auki.

    Niina, ohoo! Eipä kerrottu meille, piipahdimme kyllä vain niin pikaiseen ostoksilla, nyt osataan kysyäkin kun seuraavan kerran käymme siellä :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kiertoajelusta! Tuolla metsäkylän navetassa pitäisi ainakin päästä käymään. Harmi vaan kun on niin harvoin avoinna.

    VastaaPoista